Piilota X Palauta

Sukella mukaan Median pyörteissä -viikolle

Kommentoi

Mitä syntyy, kun laitetaan viikoksi samaan tilaan porukka mediasta kiinnostuneita nuoria, kaksi nuorisonohjaajaa, päätoimittaja ja ammattivideokuvaaja? Hae mukaan Median pyörteissä -viikolle ja tule ottamaan selvää!

 

Kurssiviikon ohjelma koostuu monipuolisesta yhdessä tekemisestä; muun muassa käsikirjoitetaan, kuvataan ja editoidaan video, valokuvataan sekä kirjoitetaan lehtijuttuja ja blogia. Tiedossa on ajatusten vaihtoa, oivalluksia ja fiilistelyä mediaan liittyen, rentoa yhdessäoloa unohtamatta.

 

Tekemisen lisäksi pääset kurkistamaan kulissien taakse, media-alan ammattilaisten arkeen, sillä kurssilla vierailee toimittaja kertomassa omasta työstään lehdentoimituksessa ja teemme tutustumiskäynnin telkkariin.

 

Median pyörteissä järjestetään 11.–15.6. kello 10–16, ja paikkana toimii Tapiolan nuorisotila Espoossa. Kurssin hinta 40 € sisältää materiaalit, tutustumiskäynnit matkoineen, vakuutuksen ja välipalat. Ohjaajina toimivat päätoimittaja Curly ry:stä, ammattivideokuvaaja sekä nuorisonohjaajat yESBOxista.

 

Mukaan voivat hakea 15 vuotta täyttäneet nuoret. Aiempaa kokemusta median tekemiseen liittyen et tarvitse. Koska viikon aikana tehdään mediaa monella eri tapaa, kurssi sopii hyvin myös sinulle, jolla on jo kokemusta videokuvauksesta, valokuvauksesta tai kirjoittamisesta.

 

Jos kiinnostuit, käy tutustumassa Median pyörteissä -blogiin. Sieltä löydät viime vuoden kurssin fiiliksiä sanoin ja kuvin.  

 

Ilmoittaudu ja kysy lisää 16.4. alkaen laittamalla sähköpostia: yesbox.omena(a)espoo.fi

 

Olethan nopea, sillä paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.