Espoon Pesiksen kasvatustyölle arvokas tunnustus
-
Kuva: Antti Kallio, Pesäpalloliitto
Espoon Pesiksen kantava voima puheenjohtaja Maila Lingman-Nukala on palkittu Pesäpalloliiton syyskokouksen yhteydessä Jyväskylässä 18.11 vuoden nuorten kasvun tukijana. Samaisen palkinnon sai 2011 Tenavaleirin johtaja Daniela Tanhua Raumalta.
Mailalle myönnetyn huomionosoituksen perusteluina oli mm. hänen tekemä merkittävä työ Espoon koulukäyntien yhteydessä ja lasten- ja nuorten pesäpallotoiminnan kehittäminen Espoossa.
Syyskokouksen yhteydessä vuoden seurana palkittiin Kankaanpään Maila ja vuoden junioriseurana Oulun Lippo Juniorit. Lisätietoa kokouksesta ja muista palkituista Pesäpalloliiton sivuilta www.pesis.fi
.
Espoon Pesis on kasvanut moninkertaisesti perustamisestaan vuonna 1995 ja on nyt Suomen suurimpia ja Etelä-Suomen suurin pesäpalloseura. Seurassa on mahdollista harrastaa kansallispeliämme kilpailullisin tavoittein tai muuten vain huvikseen. Joukkueita on tytöille ja pojille leikki-ikäisistä senioreihin ja aikuisten kilpajoukkueita usealle sarjatasolle.
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











