Englanninkieliset ekumeeniset jumalanpalvelukset alkavat Espoossa
Espoon seurakunnissa ryhdytään järjestämään viikoittaisia englanninkielisiä ekumeenisia jumalanpalveluksia. Uusi toiminta lisää samalla mahdollisuuksia kokea kansainvälistä yhteisöllisyyttä Espoossa.
Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolle keskittyvästä toiminnasta vastaavat yhteistyössä Espoon seurakunnat ja International Evangelical Church in Finland (IEC). Ensimmäistä yhteistä jumalanpalvelusta vietetään kynttilänpäivänä 5.2. klo 16.30 alkaen. Jumalanpalveluksessa saarnaa pastori Hans Krause IEC:stä.
– Englantia puhuvien lisäksi jumalanpalveluksiin ovat tervetulleita myös englantia osaavat suomalaiset sekä kaksikieliset perheet. Samalla kantasuomalaiset voivat auttaa muualta maahamme muuttaneita kotiutumaan tänne paremmin, kirkkoherra Antti Kujanpää Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta mainitsee.
Englanninkielisessä ekumeenisessa jumalanpalveluksessa noudatetaan pääperiaatteissaan samaa muotoa kuin luterilaisissa jumalanpalveluksissa on totuttu.
– Englanninkielen lisäksi kansainvälistä tunnelmaa luovat yhdessä laulettavat ylistyshenkiset gospelit, Kujanpää kertoo.
Jumalanpalveluksen jälkeen on aikaa yhdessäololle ja kirkkokahveista nauttimiselle.
Englanninkielisiä jumalanpalveluksia järjestetään säännöllisesti joka toinen sunnuntai myös Leppävaaran seurakunnassa, Perkkaan kappelilla. Niistä vastaa The Anglican Church in Finland.
Vapaaehtoisia tarvitaan
Viikoittainen jumalanpalvelus ei toteudu pelkästään työntekijävoimin, vaan vastuuta järjestelyistä jaetaan vapaaehtoisille seurakuntalaisille. Heidät myös perehdytetään tehtäviin.
Jumalanpalveluksen aikana järjestetään suomenkielisiä pyhäkouluja sekä 3–6- että 7–12 -vuotiaille. Ryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset pyhäkoulunopettajat. Jumalanpalveluksessa seurakuntalaiset voivat toimia muun muassa esirukoilijoina ja lukea Raamattua.
– Innokkaita vapaaehtoisia tarvitaan avuksi monenlaisiin tehtäviin. Tekijöitä kaivataan esimerkiksi kirkkokahvien tarjoiluun ja tilojen järjestelyihin. Myös soitto- ja laulutaitoisille seurakuntalaisille on tarvetta, Kujanpää toteaa.
Vapaaehtoistehtäviin voi ilmoittautua työntekijöille sähköpostitse. Jumalanpalveluksen jälkeen vietettävillä kirkkokahveilla tehtävistä voi kysellä lisää pastori Mari Mathlinilta ja paikan päällä olevilta muilta työntekijöiltä.
Englanninkielinen ekumeeninen jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 16.30 Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntatalolla, Kirkkoranta 2, Espoo. Ensimmäistä jumalanpalvelusta vietetään kynttilänpäivänä 5.2.2012.
Lisätiedot:
Englanninkielisen työn yhteyshenkilö, Espoon tuomiokirkkoseurakunta pastori Mari Mathlin, mari.mathlin@evl.fi , 050 4380 182.
International Evangelical Church in Finland, pastori Hans Krause, hans@church.fi 040 5456 833
Lisätietoa pääkaupunkiseudun seurakuntien monikulttuurisesta työstä: www.migrantchurch.fi
IEC:n verkkosivut: www.church.fi
Espoon evankelisluterilaisten seurakuntien toiminta-ajatuksena on tukea elämää ja luoda mahdollisuuksia kristillisen uskon ja rakkauden toteutumiselle. Espoolaisista kirkkoon kuuluu 75 prosenttia, mutta seurakuntien ovet ovat avoinna jokaiselle. Seurakunnat palvelevat monin tavoin jäseniään. Se tarjoaa mahdollisuuksia myös vapaaehtoistoiminnalle. Seurakuntalaisia kohdataan niin ikään monissa verkkopalveluissa.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen lisäksi Espoon seurakunnat tekevät yhteistyötä tiedeyhteisöjen ja oppilaitosten kanssa. Toiminnallaan seurakunnat pyrkivät edistämään kestävää kehitystä sekä huolenpitoa ympäristöstämme.
www.espoonseurakunnat.fi
Lasten oma kirkko netissä:
www.lastenkirkko.fi
Pääkaupunkiseudun seurakuntien toimintaa maahanmuuttajille:
www.migrantchurch.fi
Kysy ja keskustele nettipapin kanssa:
www.nettipappi.fi
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











