Piilota X Palauta

Tapiolan Hongalle tärkeä voitto ToPo Akatemiasta

Kommentoi

Koripallon miesten I divisioonasta ylöspäin tähtäävän Tapiolan Hongan ja ToPo Akatemian sunnuntain ottelun ensimmäinen puoliaika ei lupaillut Hongan kannalta hyvää, kun lähes pelkästään ToPon A-junioreista koostunut joukkue pyöritti isäntiä 20 minuutin ajan. Toisella puoliajalla ääni kellossa muuttui, ja Hongan uusimman vahvistuksen Lloyd Phillipsin (ylempi kuva) johdolla kotijoukkue Honka nousi selvään 89 - 70 (33 - 41) voittoon.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli hyvä muistutus kotijoukkueelle siitä, että pelkkä pelipaikalle ilmestyminen ei riitä voittoon. Honka aloitti kyllä ottelun hyvin ja karkasi 11 - 5 johtoon.  Altavastaajana ilman parhaita pistemiehiään otteluun lähtenyt ToPo Akatemia pelasi kuitenkin ennakkoluulottomasti, kun taas Honka yritti ratkaista ottelua kolmen pisteen kaaren takaa. Joni Herralan ja Julius Rajalan johdolla vierailijat veivät seuraavat kolme minuuttia 0 - 11 ja ToPo vei ensimmäisen jakson nimiinsä 15 - 18.

Hongalta odotettu ryhtiliike ei alkanut vielä toisellakaan neljänneksellä. Jakson puolivälissä tilanne oli vielä tasan 24 - 24, mutta tämän jälkeen 94-syntyneet Herrala ja Aapeli Huovinen sekä 1995 syntynyt Karl Engelvuori heittivät vierasjoukkueen karkuteille. Hongan peli oli tehotonta ja kaaren takaa palloa ei saatu toimitettua keksintöön. Honka heitti kolmoset ensimmäisellä puoliajalla surkealla 13 % tarkkuudella (2/15) ja tauolla tilanne ToPo Akatemialle 33 - 41.

Toiselle puoliajalle kopista tuli eri näköinen Honka. Pehmeästi avauspuolikkaalla esiintynyt kotijoukkue teki ryhtiliikkeen ja vei jakson ensimmäisen minuutin 9 - 0 ja ensimmäiset viisi minuuttia 15 - 2. ToPo pyristeli mukana, mutta Phillipsin ja hyvän ottelun pelanneet Daniel Dolencin (alempi kuva) johdolla Honka meni menojaan. Molemmat tekivät kolmannella jaksolla kahdeksan pistettä. Ensimmäisellä jaksolla tökkinyt kaukoheittopeli saatiin myös uomiinsa (toisen puoliajan kolmoset 6/11) eikä puolustuspäässä ToPolle annettu enää helppoja koreja. Kolmannen jakson jälkeen tilanne Hongalle 63 - 54.

Viimeisen neljänneksen alussa hyvän ottelun pelannut ToPon Herrala yritti vielä tuoda vierasjoukkueen mukaan peliin kahdella kolmosellaan. Dolencin ja Kalle Naapin koreilla Honka karkasi kuitenkin lopullisesti ja ottelun viimeiset viisi minuuttia olivat kosmetiikkaa. Loppulukemat Hongalle 89 - 70. Voiton myötä varmistui myös Hongan pudotuspelipaikka, sillä tasapisteissä Honka on niin Lapuan, Pyrinnön kuin BC Nokiankin edellä.

Hongan parhaana palkittiin ansaitusti Daniel Dolenc (14/4). Lloyd Phillips (27/2/5 syöttöä) oli Hongan paras pistemies ja osoitti olevansa ehdottomasti kovan luokan vahvistus joukkueelle. Villematti Kopio (19/2) sai jyvän kohdalleen toisella puoliajalla, kuten myös toisen hyvän pelin peräkkäin pelannut Kalle Naapi ((10/1). Kapteeni Panu Vertio repi 8 hyökkäyslevypalloa, yhden enemmän kuin koko ToPon joukkue. Hongan riveistä puuttuivat vammojaan parantelevat Brandon Thomas ja Ville Puotila. ToPon parhaat olivat Herrala (21/6) ja Huovinen (14/2).

Miesten I divisioonan runkosarja päättyy tulevana viikonloppuna. Honka pelaa päätösottelunsa jo lauantaina 10.3 Oulussa, jossa vastassa on paikallinen NMKY. Ottelu alkaa klo 18:30. Voitolla Honka varmistaisi runkosarjan kakkossijan ja kotiedun välieräsarjaan, jossa vastaan tulee suurella todennäköisyydellä Lapuan Korikobrat. I divisioonan pudotuspelien ensimmäinen mahdollinen pelipäivä on keskiviikko 14.3.