OVO Teamille maailmancupin pronssia

OVO Team voimisteli Moskovan maailmancupfinaalin loppukilpailussa sunnuntaina latautuneen ja hienon suorituksen, saaden yleisön hyvin mukaansa. Joukkue otti kisan ja samalla myös joukkuevoimistelun maailmancupin kokonaiskilpailun pronssimitalit. Sunnuntain saldo oli 17.55 ja päätöskisan yhteispisteet 34.90.

Kilpailun voittoon voimisteli Venäjän Madonna kovin yhteispistein 38,10, ja toinen oli Venäjän Oscar (37,40). Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius voimisteli Moskovan finaalissa neljänneksi pistein 33,45. Siriuksen sunnuntain pisteet olivat 16,85.

OVO Teamille kisa oli ensimmäinen koreografi Reija Wäreen tekemällä ohjelmalla. Etenkin olarilaisten hiphop- ja valssiteemoja yhdistelleen ohjelman taiteelliset osa-aluepisteet nousivat sunnuntaina hieman alkukilpailusta (tekninen 5.4, taiteellinen 3.35, suoritus 8.8). Kokonaiskilpailun pronssisija oli OVO Teamille ensimmäinen kansainvälinen meriitti. Onnistunut yhteistyön aloitus ja palkintopallipaikka herätti iloa.

- Kisa meni tosi hyvin siihen nähden, että tämä oli ensiesiintyminen tällä ohjelmalla. Fiilis oli mahtava erityisesti tänään finaalissa. Uutta ohjelmaa oli tosi kivaa tehdä, koska se poikkeaa niin paljon kaikista vanhoista ohjelmista. Mitali world cupista oli mukava palkinto kauden päätteeksi, tästä on hyvä jatkaa, OVO Teamin tyytyväinen kapteeni Iida Laitinen hehkutti.

Myös valmentaja Anneli Laine-Näätänen oli tyytyväinen joukkueensa suorituksiin Moskovassa.

- Meni tosi hyvin. Vahva ja täsmällinen tekeminen. Mahtavaa että mitali tuli hyvällä suorituksella. Nyt tytöillä viikko taukoa ja loppu kausi menee esityksissä ja kevään uuden ohjelman tekemisessä. Reijalla kova into tehdä uusi ennen näkemätön ohjelma, Anneli valaisi samalla OVO Teamin suunnitelmia.

Moskovan osakilpailun oltua maailmancupin uudenkausijaon myötä samalla avauskilpailu uudelle kaudelle, keräsi OVO Team pussiinsa myös kahdeksan osakilpailupistettä kevään kisojen pohjaksi.

Fosforit nuorten Challenge Cupin paras suomalaisjoukkue

Moskovassa voimisteltiin samalla myös nuorten Challenge Cupin päätöskilpailu. Turun Pyrkivän Sanix voimisteli neljänneksi ja Pakilan Voimistelijoiden Gloria viidenneksi. Kokonaiskilpailussa parhaaksi suomalaiseksi jäi kuitenkin OVOn Fosforit, joille Challenge Cupista tuli nellossija , vaikkei joukkue Moskovan kisaan osallistunutkaan.  Nuorten cupin voiton vei Venäjän Roxett.

 

Naisten maailmancupin finaali, lopputulokset kärjen osalta:

1) Madonna Venäjä 38,10 (18,95 + 19,15), 2) Oscar Venäjä 37,40 (18,65 + 18,75),  3) OVO Team Suomi 34,90 (17,35 + 17,55),  4) JNV Sirius Suomi 33,45 (16,60 + 16,85)

Maailmancupin kokonaiskilpailun kärki:

1) Madonna Venäjä, 2) Oscar Venäjä, 3) OVO Team Suomi, 4) Bulgarian maajoukkue

Junioreiden Challenge Cup:

1) Roxett Venäjä 36,35 (18,40 + 18,50), 2) Sonet Venäjä 36,35 (18,15 + 18,20), 3) Janika Sunshine Viro 35,05 (17,45 + 17,60),  4) Sanix Turun Pyrkivä 33,90 (16,65 + 17,25) 5) Gloria Pakilan Voimistelijat 31,80 (15,45 + 16,35)

Challenge Cupin lopputulokset:

1) Roxett Venäjä, 2) Janika Sunshine Viro,  3) Sonet Venäjä, 4) OVO Fosforit Suomi, 5) Turun Pyrkivä Sanix Suomi