EsPalla voitokas kauden avaus miesten kakkosessa
Viime jalkapallokauden päätteeksi miesten 2.divisioonaan noussut Etelä-Espoon Pallo aloitti sunnuntaina urakkansa pelikentällä. Vuonna 1988 perustettu seura ei ole historiansa aikana koskaan aikaisemmin pelannut yhtä korkealla sarjatasolla.
Lämmin kevätsää helli sankoin joukoin Matinkylän urheilupuiston lehtereille saapuneita katsojia. Ottelu Lohjan palloa vastaan ei kuitenkaan alkanut kotijoukkueen kannalta käsikirjoituksen mukaan, vierasjoukkue oli 15 peliminuutin aikana karannut jo 0- 2 johtoasemaan. EsPan selkeä kenttätapahtumien hallinta alkoi kuitenkin pian tuottaa tulosta ja LoPan pelaaja joutui rikkomaan rangaistuspotkun arvoisesti. Keltanuttujen kapteeni Joonas Vilkki sijoitti pelivälineen kylmänviileästi maalin takanurkkaan ja joukkueen ensimmäinen 2.divarimaali näki päivänvalon. Kuparisen rikkouduttua kotijoukkue sai pelinsä rullaamaan ja seuraavan kerran maaliverkkoja heilutteli Samu Hagelberg 27. minuutin kohdalla. Tauolle mentiin EsPan kovasta painostuksesta huolimatta sopuisassa 2-2 tilanteessa.
Rinnalle ja väkisin ohi
Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen loppui, kotijoukkueen kenttätapahtumien hallintaan ja LoPan teräviin vastahyökkäyksiin. Viime kaudella kolmosessa 31 maalia paukuttanut Masar ”Maski” Ömer nostatti urheilupuiston tunnelmaa viemällä kotijoukkueen 3-2 johtoasemaan 67. minuutin kohdalla. Illan viiletessä myös LoPa heräsi taistelemaan pisteistä tosissaan, mutta liian myöhään. Pelikellon näyttäessä 90. + 3 minuuttia Ömer kaunisteli ottelun loppulukemiksi 4-2 ja näin ollen täysi pistepotti jäi Matinkylään.
EsPan seuraava ottelu on lauantaina 5.5. EIF:iä vastaan.
Kuvat ja teksti: Eeva Neuvonen
Nettikaruselli
Etelä-Espoon Pallo ry on Matinkylä-Olarin alueella toimiva jalkapalloseura, jossa on lähes 500 pelaajaa. EsPa syntyi vuonna 1988 jatkamaan Matinkylän Mahdin jalkapallojaoston toimintaa. Vuosi 2008 oli Espan 20. toimintavuosi, ja juhlavuoden huipennukseksi seura valittiin Palloliiton Uudenmaan piirin Kaikki Pelaa -seuraksi. Seuran tavoitteena on luoda edellytykset jalkapallon harrastamiselle lajista kiinnostuneille tytöille ja pojille.
www.etelaespoonpallo.fi
Kumppanit
Uusimmat
- 08:00 Kiintorastit löytyvät Espoosta
- 08:00 Espoon Giroa seuraavat Vuelta, Satanen ja Tour
- 08:00 Tretjakovin konkurssia salailtiin
- Elokuu-yhtye väsyi jo cityhumppaan
- Espoo tukee Haltiaa lähes 400 000 eurolla
- Kirkkohallitus tilasi sävellyksen Olli Kortekankaalta
- Miksi sivistyneet ihmiset haluavat muuttua kesällä metsästäjä-keräilijöiksi? 2
- Linnanmäelle liityntäkuljetuksia Messukeskuksesta
Kesäkuvakisa 2013

Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











