Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Lasten turvattomuus on kasvanut. Tätä mieltä on suosittujen Minttu-kirjojen tekijä, lastenkirjailija ja kuvittaja Maikki Harjanne.
Tämän vuotisten April Jazzien kuuluisin vieras on loistavassa vedossa.Charles Lloydin 75 -vuotiskonsertti paljasti, että planeettamme ehkä tunnetuin ja yli 60-vuotisen muusikon uran tehnyt saksofonisti loihti ilmoille edelleen hienoja sävelkulkuja aivan kuin parhaina päivinään.
Yhdeksi tämän hetken maailman parhaaksi pianistiksi arvioitu japanilainen Hiromi oli Tapiola Jazzien illassa maineensa veroinen.
Aikuisbalettia voi Vantaalla harrastaa kivikovan ammattilaisen johdolla. Kahdeksan vuotta Kansallisoopperassa tanssinut Pasi Sinisalo on vuoden ajan vetänyt kursseja aikuisopistolla. Ammattitanssijan ura päättyi polvivammaan1990-luvun lopulla. – Totta kai se harmitti, kun homma päättyi lyhyeen, hän muistelee.
Myrskyisää, dramaattista ja intohimoista pianomusiikkia on luvassa, kun Mika Lilius tulkitsee pianokonsertissaan Beethovenin sonaatin pianolle op. 57 f-molli ”Appassionata” ja Schumannin Fantasian C-duuri op. 17.Appassionata-sonaatissa Beethovenin sävellystyyli alkoi ennakoida tulevaa romantiikan aikakautta ja se rikkoi totuttuja muotokäsityksiä.
Kuvataiteilija Tuomas A. Laitinen (1976) on saanut Suomen taideakatemian uuden kuvataidepalkinnon, joka on perustettu suomalaisen kuvataiteen edistämiseksi. Palkinto myönnetään yhteistyössä Emman eli Espoon modernin taiteen museon kanssa. Palkinnon suuruus on 25 000 euroa.
Espoon esittävän taiteen koulun Eskon perinteiset Kevätfestivaalit järjestetään tänä vuonna yhdeksännen kerran. Festivaalipäivä on 11. toukokuuta ja päivän aikana on mahdollisuus nähdä kaikki Eskon päättötyöesitykset.
Alvar Aallon ateljeen kesänäyttely esittelee Aallon arkkitehtitoimistossa valmisteltuja pienoismalleja. Mukana on noin kaksikymmentä näyttävää pienoismallia, joiden joukosta löytyy muun muussa Helsingin keskustamalli, Essenin teatteri ja jälkeenpäin työstetty malli Maison Louis Carrésta.
Espoon kuvataidekoulun näyttelyn keskiössä on valtava kierrätysmateriaaleista rakennettu kone. Ihmekone tuottaa iloa, taidetta, ääniä, runoutta ja esineitä. Jokainen oppilas on saanut suunnitella ja rakentaa oman osansa koneeseen.
Helsingin juhlaviikot tuo elo-syyskuiseen pääkaupunkiin kansainvälisiä suurnimiä kaikilta taiteenaloilta. Pohjoismaiden suurimman monitaidefestivaalin ohjelmassa on muun muassa maailman paras sinfoniaorkesteri ja vaikutusvaltaisin nykysäveltäjä, vastarintateatterin elävä legenda ja nykysirkuksen tähti sekä itse Yoko Ono.
Tanssin suosio on kasvanut viime vuosina kohisten, ei vähiten television suosittujen tanssikilpailujen ansiosta. Yksi katsotuimmista formaateista on ollut Nelosen Dance. Katutanssija Haza Hajipoorista kilpailun voitto teki tanssiammattilaisen.
Eipä arvannut ohjaaja Aleksi Salmenperä mihin lupautui mukaan, kun hän lähti seuramaan suomalaisen Hesen unelmien matkaa Pohjois-Amerikkaan.
Etkö ole koskaan rohjennut lähteä April Jazzeille? Jos et, niin vinkkejä voi etsiä Jazztohtorin avulla. April Jazzien sivuilla olevalla yksinkertaisella Jazztohtori-työkalulla voi etsiä vaikkapa seesteisen tunnelman konserttia tai tajunnan räjäyttävää musiikkia. Saman palvelun avulla löytää pienen budjetin ja isomman rahan konsertit.
Kuulijan on helppo samaistua Arttu Wiskarin elämänmakuisiin lauluihin ja löytää niistä yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Wiskari ei halua laulaa riimejä riimien vuoksi, vaan laulussa pitää olla tarina ja asiaa alusta loppuun. Laulujen aiheet löytyvät usein omasta ja ystävien kokemuspiiristä.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on jakanut reilut 5,1 miljoonaa euroa valtakunnallisille tapahtumille.
Klassikoista ja uutuuksista rakennettu baletti-ilta valtaa Hartwall-areenan toukokuussa jääkiekon MM-kisojen jälkeen.Kansallisbaletin tarjoamaan ilmaiseen tapahtumaan mahtuu noin 9 000 katsojaa. Ilta koostuu Kansallisbaletin parhaista paloista, jolloin eri rooleissa nähdään yli 60 tanssijaa.
Galleria Espoonsillassa on vierailulla mielenkiintoinen taiteilijapariskunta Tukholmasta, suomalaissyntyiset Aino Myllykangas ja Jussi Taipaleenmäki.Myllykankaalta nähdään näyttelyssä grafiikkaa sekä savesta tehtyjä naamioita.
Entressen kirjaston kevätkarnevaaleilla 18. huhtikuuta kirjailija Riikka Ala-Harja kertoo tuotannostaan Estradilla kello 18. Houseband pääsee irti samassa paikassa kello 19.Kirjastosta voi lainata yllätyskassin, joka sisältää kirjoja, musiikkia, elokuvia tai muuta aineistoa samasta aiheesta.
Japanin kulttuurin kiehtoviin ilmiöihin voi tutustua Haru – japanilainen kevät Espoossa -tapahtumissa. Haru on kevät japaniksi. Tapahtuman tunnuksena esiintyy salaperäinen Maiko-hahmo luumunkukkia hiuksissaan.
Tapiola Sinfoniettan Taiteilijat lähikuvassa –sarjan kevään viimeisessä Putkiremontti-konsertissa toisistaan ottavat mittaa käyrätorvikvartetti The Golden Hornsin miehet ja nokkahuilukvartetti Bravaden naiset. Luvassa on musiikkia renessanssin ajoilta nykypäivään. Konsertti järjestetään Sellosalissa 18. huhtikuuta kello 19.
Synnyttämään lähtevät pääkaupunkiseutulaiset ovat jo muutaman viikon ajan suunnanneet entistä sankemmin joukoin Kätilöopiston sairaalaan. Syynä on toukokuun alussa käynnistynyt Naistenklinikan remontti. Ehkä suurin remontin aiheuttama poru on ollut...
Aatu hykertelisi tyytyväisenä, jos olisi seuraamassa vihreää taloutta ajavien airuiden edesottamuksia niin Saksassa kuin muuallakin EU:ssa.
Laittomia maahantulijoita jää kiinni viikoittain Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja muissa seudun rajatarkastuspisteissä. Laittomasti Suomeen yrittävät lentävät Helsinki-Vantaalle tavallisesti Turkista, Italiasta, Kreikasta ja Espanjasta. He ovat...
Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan kielenkäytössä SAK oli pelkkä kolme kirjainta ja toimisto. Vallantäyteisen teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alangon arvoasteikoissa Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta on konttorin lisäksi...
Eläkeläisiä ja käytettyjä tuontiautoja kohdellaan Suomessa yhtä huonosti. Kummatkaan eivät saa oikeutta kuin pitkien valitusten kautta.
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon ympäristön tila 2013 -raportin mukaan ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Espoossa yleisesti ottaen alhaisia ja ilmanlaatu on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvä niin. Ilmanlaatua heikentävien epäpuhtauksien...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!