PuMu putosi Espoon naisten kyydistä
Espoon Pesis nappasi selkeän 2-0 (3-1, 19-0)vierasvoiton PuMu:n kakkosjoukkueesta Meilahdessa maanantaina. Kotijoukkue sinnitteli mukana ensimmäisen jakson ajan, mutta Espoon tiivis ulkokenttä piti huolen, että varsinaiseen jaksovoiton tavoitteluun eivät helsinkiläiset yltäneet.
PuMu aloitti sisällä ja sai rakennettua heti ajolähdön, josta Iina Taskinen kotiutti Veera Huhtalan. Siihen kotijoukkueen juoksut sitten jäivätkin. Espoo aloitti sisällä hieman hermostuneesti. Tilanne toki saatiin luotua ja Janni Tuomisto kotiutti Heli Harsusen. Toisessa vuorossa Espoo teki turhia ykköspaloja kaksin kappalein eikä peliä saatu pyörimään lainkaan. Näin seuraavat juoksut syntyivät vasta kolmannessa vuorossa Heli Jänkä-Mäntysen ja Meri Terhon merkatuilla välilyöneillä. Kun vieraiden ulkokenttä napsi kuitenkin nopeaan tahtiin paloja helsinkiläisistä, ei Espoon tarvinnut käyttää lainkaan neljättä tasoittavaa vuoroaan vaan jaksovoitto kirjattiin vieraille jalkapallolukemin 3-1.
Toisella jaksolla Espoo piti edelleen ulkokentällä hyvän liikkeen ja kiristi tahtiaan myös sisäpelissä. Turhat palot ykköselle jätettiin vähemmälle ja näin saatiin jatkuvia ajolähtöjä pyörimään. Ensimmäisessä vuorossa juoksuja syntyi yksi Miia Hakolan kotiutettua Reeta Evikosken. Sama parivaljakko oli asialla myös toisessa vuorossa, jossa juoksun naiseen löivät myös Erika Allekotte ja Janni Tuomisto. Kolmannen aloittavalla Espoo ratkaisi ottelun lyömällä kaikkiaan seitsemän juoksua. Tässä vuorossa nähtiin myös ottelun komein yksittäinen lyöntisuoritus, kun Hanna-Mari Kesti sivalsi pallon kakkosluukusta maisemaan ja kiersi kunnarin. Neljännen aloittavalla Espoo varmisteli voittoaan juoksemalla taululle kahdeksan lisäjuoksua, joista kolme syntyi otteensa jo hukanneen kotijoukkueen harhaheitoilla.
Espoo pelasi tuttuun tapaan tasaisena ryhmänä. Pyttykerho palkitsi parhaina kovimmat sisäpelitehot tehneet lukkari Miia Hakolan (8/3) ja kakkospolttaja Heli Harsusen (1/6). Ykköskärjen onnistumista täydensi Reeta Evikoski joka toi neljä juoksua. Kakkoskärjen tehokkain puolestaan oli Hanna-Mari Kesti (1+1/4). PuMulta palkittiin ykköspalkinnolla hyvin koppeja hakenut kakkoskoppari Sofia Linna ja kakkospalkinnolla monta pahaa lyöntiä kakkospuolella napannut Ronja Isotalo.
Espoon Pesis on kasvanut moninkertaisesti perustamisestaan vuonna 1995 ja on nyt Suomen suurimpia ja Etelä-Suomen suurin pesäpalloseura. Seurassa on mahdollista harrastaa kansallispeliämme kilpailullisin tavoittein tai muuten vain huvikseen. Joukkueita on tytöille ja pojille leikki-ikäisistä senioreihin ja aikuisten kilpajoukkueita usealle sarjatasolle.
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











