Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Helsingin Kaupunginteatterin henkilökunta järjestää sunnuntaina 14. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman Parhaat palat. Nyt kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma yhdistää hyväntekeväisyyden ja huippuesiintyjät. Tällä kertaa rahaa kerätään nuorten syrjäytymistä ehkäisevän työn hyväksi.
Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa on 24. huhtikuuta asti esillä suomalaisen valokuvataiteilija Tiina Itkosen kuvia. Hän on kuvannut napaseudun ihmisiä ja maisemaa liki kahden vuosikymmenen ajan Grönlantiin tekemillään matkoilla.Hanasaaressa on näytteillä myös ruotsalaisen Harald Lowdenin maalauksia.
Näyttelijälegendat Tea Ista, Esko Salminen ja Ismo Kallio astuvat Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle hetkellä, jolloin heidän ihanaa kirsikkapuistoaan uhkaa pakkohuutokauppa. Paikalle on kirsikkapuiston ostoaikeissa saapunut myös maineikas ohjaaja Kristian Smeds, joka esiintyy kauppias Lopahinin roolissa.
Maya III -näyttely, Life Death Time on avoinna Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa 28. huhtikuuta saakka. Pääsiäisenä näyttelyyn on vapaa pääsy. Pääsiäissesongin ajan opastukset päivittäin ruotsiksi kello 12, suomeksi kello 13.
Espoolainen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Helmi Leppäkoski osallistuu helsinkiläisen Galleria Foggan (Pohjoisranta 8B) Uudeksi Hän luo kaiken -näyttelyyn maalauksillaan ja veistoksillaan.Työskentely maalausten ja veistosten kanssa merkitsee Leppäkoskelle yhteyttä luontoon ja sen monikerroksisuuteen.
Espoon ja Kauniaisten seurakunnissa on tarjolla pääsiäisen aikaan huikeita musiikillisia elämyksiä.Pitkäperjantain sanajumalanpalveluksen musiikkina Leppävaaran kirkossa kello 10 kuullaan Heinrich Schützin pienoispassio Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä.
Kansanmusiikki soi jälleen verevästi Juuri-juhlassa. JuuriJuhla-RotFest -kansanmusiikkitapahtuman juuret ovat espoolaisessa pelimannimusiikissa. Tapahtuma täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Juuri-juhlan taiteellinen johtaja Maria Kalaniemi juhlii tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa.
Helsingin juhlaviikot jatkaa maailman merkittävimpien nykysirkuksen tekijöiden tuomista Helsinkiin. Ranskalainen James Thierree saapuu elokuussa kaupunkiin suuren suosion saavuttaneella, koko perheelle suunnatulla teoksellaan Raoul. Unenomainen, sanaton esitys nähdään Kansallisoopperan päänäyttämöllä 15.-17. elokuuta.
Espoon kulttuurikeskus haluaa lisätä iltapäiväkonserttien tarjontaa.Monica Aspelund ja espoolaisen Leo Holmgrenin luotsaama trio tarjoilee iltapäiväkonsertissa tunnettuja ja rakastettuja jazzsävelmiä kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Louhisalissa torstaina 4. huhtikuuta kello 14.
Laulaja-näyttelijä Vesa-Matti Loiri on saanut parhaan miesnäyttelijän palkinnon Barin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Italiassa. Palkinto tuli roolista Mika Kaurismäen elokuvassa Tie Pohjoiseen.
Kuvanveistäjä, professori Laila Pullinen täyttää tänä kesänä kunnioitettavat 80 vuotta. Yhä aktiivinen taiteilija on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä taiteilijoitamme. Pullinen toivoo jatkavansa veistosten parissa vielä pitkään. Uudenaikaiset työkalut mahdollistavat työskentelyn vielä hänen iässään.
Kaustisilla nähdään ensi kesänä nähdään kiinnostavia crossover-projekteja, monikansallisia kokoonpanoja, genremääritelmiä uudistavia artisteja sekä lukuisia pelimanni- ja kansantanssiryhmiä – yksittäistä pelimannia unohtamatta. Vuoden 2013 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Ei mitään rajaa! -otsakkeen alle kasattu juhlaohjelma on nuorten tekijöidensä näköinen.
Aavikkolaakso-näyttely esittelee espoolaisen Airi Kiannon guassi- ja öljyvärimaalauksia lähivuosilta. Kiannon taiteellinen ilmaisu on systemaattisen abstrakti.– Abstrakti taide antaa suurimman vapauden taiteilijalle toteuttaa omia ideoita ja omaa näkemystä, Kianto perustelee.
Kaikki tietävät viulun, saksofonin, nokkahuilun, torven ja sopraanolaulajan. Nyt koolle onkin kutsuttu alttojen perhe, alttoviulu, alttonokkahuilu, alttosaksofoni, alttohuilu, alttotorvi ja alttolaulaja. Alttojen matalampi ääniala tuo sointiin tietynlaista pehmeyttä ja tummuutta.Altot vievät musiikkimatkalle 1300-luvulta miltei 2000-luvulle asti.
Taiteilija Marianne Palonen on tullut tunnetuksi erityisesti enkeliaiheisista akvarelleistaan ja maalauksistaan.Hänen Tapiolan kirkossa esillä oleva taidenäyttelynsä on matka halki enkelimaailman ja -symboliikan. Enkelit lähestyvät katsojia herättäen ajatuksia sekä tuoden valoa ja suojaa.
Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama Metsäperkele saa kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 21. maaliskuuta. Näytelmä kertoo suomalaisesta suurmiehestä Gustav Adolf Serlachiuksesta (1830–1901), ja samalla Suomen metsäteollisuuden synnystä ja kehityksestä.
Helsingin designpääkaupunkivuosi toteutui laajempana kuin aluksi ennakoitiin, todetaan World Design Capital Helsinki 2012 -loppuraportissa.
Loiste-festivaali tarjoaa nuorille teatteritekijöille mahdollisuuden saada esityksensä näkyville ja ammattilaisten arvioitavaksi. Espoon, Kauniaisten, Helsingin ja Vantaan nuoriso- ja kulttuuritoimien yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa nähdään nuorten teatteriesityksiä kahdessa ikäluokassa: 10-15 -vuotiaat ja 16-25 -vuotiaat.
Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä saa 21. maaliskuuta kantaesityksenä Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama Metsäperkele. Näytelmä kertoo suomalaisesta suurmiehestä Gustav Adolf Serlachiuksesta (1830–1901), ja samalla Suomen metsäteollisuuden synnystä ja kehityksestä.
Uskallatko tulla mukaan kuuntelemaan tarinoita rosvoista ja kummituksista, salaisuuksista ja mysteereistä?Salakerho kokoontuu joka maanantai-ilta klo 17–17.45. Päämaja on Kirkkonummen pääkirjastossa. Ensimmäinen kokous pidetään maanantaina 25. maaliskuuta.
Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Katso osallistumisohjeet ja jo julkaistut kuvat täältä.
Päähän nouseva valta sumentaa päätöksenteon. Tämän myöntää entinen pääministeri Matti Vanhanen (Apu, 13.6.) Johtajien jalat irtoavat maasta, oma minä on kaikki kaikessa ja muut ovat hilsettä olkapäillä. Turmeleva valta näkyy yritysjohtajissa,...
Kyllä minä soittaisin vielä Litmaselle. Kaverini lähetti minulle Valko-Venäjä–Suomi-pelin jälkeen tekstiviestin, jossa hän mietti, mitä hän tekisi nyt Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Tuskinpa Mixu Paatelainen Litille soittaa...
Kreikan velkoihin liittyvistä vakuuksista käyty keskustelu on käynyt kuumana jo kaksi vuotta. Valtiovarainministeri Urpilainen on joutunut raivoisan kritiikin, suoranaisen pilkan kohteeksi. Miksi? Suuri synti on ollut se, että hän on toiminut niiden...
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pääsee nimittämään uuden pelastusylijohtajan, kun nykyisistä ministeriöiden osastopäälliköistä pitkäaikaisin, Pentti Partanen, 66, jää eläkkeelle syksyllä. Välillä Punaisen ristin kansainvälisen toiminnan johtajana...
Kuluttaja sai kaksi kesälahjaa. S-kaupparyhmän pankki ja vakuutusyhtiö Lähitapiolan pankki yhdistyvät. Pankkikilpailu lisääntyyja asuntolainojen hinnat putoavat, ainakin joksikin aikaa. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto vaatii, että kaupalla tulee olla...
Kesä 2012 oli huono. Syy huonouteen ei kuitenkaan ollut pelkästään kylmä tai sateinen sää, vaan ihmisten jatkuva valitus kylmästä ja sateisesta säästä. Kiitos Facebook-kaverit, mutta osaan ilman päivittelevää statustanne huomata, että ulkona sataa.
Asunnottomuus on kasvussa. Suurissa kaupungeissa pienten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntä on niin kovaa, että markkinat muistuttavat enemmän villiä länttä kuin järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Ongelma ei ratkea pelkällä uudisrakentamisella....
(PÄÄKIRJOITUS) Bussin rikkoutuminen Espoon bussiterminaalin ulosajoramppiin Kampissa sotki liikenteen taas pahimpaan ruuhka-aikaan. Saapuvat bussit kerääntyivät jonoksi Ruoholahteen asti.Espoon terminaali on ruuhkautunut lyhyellä aikaa kahdesti...
(PÄÄKIRJOITUS) Otaniemeen nousee muutaman vuoden kuluessa kuusikerroksinen puutalo. Mikä tahansa puutalo se ei ole, vaan toimitila, joka kokoaa saman katon alle yritysten keskeiset rahoitus- ja asiantuntijapalvelut.
Vakuuksien järjestäminen suomalaisten veronmaksajien myöntämille Kreikka-lainoille johti sijoitusseikkailuun. Jokaisesta suomalaisesta tuli tahtomattaan johdannaispeluri.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!