Ekotehokas yhteishanke: Suvelaan kaavaillaan uutta kappelia ja asukaspuistoa saman katon alle
Espoon seurakuntayhtymä ja kaupunki suunnittelevat Suvelaan yhteistä monitoimitilaa. Hankkeen kustannusarvio on noin 10,5 miljoonaa euroa. Kirstinsyrjä 2:een kaavailtuun uudisrakennukseen tulee kappelin, monitoimisalien ja nettikahvilan lisäksi toimintatilaa muun muassa lapsille ja nuorille. Lisäksi kiinteistöön kaavaillaan työhuoneita lapsi- ja nuorisotyöntekijöille, kirkkomuusikoille, papistolle ja diakoneille.
Uudisrakennuksen yhteyteen toteutetaan niin ikään tilat Suvelan asukaspuistolle. Tällä hetkellä se toimii naapuritontilla huonokuntoisessa ja ahtaassa rakennuksessa. Suvelan keskustaan sijoittuvassa monitoimitilassa seurakunnalla on toimintatilaa 1179 kem² ja asukaspuistolla 289 kem².
Yhteiskäyttötilan lähistöllä sijaitsevat Kirstin koulu ja Suvelan päiväkoti.
- Kappelin ja asukaspuiston sijoittaminen samaan rakennukseen lisää mahdollisuuksia yhteistyöhön ja tarpeen mukaan muunneltavaan tilankäyttöön. Asukkaiden näkökulmasta hanke merkitsee monipuolisten palveluiden saamista samasta paikasta, Espoon seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Sari Turunen toteaa.
Energiansäästöstä ei tingitä
Uudisrakennus on tarkoitus toteuttaa seurakuntayhtymän ympäristöohjelman 2011-2014 mukaisena ekotehokkuuspilottikohteena. Erityistä huomiota kiinnitetään rakennuksen energiankulutukseen. Kohteessa aiotaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa, kuten maalämpöä.
Suunnittelun lähtökohtana on ensi vuonna voimaan astuvat, nykyistä tiukemmat energiankulutusnormit.
- Niiden tinkimättömän noudattamisen on arvioitu vähentävän energiankulutusta 20-30 prosenttia nykymääräyksiin verrattuna, Turunen summaa.
Uudisrakennukselle kaavailtu tontti on Espoon kaupungin omistama. Seurakuntayhtymä on neuvottelut kaupungin kanssa sen ostamisesta. Lisäksi tontin voimassa olevaan asemakaavaan on haettu muutosta. Tontilla on rakentamisoikeutta 2000 kem², mutta sitä tarvitaan 500 kem² enemmän.
Seurakunnan toimintoja keskitetään
Espoon tuomiokirkkoseurakunta haluaa keskittää toimintaansa uuteen kappeliin. Uutta tilaa tarvitaan, sillä nykyisen Suvelan kappelin tilat ovat ahtaat ja kallista peruskorjausta vaativat.
- Jotta hanke etenee, niin se edellyttää päätöstä Tuomarilan aseman, Nestorin ja nykyisen Suvelan kappelin tiloista luopumista, Sari Turunen korostaa.
Suvelan asukaspuiston tilojen toteuttaminen merkitsee nykyisen asukaspuistorakennuksen purkamista ja asukaspuiston leikkipuiston itäisen osan kunnostamista ennen uusien tilojen käyttöönottoa.
Mikäli hanke etenee oletetulla tavalla, rakennussuunnittelu on tarkoitus käynnistää joulukuussa 2011. Alustavan aikataulun mukaan rakentaminen aloitetaan huhtikuussa 2013 ja rakennus otetaan käyttöön 2014.
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee hankesuunnitelmaa 5.9. ja yhteinen kirkkovaltuusto päättää sen kohtalosta 21.9. olevassa kokouksessa.
Nettikaruselli
Espoon evankelisluterilaisten seurakuntien toiminta-ajatuksena on tukea elämää ja luoda mahdollisuuksia kristillisen uskon ja rakkauden toteutumiselle. Espoolaisista kirkkoon kuuluu 75 prosenttia, mutta seurakuntien ovet ovat avoinna jokaiselle. Seurakunnat palvelevat monin tavoin jäseniään. Se tarjoaa mahdollisuuksia myös vapaaehtoistoiminnalle. Seurakuntalaisia kohdataan niin ikään monissa verkkopalveluissa.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen lisäksi Espoon seurakunnat tekevät yhteistyötä tiedeyhteisöjen ja oppilaitosten kanssa. Toiminnallaan seurakunnat pyrkivät edistämään kestävää kehitystä sekä huolenpitoa ympäristöstämme.
www.espoonseurakunnat.fi
Lasten oma kirkko netissä:
www.lastenkirkko.fi
Pääkaupunkiseudun seurakuntien toimintaa maahanmuuttajille:
www.migrantchurch.fi
Kysy ja keskustele nettipapin kanssa:
www.nettipappi.fi
Kumppanit
Uusimmat
- Menovinkki: Raspikurkut lavalla
- Näillä nukkekodeilla eivät lapset leiki
- Demarit tyrmäävät palvelusetelit 4
- Juhlakukat ja -kakut viedään jo käsistä
- Zen ja lahjan antamisen taito
- Tapiolan koulun hätäratkaisu: lisää parakkeja! 5
- Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
- ”Suurta hämähäkkiä voi paikata vaikka kudosliimalla”
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











