Uuden päivän “Kukko” ohjaa Mustassa Aukossa
Viettelyksen vaunu palaa näyttämölle
Yle TV2:n päivittäissarjassakin tutuksi tullut Raimo ”Kukko” Koistinen alias Kari Kinnaslampi palaa ohjaajan pallille Teatteri Mustaan Aukkoon talvella 2012. Teatteri valmistelee Kinnaslammen ohjauksessa Tennessee Williamsin klassikkonäytelmää Viettelyksen vaunu, jonka 50-luvun filmatisoinnissa löi itsensä läpi upeassa Stanley Kowalskin roolissa seksikäs Marlon Brando sekä Blance DuBois'in roolissa herkkä ja nukkemainen Vivien Leigh. Mustan Aukon näyttömöversiossa rooleissa nähdään Jouni Vilén ja Asta Vuori. Ensi-ilta on 5.2. klo 18 Matinkylän monitoimitalon teatterisalissa.
Kinnaslampi kertoo, että kyseinen näytelmä on ollut pitkään ohjaushaaveissa ja kun nyt Mustasta Aukosta löytyi sopiva näyttelijäkaarti, ei kumpikaan osapuoli voinut vastustaa kiusausta. Ja miksi vastustaisikaan? Kinnaslampi ja Musta Aukko ovat tehneet aiemminkin menestyksekästä yhteistyötä. Kolme vuotta sitten hän ohjasi Teatterin 30-vuotisjuhlanäytelmän. Työryhmän ja ohjaajan välinen luottamus ja usko syntyi niin vahvaksi, että näin suureen projektiin pystyttiin lähtemään hyvillä mielin.
Viettelyksen vaunu kertoo päähenkilöidensä välisistä vaikeista suhteista, ja sen keskeisiä teemoja ovat suhteita hiertävät valheet, epäilykset, seksuaaliset jännitteet ja väkivalta. Näytelmä on raju mutta samalla koskettava kärjistyneiden ihmissuhteiden kuvaus, joka puhuttelee väkevästi myös tämän päivän katsojaa.
Kari Kinnaslampi haluaa summata tunteensa näytelmän päähenkilön Blance DuBois’in sanoin: ” … on sen jälkeen jotain kehitystä tapahtunut! Niin kuin nyt taide - tai runous ja musiikki - sellaista uutta valoa on virrannut maailmaan sitten kivikauden! Jossain ihmisissä on alkanut versoa herkempiä tunteita! Joita meidän täytyy vaalia! Pitää niistä kiinni, kantaa kuin lippua! Tällä synkällä vaelluksellamme kohti tuntematonta..."
*****
Tennessee Williams: Viettelyksen vaunu, ohjaus Kari Kinnaslampi
Lavalla: Asta Vuori, Jouni Vilén, Pauliina Alanko, Henry Granholm, Jarmo Saari, Satu Tuomikorpi, Kati Perjus, Toivo Tuomikorpi, Sari Muurinen ja Iiro Panula
Ensi-ilta 5.2.2012 klo 18. Muut esitykset 11.2., 12.2., 14.2., 18.2., 19.2., 26.2., 3.3., 4.3., 10.3. ja 11.3.
Teatteri Musta Aukko ry, Matinkylän monitoimitalo, Matinraitti 17, 02230 Espoo
Liput 12 € ja 8 €. Kesto n. 2,5 tuntia, sisältää väliajan.
Teatteri Musta Aukko on espoolainen tyylilajeihin sitoutumaton harrastajateatteri. Se on perustettu vuonna 1979 nimellä Pirtin Näyttämö, ja nykyisellä nimellään se on toiminut vuodesta 1987.
Harjoitustilat kuten myös esitykset ovat pääosin Matinkylän monitoimitalon teatterisalissa.
Teatteri Musta Aukko on Suomen harrastajateatteriliiton ja Työväen näyttämöiden liiton jäsen.
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











