Anna Halonen valittiin Voimisteluliiton hallitukseen
-
Kuva: Olarin VoimistelijatAnna Halonen (Olarin Voimistelijat)
OVO Teamin apuvalmentajana toimiva Anna Halonen on valittu Suomen Voimisteluliiton syyskokouksessa liiton hallitukseen seuraavalle kolmivuotiskaudelle vuoden 2012 alusta alkaen. Siviilityönsä sekä valmennuksen ohella Halonen on toiminut vuodesta 2007 alkaen Suomen Voimisteluliiton rytmisen voimistelun lajivaliokunnan ja tuomarityöryhmän jäseninä sekä rytmisen voimistelun tuomarikouluttajana.
Halonen on toiminut myös vuodesta 2006 saakka Olarin Voimistelijoiden kilpatiimin jäsenenä. Hallituksen puheenjohtajaksi 11 vuotta tehtävässä toimineen Kirsti Partasen tilalle valittiin oululainen rehtori Anne Martikainen, joka on ollut Suomen Voimisteluliiton hallituksessa vuodesta 2005. Martikainen voitti äänestyksessä jyväskyläläisen kansanedustaja Susanna Huovisen.
Uusiksi hallituksen jäseniksi syyskokous valitsi Martikaisen ja Halosen lisäksi Katja Anoschkinin (Kerava) ja Ari Mäkelän (Espoo). Neljän miljoonan euron budjetilla toimiva Suomen Voimisteluliitto on toiseksi suurin lajiliitto. Voimisteluliittoon kuuluu 390 seuraa, joissa on 124.000 jäsentä. Lisätietoja Suomen Voimisteluliiton tiedotteesta.
Olarin Voimistelijat ry OVO on Etelä-Espoossa toimiva liikuntaseura ja Suomen Voimisteluliitto Svoli ry:n ja Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu (ESLU) ry:n jäsen. OVOssa on lähes 1 300 jäsentä, joista 200 voimistelee rytmisen- ja joukkuevoimistelun valmennusryhmissä. Runsaat 1 000 jäsentä liikkuu harrasteryhmissä ja heistä suurin osa on lapsia ja nuoria. Seurassa toimii noin 60 ohjaajaa ja valmentajaa sekä kaksi päätoimista valmentajaa. OVO tarjoaa laadukasta liikuntaa ja huippuvoimistelua - elämyksiä, iloa ja positiivista yhdessä tekemistä kaiken ikäisille.
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











