Silja Ahonen ja Inessa Rif MM-kisoihin Ranskaan
10.8 Kisakallion Urheiluopistolla käytiin rytmisen voimistelun toinen MM-karsinta. Ensimmäisenä karsintana toimi huhtikuussa käyty neliottelun SM-kilpailu.
Kahden karsinnan perusteella syyskuun 19.-25. päivä Ranskassa, Montpellierissä käytäviin MM-kilpailuihin lähtee yksilöistä Silja Ahonen (SVS), Jouki Tikkanen ja Inessa Rif (SVS Espoo). Ahonen ja Rif edustivat Suomea myös viime vuoden MM-kilpailuissa, joissa Ahonen sijoittui 89. ja Rif 90. sijalle.
Silja Ahonen (SVS) oli jo varmistanut paikkansa ensimmäisen karsinnan perusteella ja saanut rytmisen voimistelun lajivaliokunnalta vapautuksen olla osallistumatta toiseen karsintaan, jotta EM-kisassa tapahtunut jalkavamma saisi rauhassa parantua ennen elokuun lopun Universiadeja ja syyskuisia MM-kilpailuja.
Toiseen paikoista tarttui toisessa karsintakilpailussa ensimmäiseksi kaikilla välineillä sekä ottelussa sijoittunut ja tasaisesti voimistellut Rekolan Raikkaan Jouki Tikkanen. SVS Espoon Inessa Rif pääsi lähelle Joukin pisteitä nauhasuorituksellaan sijoittuen tällä välineellä sekä pallolla toiseksi. Elisen Iina Linna sijoittui toiseksi vanteella ja keiloilla sekä eilisessä neliottelussa, mutta kolmen pisteen etumatka ensimmäisestä kilpailusta toi kolmannen MM-kisalipun Inessalle.
Lisää tietoa www.voimisteluseura.fi ja www.voimistelu.fi
Suomalainen Voimisteluseura Espoo ry (perustettu v. 2002) eli SVSE on rytmisen voimistelun kilpa- ja harrasteseura. Olemme yksi kolmesta SVS-seurasta, kaksi muuta toimii Helsingissä ja Vantaalla. SVS Espoo on kasvava seura, joka tarjoaa liikuntaa ja voimistelua sekä lapsille että aikuisille. Toimintaa on kuutena päivänä viikossa eri puolilla Espoota.
Rytmistä voimistelua on sanottu maailman kauneimmaksi urheilulajiksi ja laji kuuluu olympialaisten ohjelmaan. Voimistelun, baletin, akrobatian ja välineiden taiturimaisen käytön yhtäaikainen yhdistäminen takaa sen, että haastetta riittää lajin omaksumiseen. Välineinä ovat naru, vanne, pallo, keilat, ja nauha. Jo hyvinkin pienet voimistelijamme harjoittelevat perustaitoja osaavien ohjaajiemme johdolla.
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











