Piilota X Palauta

Mitä kuvitella saattaa

Näyttelyt Kommentoi

27.4.2012 - 20.5.2012,

Galleria AARNI, Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola, 02100, Espoo, Verkkosivu

Liisa Hilasvuoren installaatioita Galleria AARNIssa

Kadulla kulkiessa saattaa välähdysmäisesti kiinnostua jostain sattumanvaraisesta rakenteesta. Tulkita sitä, vaikkapa talon seinässä olevaa lukkopesää tai kummallista tuuletusluukkua mielikuvituksellisesti, vaikka se ei oikeastaan tulkintaa kaipaa. Tai pysähtyä tarkkailemaan, miten lokki roikkuu ilmavirran selässä. Joskus sellaisesta alkaa mielessä rakentua taideteos.   Liisa Hilasvuori rakentaa teoksia vähän kerrassaan ja monessa osassa, jolloin hän ajan myötä näkee, mitä kokonaisuus vielä tarvitsee. Hän elää jo teoksen maailmassa, vaikkei se ole vielä pystytetty. Hilasvuori näppäilee valokuvia ja alkaa löytää ympäriltään juuri niitä asioita, joita hän on teokseensa rakentamassa. Jos hän ei pääse luovassa prosessissa eteenpäin, piirtämisen sijaan astuu kirjoittaminen. Tilateos on valmis vasta ripustuksen kautta.   Hilasvuori on installaatiot galleria Aarnin tilaan. Teokset ovat kuin näyttämöt valmiina esitykseen. Hän on miettinyt, miten tiloja voi olla kuin monta päällekkäin vaikkapa osaksi puretuissa taloissa, joissa näkee samaan aikaan nykyhetken sekä toisaalta kajastuksen menneestä. Talojen rakenteet antavat myös vihjeitä tiloista, jotka ovat aivan nurkan takana, mutta satunnainen kulkija pääsee niihin vain mielikuvituksen avulla. Myös eläimillä on oma tapansa liikkua ihmisen rakenteissa. Toisaalta voisi ajatella, että jopa liikkumattomat esineet näkevät omasta pysäytetystä näkövinkkelistään käsin hyvin pitkiä ajanjaksoja, joita ihmisen on vaikea hahmottaa kokonaisuudeksi.   Taiteilija toivoo, että näyttelyn installaatioissa, ajatteleepa ne sitten yhdeksi tai moneksi erilliseksi, voisi kuljeskella, oleskella ja antaa ajatuksen levätä. Että ne esittäisivät samaan tapaan kuin teatterin kulissit jotain toista paikkaa kuitenkin samoissa Weegeen puitteissa.   - - -   Liisa Hilasvuoren teokset ovat usein johonkin tiettyyn tilaan suunniteltuja installaatioita. Itsenäisen taiteellisen työskentelyn lisäksi hän kuuluu taiteilijaryhmä Piirakkakerhoon, joka järjestää rönsyileviä, yleisön mukaan ottavia performansseja ja taidetempauksia. Hilasvuori on valmistunut Kuvataideakatemiasta. Hän asuu ja työskentelee  Helsingissä. Galleria Aarnin näyttely on Liisa Hilasvuoren ensimmäinen yksityisnäyttely valmistumisen jälkeen.