Variksenpelätin haaste
9.6.2012 - 30.6.2012, la 12
Kaskiniitty, Jousenkaari 10, 02120, Espoo, Verkkosivu
Kasvimaita kansalle haastaa puutarhaharrastajat, Espoon kaupungin työntekijät, Espoolaiset oppilaitokset sekä kevätmieliset asukkaat valmistamaan oman variksenpelättimensä ja osallistumaan variksenpelättimien kauneuskilpailuun lauantaina 9.6.2012 klo 12 Kaskiniityllä, Tapiolassa. Kaunein variksenpelätin palkitaan diplomilla.
Designpääkaupunkivuoden aikana Espoosta tehdään parempaa ja iloisempaa kaupunkia. Kaskiniitylle koottu variksenpelätin -kansa muistuttaa meitä ekologisista arvoista ja saa hyvälle tuulelle. Variksenpelättimet ovat Kaskiniityllä ilostuttamassa ulkoilijoita ja lenkkeilijöitä kesäkuun ajan, lauantaihin 30.6.2012 saakka.
Kasvimaita kansalle on Espoon työväenopiston Helsinki design pääkaupunki 2012 vuoden hanke, jossa Espooseen tuodaan kolme uutta viljelypalsta-aluetta (Tapiolaa, Otaniemeen ja Keilaniemeen). Hankeen tavoitteena on myös viedä eteenpäin kaupunkiviljelyn
sanomaa ja tehdä Espoosta vihreämpää kaupunkia.
Variksenpelätin haasteeseen voivat osallistua yksittäiset henkilöt sekä ryhmät. Nyt voi vaikka työ-/kaveriporukassa kerätä luovan joukon kädentaitajia ja valmistaa kevään kunniaksi variksenpelättimen.
Jotta tiedämme kuinka paljon varata niittytilaa, toivomme, että ilmoitatte variksenpelättimenne tulosta 5.6. mennessä sähköpostiosoitteeseen saana.karlsson@espoo.fi
Nettikaruselli
Näin jätät tapahtuman
Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään rekisteröitymällä verkkosivuille. Jos et ole vielä rekisteröitynyt, rekisteröitymislinkin löydät täältä.
Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumat-sivun harmaaseen nimiöön ilmestyy Lisää tapahtuma -linkkipainike. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.
Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.
Lehdessä julkaistavat tapahtumatiedot poimitaan netin tapahtumakalenterista.
Lehden rajallisen tilan vuoksi kaikki tapahtumatiedot eivät mahdu lehden sivuille.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster(at)lehtiyhtyma.fi
Uusimmat
- 18:00 Retkitohtori houkuttelee kaupunkilaisia luontoon
- 15:50 Soininvaara tylyttää Espoota: Vain tosirikkaat kelpaavat 4
- 14:40 Yhdistys ajaa perusteellista muutosta lukioihin
- 14:36 Siivouspäivä pöllyttää myös Espoota
- 13:23 Helsinki, Espoo ja Vantaa päättävät oopperan rahoista kesäkuussa
- 12:00 Auto huolletaan nyt kesäkuntoon
- 10:52 Rinnekodin johtoon Markku Niemelä
- 10:31 Amnesty moittii Suomea lepsusta linjasta raiskausrikoksiin
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











