Piilota X Palauta

Tapiolan Honka kaatoi BC nokian sunnuntaitrillerissä

Kommentoi

Tapiolan Hongan ja BC Nokian välinen ottelu sunnuntaina koripallon miesten I divisioonassa ei taatusti jättänyt ketään noin 350 paikalla olleesta katsojasta kylmäksi. Voittajan selvittämiseen tarvittiin kaksi jatkoaikaa ja huikeita yksilösuorituksia. Lopulta kotijoukkue Honka oli parempi ja vei tärkeät sarjapisteet 87 - 80 voitolla.

Ottelu alkoi Hongan kannalta mukavasti. Aloitusviisikkoa oli jouduttu muokkaamaan Anselmi Vanjoen ja Ilkka Sirolan lievien vammojen takia. Molemmat olivat kokoonpanossa, mutta aloittivat penkillä. Se ei joukkueen menoa haitannut. Tero Laitinen ja Sirolan tilalla avannut Anton Odabasi (ylempi kuva) johdattivat kotijoukkueen karkumatkalle ensiminuuteista lähtien. Etenkin puolustus toimi hyvin, eikä Nokia saanut avauskympillä aikaan kuin yhdeksän pistettä. Myös kahdessa ensimmäisessä ottelussaan virhevaikeuksista kärsinyt Brandon Thomas (alempi kuva) oli ensimmäisellä jaksolla vahva. Ensimmäiselle tauolle lähdettiin tilanteessa 18 - 9.

Toinen neljännes alkoi kahdella näyttävällä donkilla. Ensin Nokian Darren Townes löi pallon koriin Laitisen estelyistä huolimatta. Toisessa päässä Thomas kuittasi komealla alley-oop donkilla. Honka karkasi jakson alussa Vanjoen kolmosella 23 - 13 johtoon. Tämän jälkeen peli tasoittui, nokialaisista etenkin joukkueen pelin sielu Timo Riihelä onnistui muutaman kerran. Honka ei kuitenkaan luopunut asemistaan, vaan minuutti ennen jakson loppua Odabasi nosti kotijoukkueen jo 13 pisteen johtoon. Gerald Januaryn ja Riihelän vapareilla Nokia nousi taukoon mennessä 10 pisteen päähän ja puoliaikaa lähdettiin viettämään tilanteessa 37 - 27.

Kolmannen neljänneksen alkuun vierasjoukkue tuli kopista valmiimpana. Honka sortui pallonmenetyksiin ja Nokia viimeisteli tarkasti vapaaheittoviivalta. Takamies Ville Tuomisen kolmen pisteen korilla vierailijat nousivat kolmannen jakson lopussa kolmen pisteen päähän ja tilanteessa 44 - 41 lähdettiin viettämään jaksotaukoa.

Neljäs jakso alkoi Riihelän ja Shawn Hopkinsin kolmosilla ja Honka turvautui nopeasti aikalisään. January ja Townes onnistuivat vuoronperään ja 1,5 minuuttia ennen loppua Townes nosti BC Nokian ensimmäistä kertaa johtoon 59 - 61. Ottelun loppu tarjosi koripallodraamaa koko rahan edestä. Tero Laitisen pallonmenetyksen jälkeen Nokia pääsi yrittämään ratkaisua, mutta ei onnistunut. Toisessa päässä kenttää Honka pääsi yrittämään tasoitusta kolmesti. Ensin Villematti Kopio heitti kaaren takaa rautoihin, mutta hyökkäyslevypallossa oli ensimmäisenä Odabasi, jonka ohimenneen yrityksen korjasi itselleen puolestaan Ville Puotila. Pallo toimitettiin uudelleen Kopion käsiin, joka ajoi korille ja löysi hienosti vapaaseen paikkaan liikkuneen Odabasin. 16-vuotias nuorukainen nosti kylmän viileästi tasoituksen 2 sekuntia ennen loppua. BC Nokia pääsi vielä yrittämään voittoa aikalisän jälkeen, mutta Tomi Kankaanpään vaikea heitto ei uponnut ja niin mentiin jatkoajalle tilanteessa 61 - 61.

Ensimmäisellä jatkoajalla Kankaanpää oli ratkaista pelin vierailijoille onnistumalla niin kaaren takaa kuin läheltäkin. Brandon Thomas vei Hongan kuitenkin puoli minuuttia ennen jatkoajan päättymistä kahdella vapaaheitolla pisteen johtoon. Toisessa päässä Townes donkkasi Nokian puolestaan pisteen edelle. Panu Vertion epäonnistuneen kolmosen jälkeen Kankaanpää onnistui kahdessa vaparissa ja vei Nokian kolmen pisteen johtoon 9 sekuntia ennen loppua. Nokia rikkoi taktisesti ja pakotti Hongan vapariviivalle. Kopio laittoi ensimmäisen sisään ja toisen tahallaan ohi. Levypalloon ehti ensimmäisenä Thomas, jota rikottiin. Thomasin ensimmäinen vapaaheitto meni kuitenkin ohi, joten myös hän oli pakotettu heittämään toisen ohi. Thomas teki tämän niin taitavasti, että pääsi itse ensimmäisenä irtopalloon ja nosti kotijoukkueen tasoihin viisi sekuntia ennen loppua. Kankaanpää pääsi vielä yrittämään, mutta ei onnistunut ja mentiin toiselle jatkoajalle lukemissa 74 - 74.

Toisella jatkoajalla kotijoukkue oli vähemmän väsynyt ja vähemmän virhevaikeuksissa. Nokialta sekä Riihelä että January olivat lentäneet viiden virheen takia kentältä ensimmäisen jatkoajan aikana. Ilkka Sirolan hyökkäyslevypallon jälkeen tekemä tahtokori toisen jatkoajan alussa osoittautui erittäin tärkeäksi ja huonosti koko kauden vapaaheitot heittänyt Honka onnistui tämän jälkeen tärkeässä paikassa kuudessa vaparissa peräkkäin ja katkaisi Nokian selkärangan. Tärkeä voitto kirjattiin Hongalle lopulta pistein 87 - 80.

Hongan voiton avain oli irtopalloissa. Kotijoukkue haki peräti 25 hyökkäyslevypalloa, joista tärkeimmät ratkaisuhetkillä. Nokia pakotettiin lisäksi 28 menetykseen, joista Honka pääsi tekemään muutaman helpon korin. Vaikka heittopeli ei ollut missään vaiheessa uomissaan, upea taisteleva esitys riitti sunnuntaina voittoon. Hongan parhaana palkittiin erinomaisesti esiintynyt Tero Laitinen (19/12/3s), joka teki tärkeitä koreja ja haki kovia levypalloja. Amerikkalaisvahvistus Brandon Thomas pelasi toistaiseksi selvästi parhaan pelinsä ja teki tilastot 23/10/6 riistoa. Odabasi pelasi kauden isoimmat minuuttinsa ja teki tehot 11/6, tärkeimpänä korina pelin jatkoajalle vienyt nosto varsinaisen peliajan lopulla. Vierasjoukkueen parhaaksi valittiin tärkeitä koreja upottanut Tomi Kankaanpää (14/5).

Tapiolan Honka nousi voiton myötä divarissa toiselle sijalle, kun joukkueilla on runkosarjassa jäljellä 3-4 ottelua. Pudotuspelipaikka on käytännössä viiden joukkueen välinen taistelu. Hongan lisäksi tuohon viisikkoon kuuluvat FoKoPo, BC Nokia, Lapuan Korikobrat ja Pyrintö II. Hongan tilanne on sikäli hyvä, että tasapisteissä joukkue on niin BC Nokian kuin Lapuankin edellä. Joka tapauksessa lienee selvää, että tulevista otteluista tarvitaan voittoja, jotta pudotuspelipaikka varmistuu. Seuraavaksi voittoa lähdetään tavoittelemaan sarjakärki FoKoPon kotikentältä, Urheilutalo Feeniksistä. FoKoPo on ollut Hongalle toistaiseksi ylitsepääsemätön vastustaja tällä kaudella, joukkueiden kaikki kolme kohtaamista ovat päätyneet forssalaisten voittoon. Ottelu FoKoPo - Tapiolan Honka pelataan sunnuntaina 19.2.2012 klo 14:00 alkaen. Hongan seuraava kotiottelu on sunnuntaina 26.2, jolloin Tapiolaan saapuu Säynätsalon Riento.