Ovatko Espoon vanhuspalvelut hyvällä mallilla?
Kommentit
On jo aika nostaa Espoon vanhuspalvelut pöydälle. Ei niin, että omaiset ja hoidettavat vaikenevat pelosta, että ei enää saada sitäkään hoitoa, mikä on tähänastista.
Olen nähnyt oman omaiseni kautta niin paljon vanhusten laitoshoitoa, että olen tyytyväinen kun vihdoinkin ollaan edes kirjoittamassa julkisuuteen epäkohtia.
Kun asia on niin, ettei kerta kaikkiaan mistään saa helpotusta siihen mahdottomaan byrokratiaan, mikä näissä laitoksissa on meneillään. Mikään pienikään helpotus vanhuksen hyvinvoinnille ei ole mahdollista.
Hoitaja siirtää vastuuta" ei kenellekään", siinä se sitten onkin. Sitten ei ole mahdollista edes keskustella hoidettavan asioista hoitopaikan sisällä ylemmällä taholla. Tämä on minulle ainoa keino saada asiaa otetuksi esille Espoon sisällä.
Missä on se lämpö ja kodikkuus hoidosta ja hoitopaikoista? Pitkäaikaishoito on ihan rempallaan. Vanhus työnnetään jonnekin, mistä ei ole pääsyä ei sitten millään inhimillisiin oloihin.
On ollut kovasti puhetta Puolarkodista ja siihen lisäksi vielä monet muut laitosmaiset pitkäaikaishoitopaikat Espoossa.
Espoon kaupungin kotihoidon toiminta on vähintään yhtä huonolla tolalla mitä laitoshoitokin.
Päättäjät vastuuseen hoitajamitoituksesta sekä vanhusten pitämisestä kotona vaikka eivät siellä pärjää! Samoin esimiehet pitäsi valita huolella, jotta hoitajat jaksaisivat. Työn rankkuus ei helpotu jos esimies on diktaattori eikä kuuntele hoitajia eikä ole itse paljon edes paikalla. Taavinkodissa hoitajat ovat olleet erityisen kovilla juuri näiden seikkojen vuoksi ja useat hoitajat ovatkin lähteneet. Korostan myöskin yksityisten hoitopaikkojen valvontaa, joka ei vielä toimi hyvin.
Ja päinvastoin, esimiehillä omat suosikkihoitajat.
Käsittämätöntä miten Ruusukoti aioitaan nyt kuitenkin siirtää Aurorakodin yhteyteen!!! Missä on inhimillisyys ? Mikä yksityinen sektori haluaa nämä tilat ? Kyllä on paha uutinen omaisille ja asukkaille juuri ennen joulua vielä. Pahoittelut kaikille. Sitten lista nettiin siirron puolesta äänestäneistä lautakunnan jäsenistä!!
Ovatko Espoon vanhuspalvelut hyvällä mallilla?
On ja ei ole.
Riippuu paljon siitä voiko vanhus pitää itse huolta oikeuksistaan ja asioistaan.
Jos olet sängyssä hoitajien varassa ilman että voit itse edes juoda omatoimisesti niin
vanhuspalvelut on huonolla mallilla.
Olisi hyvä myös muistaa sekin että jos henkilökunnasta ei välitetä niin
se voi vaikuttaa jaksamiseen työssä ja edelleen vaikuttaa työn laatuun.
Kyse ei ole aina vain hoitajista, systeemi kattaa monien mudenkin
työpanoksen jotta se toimisi. Mutta aika paljon kuulee sosiaalisessa mediassa
muilta työssä jaksamisesta.
Kuten taas sekin että kun toimipisteitä siirrellään niin asuuko työntekijät
siellä minne toimipiste siirretään. Kuten Puolarmetsän sairaalaa ollaan
siirtämässä niin tuskin veikkaan paljoa pieleen että suurin osa
työntekijöistä ei asu sielläpäin Espoota. Se siis pidentää työmatkaa ja
vaatii taas lisää jaksamista, samoin kuin Ruusukodinkin
siirtyminen aika eri paikkaan.
Espoon strategiaan kuuluu toimintojen rakentaminen/siirtäminen hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Miksi sitten Ruusukoti halutaan siirtää Järvenperään ? Monille omaisille Leppävaaraan tulo on paljon helpompaa.










