Marskiviholaisen jäljillä - Suomenojan luonto valokuvissa
-
Kuva: Tuomas HeinonenMustakurkku-uikku
4.4.2012 - 13.5.2012, ma-pe 9-16, la-su 10-16
, , , Espoo, Verkkosivu
Näyttely kertoo Suomenojan altaiden monimuotoisesta luonnosta kuvin ja sanoin. Neljä espoolaista luontokuvaajaa, Tommi Heinonen, Tuomas Heinonen, Esa Mälkönen ja Jukka Ranta ovat vuonna 2011 dokumentoineet alueen eläimiä, kasveja ja maisemia.
Suomenojan eli Finnoon altaat ovat arvokas, erikoislaatuinen ja helposti saavutettava luontokohde Etelä-Espoossa. Keväällä ilmatilaa ja äänimaailmaa hallitsee naurulokkiyhdyskunta, jonka suojissa pesii monia harvinaisempia lintulajeja. Näyttävin niistä lienee uhanalainen mustakurkku-uikku. Suomenojalla sitä pesii peräti 20 paria.
”Kun ryhmämme aloitti projektin suunnittelun, niin ajateltiin lintujen olevan pääkohteena. Jossain määrin ne ovat olleetkin, mutta työn edetessä paljastui alueen erikoisuus. Erityisesti kasvien kerroksellisuus ja monipuolisuus yllätti”, kertoo Tommi Heinonen.
Ruovikkoinen Finnoonlahti pengerrettiin erilleen merestä vuonna 1963 jätevedenpuhdistamon saostusaltaaksi. Näin syntyivät Suomenojan altaat. Käyttö saostusaltaina lopetettiin 1972, jonka jälkeen aluetta täytettiin maa-aineksella 1980-luvulle asti. "Paikallisen evoluution" kautta on ajan myötä syntynyt varsin erikoinen ekosysteemi.
Maa-aineksen mukana on tullut niin luonnon kuin puutarhojenkin kasvilajeja. Monipuolinen kasvillisuus takaa monipuolisen hyönteislajiston. Alueella esiintyy myös harvinaisia hyönteislajeja mm. asetuksella erityisesti suojeltavaksi määritelty eteläntytönkorento sekä silmälläpidettäväksi luokiteltu muurahaislaji marskiviholainen.
Villa Elfvikin luontotalo (Elfvikintie 4, Espoo) on avoinna ma-pe klo 9-16 ja la-su klo 10-16. Pääsiäispyhinä ja vappupäivänä 1.5. luontotalo on avoinna klo 10-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Luontotalon asiakaspalvelupisteessä on myynnissä kortteja Suomenojan luonnosta.
Suomenojan alue tulee muuttumaan lähivuosina, kun jätevedenpuhdistamo siirtyy pois ja tilalle rakennetaan asuntoja. Myös alueen liikennejärjestelyt tulevat muuttumaan. Näyttelyn valokuvaajien perustama Suomenojan Luonto ry seuraa Internet-sivuillaan www.suomenoja.fi muutosten vaikutusta luontoalueeseen.
Suomenojan Luonto -valokuvanäyttely aloitti kiertonsa Espoossa viime syksynä ja jatkaa luontotalolta vielä Jorvin sairaalaan sekä Sellon ja Entressen kirjastoihin. Espoon ympäristökeskus järjestää linturetken Finnoolle su 15.4. klo 8-11. Lähtö luontopolun pysäköintipaikalta (Hyljeluodontie 6). Bussi 46.
Lisätiedot:
Jukka Ranta, Suomenojan Luonto ry, puh. 040 500 6146, info@suomenoja.fi
Katri Luukkonen, näyttelysihteeri, Villa Elfvikin luontotalo, puh. 09 816 54402, katri.luukkonen (at) espoo.fi
Nettikaruselli
Näin jätät tapahtuman
Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään rekisteröitymällä verkkosivuille. Jos et ole vielä rekisteröitynyt, rekisteröitymislinkin löydät täältä.
Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumat-sivun harmaaseen nimiöön ilmestyy Lisää tapahtuma -linkkipainike. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.
Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.
Lehdessä julkaistavat tapahtumatiedot poimitaan netin tapahtumakalenterista.
Lehden rajallisen tilan vuoksi kaikki tapahtumatiedot eivät mahdu lehden sivuille.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster(at)lehtiyhtyma.fi
Uusimmat
- 11:00 Ilman jumalattaret pääsivät irti
- 10:00 Antti Tuisku oli ennen outolintu 2
- 09:00 Sinfoniettalla kantaesitys Tapiolassa
- 09:00 ”Seksin suojaikärajaa voisi laskea” 2
- 08:45 Rekkapalo raivosi Kehällä
- 08:00 Espoo sai kolme uutta Unicef-koulua
- 07:00 Kouluhäiriöt näkyvät Espoossa ekaluokista lähtien
- 06:00 Asiantuntija: Panosta myös juhlien juomatarjoilussa laatuun
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











