Perinteinen mansikkakakku

Hemmottele äitiä perinteisellä herkulla - mansikkakakulla. Tämän kakun pohja on superhelppo tehdä ja mittayksiköksi sopii kotoa löytyvä lasi.
KAKKUPOHJA
1 lasillinen munia
1 lasillinen hienoa sokeria (maun mukaan voi laittaa hieman vähemmänkin)
0,5 lasillista vehnäjauhoja
0,5 lasillista perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
lisäksi voita ja korppujauhoja vuokaa varten
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe erillisessä astiassa. Siivilöi jauhosekoitus varovasti nostellen muna-sokerivaahdon sekaan muutamassa erässä siten, että vaahto säilyy kuohkeana.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175-200 asteessa noin 30 minuuttia. Voit tarkistaa kypsyyden esimerkiksi coctail- tai grillitikun pätkällä. Jos tikkuun ei jää taikinaa, kakkupohja on kypsä.
Kumoa pohja varovasti leivinpaperille ja anna jäähtyä. Leikkaa pohja kolmeen osaan terävällä ja tarpeeksi pitkällä veitsellä.
TÄYTE JA PÄÄLLINEN
5 dl kuohukermaa
4 rkl sokeria
1-2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
tuoreita mansikoita
mansikkahilloa
valmista marjamehua kostuttamiseen
Vatkaa kuohukerma ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Puhdista mansikat ja halkaise täytteeksi tulevat marjat. Kauneimmat marjat voi säästää kakun päälle.
Laita kakkupohjan alimmainen kerros kakkuvadille tai tarjoilulautaselle. Kostuta pohja varovasti marjamehulla. Sivele kerros mansikkahilloa ja kermavaahtoa sekä halkaistuja mansikoita. Laita toinen kakkukerros paikoilleen, kostuta varovasti ja laita täytteet paikoilleen. Muista kostuttaa myös kakun päällimmäinen kerros ennen kakun lopullista koristelua.
Kuorruta kakku kermavaahdolla ja asettele kakun päälle kauneimmat mansikat.
Täytekakku maistuu paremmalta pienen tekeytymisen ja jääkaapissa viilentymisen jälkeen. Maut syventyvät ja kakkupohjan kosteus leviää tasaisemmaksi. Juhlava täytekakku sopii hyvin niin kahvin, teen kuin kuohuviininkin kanssa tarjottavaksi.
Vinkki!
Halutessasi voit kiillottaa kakun päällä olevat mansikat hyytelösokerilla. Selkeät ohjeet tähän löytyy hyytelösokeripaketin kyljestä. LV#439
Nettikaruselli

Loistovinkki-blogi tarjoaa askartelu-, käsityö- ja sisutusaiheisia ideoita, vinkkejä sekä teko-ohjeita. Blogia julkaisee loistovinkki.fi-sivusto. Poimi parhaat vinkit ja inspiroidu!
Kumppanit
Uusimmat
- 08:00 Suvisaaristossa syntyi synkeä siltariita
- 08:00 Robin Hood seikkailee Suomenlinnassa
- 08:00 Kotikisa vetää Tuomo Salosen radalle
- 07:00 Passihuijarit koettelevat rajavalvonnan tehoa
- Leffa-arvio: Hurmaavan kaunis Salainen valtakunta
- Ilmiö kasvaa: Toisen passilla tullaan maahan
- Otaniemeen nousee ainutlaatuinen puukeskus
- Olarin kouluun jättipotti historiakisassa
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit









