Olen raskaana - ja minua lyödään
Joka päivä melkein 800 tulevaa suomalaisäitiä saa puolisonsa nyrkistä. Lotta haki apua vasta kun hän alkoi pelätä lapsensa puolesta.
"Lotta, 27, tuijottaa paniikissa raskaustestin kahta sinistä viivaa. Ehkäisy on pettänyt eikä hän uskalla kertoa raskaudesta miehelleen. Parisuhde on muuttunut ahdistavaksi. Mies oli aiemminkin ollut väkivaltainen, repinyt hiuksista, retuuttanut, läpsinyt kasvoille..."
Tänäkin päivänä pahoinpidellään melkein 800 raskaana olevaa suomalaisnaista, paljastuu neuvoloissa tehdystä parisuhdeväkivaltaa kartoittavista kyselyistä. Niiden mukaan 11 % raskaana olevista naisista - yli 6000 naista - elää parisuhteessa, jossa on joskus ollut väkivaltaa. Heistä 12 % pahoinpideltiin joko fyysisesti tai henkisesti juuri sinä päivänä, jona he täyttivät kyselyn.
Lue lisää uusimmasta Anna -lehdestä / 21 24.5.2012
Nettikaruselli
LOVE – Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään ry
Suomi on yhä Euroopan lähisuhdeväkivaltaisimpia maita ja kymmenet tuhannet lapset kohtaavat väkivaltaa kotonaan. Lähisuhdeväkivallan seuraukset ovat kohtalokkaimpia lapsille. Lasten vajavaisia ihmisoikeuksia parantamaan on perustettu Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään, LOVE. Entisten lähisuhdeväkivallan uhrien perustaman yhdistyksen tavoitteena on tehdä väkivalta näkyväksi ja auttaa uhreja.
Apua ja tukea haasteelliseen perhetilanteeseen saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen:
Turvallisuusneuvoja: LOVEn turvallisuusasiantuntija auttaa, jos pelkäät turvallisuutesi puolesta, ota yhteyttä: turvallisuus.lovery@gmail.com
Yhdistysasiat: Jäsenyyteen, jäsenmaksuihin ja muuhun yhdistyksen toimintaan liittyvät asiat: yhdistys.lovery@gmail.com
Tykkää Facebook -sivustamme:
Tsekkaa aina uusimmat Naisten itsepuolustuskurssit: http://www.facebook.com/NaistenItsepuolustuskurssit
Jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun 15€ tilille 572023-2101052. Muistathan laittaa viestikenttään sähköpostiosoitteesi/muun yhteystiedon. Vapaajäsenyttä voit hakea lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen yhdistykselle. LOVE ry:n jäsenillä on myös mahdollisuus keskustella kokemuksistaan suljetulla keskustelupalstalla http://forum.yhdistyslovery.org/
Kumppanit
Uusimmat
- 07:00 Kuusikymmentä kojullista maisteltavaa
- Näillä nukkekodeilla eivät lapset leiki
- Menovinkki: Raspikurkut lavalla
- Demarit tyrmäävät palvelusetelit 4
- Juhlakukat ja -kakut viedään jo käsistä
- Zen ja lahjan antamisen taito
- Tapiolan koulun hätäratkaisu: lisää parakkeja! 5
- Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











