Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Suurpellon alueen Kehä II:een liittävä Lukusolmun eritasoliittymä avautuu liikenteelle tänään keskiviikkona 19. kesäkuuta kello 15.Suurpellon pääsisäänkäynnin rakentaminen maksoi kaikkiaan 21 miljoonaa euroa.Liittymäkokonaisuuteen kuuluu kaikkiaan kuusi siltaa, liityntäramppeja, kevyen liikenteen väyliä sekä näyttäviä meluvalleja
Suomessakin tehdään selvitys huostaanotettujen lasten kokemasta kaltoinkohtelusta ja väkivallasta. Kohteena ovat vuosina 1937–1983 huostaanotetut alaikäiset. Vastaavia selvityksiä on tehty viime vuosina useissa länsimaissa. Haastatteluselvitys perustuu vapaaehtoisiin yhteydenottoihin, joten asianosaisten omat kokemukset ovat nyt tärkeitä.
Helsingin ainoalla telttailualueella juhannuksena on rauhallista.
Työryhmä ryhtyy valmistelemaan Espoon seurakuntayhtymän hallintojohtajan viran täyttöä. Yli kahdenkymmenen hakijan joukosta hallintojohtajaksi valittu kauppatieteiden tohtori Leena Kostiander erosi virasta koeaikana 10. kesäkuuta.
Taidekoulu Tretjakovin konkurssi jätti jälkeensä palkkasaatavia ja luottamusongelmia – sekä ihmettelyä, sillä yrittäjäpariskunta jatkaa entistä toimintaa uudella nimellä. Verottaja ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen hakivat kirkkonummelaisen Taidekoulu Tretjakov Oy:n konkurssiin keväällä. Yhtiö tarjosi musiikkiopetusta Kirkkonummen lisäksi Espoossa ja Helsingissä.
Espoo maksaa tänä vuonna runsaat 362 000 euroa vastikään avatun luontokeskus Haltian toiminta- ja ylläpitokustannuksia.Sopimuksen mukaan kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti) osuus luontokeskuksen toiminta- ja ylläpitokustannuksista on 75 prosenttia. Espoon siivu tuosta osuudesta on 46,7 prosenttia.
Linnanmäen huvipuistoon pääsee tänäkin kesänä nonstop-bussikuljetuksella Helsingin Messukeskuksesta. Bussi Messukeskuksesta Linnanmäelle ja takaisin liikennöi juhannuksen jälkeen päivittäin 20 minuutin välein. Ajoaika on kello 11–22 ajalla 24.6.–11.8.
Kirkkonummi siirtää talous- ja palkanlaskentapalvelunsa kuntatoimijoille palveluita tarjoavaan Taitoaan.Palvelut siirtyvät Taitoaan lokakuun alusta lähtien. Päätöksen myötä Kirkkonummelle syntyy 12 henkilöä työllistävä kaksikielinen Taitoan toimipiste.– Kirkkonummi on ensimmäinen kaksikielinen toimipisteemme, kertoo palvelujohtaja Tiia Mäkiranta-Säisä.
Sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole vielä käsitelty mahdollisuutta kieltää parveketupakointia, sanoo neuvotteleva virkamies Meri Paavola.
Aikapankkien kautta tehtävä työ pitää lähtökohtaisesti ilmoittaa verotuksessa, näin arvioidaan verohallituksen Harmaan talouden selvitysyksikön raportissa. Aikapankeissa tehtävä vaihtotyö on veronalaista tuloa.
Kirkkonummen demarit on erottanut kolme valtuustoryhmänsä jäsentä määräaikaisesti ja antanut yhdelle varoituksen.Rangaistukset liittyvät Kirkkonummen toukokuiseen valtuuston kokoukseen, jossa neljä demarivaltuutettua äänesti metropolihallintoon ja kuntajakoselvitykseen liittyen vastoin kunnallisjärjestön kantaa.
Espoon kaupunginteatteri on saanut jatkettua Revontulentien kiinteistön vuokrasopimusta vuoden 2016 loppuun.Aiempi vuokrasopimus olisi päättynyt 2014 lopussa.
Liikenneturvan tilastojen mukaan Espoo on Suomen suurista kaupungeista turvallisin pyöräilijöiden näkökulmasta.Niin asukasmäärään suhteutettuna kuin absoluuttisestikin Espoossa on vuosina 2007–2012 sattunut vähiten henkilövahinkoon johtaneita polkupyöräonnettomuuksia.Isoimmista kaupungeista eniten pyöräilijöiden loukkaantumisia sattui vastaavana aikana Turussa.
VTT rakentaa uudet tutkimustilat Kivenlahteen. Tiloissa keskitytään uusiutuvan energian tutkimukseen.Muutostyöt vakuutusyhtiö Varmalta vuokrattavissa tiloissa Ruukinmestarintie 2:ssa alkavat syksyn alussa ja uusi tutkimusympäristö otetaan vaiheittain käyttöön vuoden lopusta alkaen.
Espoon kaupungin tulos uhkaa jäädä tänä vuonna yli 40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.Toukokuun lopun arvion mukaan kaupungin vuosikate olisi ainoastaan 65 miljoonaa euroa.Kaupungin taloutta rassaavat ennakoitua heikommat verotulot sekä mittava investointiohjelma.Nopea väestönkasvu ja väestön ikääntyminen lisäävät myös painetta palvelujen kehittämiseen.
Saija Tuupasen keikkakalenteri on hengästyttävää luettavaa. Kesän aikana tumma kaunotar kiertää Suomea yli 40 keikan verran elokuun loppuun, eli liki puolet kesäkuukausien päivistä. Huhhuh! – Vuodessa tulee noin 60–70 000 ajokilometriä, hän paljastaa.
Yhdysvaltalainen Guggenheim-säätiö on antamassa uuden ehdotuksen Guggenheim-taidemuseon sijoittamisesta Helsinkiin vielä tämän kesänä aikana. Helsingin Uutisten tietojen mukaan Helsingin kaupungin johto on tavannut säätiön edustajan hiljattain.
Joko luit nämä Länsiväylän verkon viime viikon suosituimmat jutut? 1. Ennakkotapaus: Asukkaat voittivat urakoitsijan. 2. Seurakuntapomolle potkut?
Espoon Friisilä sekä Kirkkonummen Sundsberg kuuluvat parhaaseen A-luokkaan, kun Uudenmaan asuinalueita vertaillaan maksuhäiriömerkintöjen perusteella. Kummallakin alueella maksuhäiriö rasittaa Suomen Asiakastiedon mukaan vain 1,4 prosenttia täysi-ikäisistä asukkaista.
Marriott-hotellin rakentaminen Westendiin viivästynee vielä vuodella. Asunto Oy Käärmesaarenkuja 3 ja Satu Nurmiharju ovat hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Helsingin hallinto-oikeuden toukokuiseen päätökseen, jossa se jätti käsittelemättä rakennusluvasta tehdyt valitukset.
Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Katso osallistumisohjeet ja jo julkaistut kuvat täältä.
Ennusteissa on povattu poikkeuksellisen lämmintä juhannussäätä. Se tietää huonoa tapaturmien kannalta. Työpaikoilla on pitkin viikkoa arvuuteltu, kuinka monta ihmistä hukkuu tänä juhannuksena. Kahdeksan, kymmenen vai viisitoista?
Päähän nouseva valta sumentaa päätöksenteon. Tämän myöntää entinen pääministeri Matti Vanhanen (Apu, 13.6.) Johtajien jalat irtoavat maasta, oma minä on kaikki kaikessa ja muut ovat hilsettä olkapäillä. Turmeleva valta näkyy yritysjohtajissa,...
Kyllä minä soittaisin vielä Litmaselle. Kaverini lähetti minulle Valko-Venäjä–Suomi-pelin jälkeen tekstiviestin, jossa hän mietti, mitä hän tekisi nyt Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Tuskinpa Mixu Paatelainen Litille soittaa...
Kreikan velkoihin liittyvistä vakuuksista käyty keskustelu on käynyt kuumana jo kaksi vuotta. Valtiovarainministeri Urpilainen on joutunut raivoisan kritiikin, suoranaisen pilkan kohteeksi. Miksi? Suuri synti on ollut se, että hän on toiminut niiden...
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pääsee nimittämään uuden pelastusylijohtajan, kun nykyisistä ministeriöiden osastopäälliköistä pitkäaikaisin, Pentti Partanen, 66, jää eläkkeelle syksyllä. Välillä Punaisen ristin kansainvälisen toiminnan johtajana...
Kuluttaja sai kaksi kesälahjaa. S-kaupparyhmän pankki ja vakuutusyhtiö Lähitapiolan pankki yhdistyvät. Pankkikilpailu lisääntyyja asuntolainojen hinnat putoavat, ainakin joksikin aikaa. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto vaatii, että kaupalla tulee olla...
Kesä 2012 oli huono. Syy huonouteen ei kuitenkaan ollut pelkästään kylmä tai sateinen sää, vaan ihmisten jatkuva valitus kylmästä ja sateisesta säästä. Kiitos Facebook-kaverit, mutta osaan ilman päivittelevää statustanne huomata, että ulkona sataa.
Asunnottomuus on kasvussa. Suurissa kaupungeissa pienten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntä on niin kovaa, että markkinat muistuttavat enemmän villiä länttä kuin järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Ongelma ei ratkea pelkällä uudisrakentamisella....
(PÄÄKIRJOITUS) Bussin rikkoutuminen Espoon bussiterminaalin ulosajoramppiin Kampissa sotki liikenteen taas pahimpaan ruuhka-aikaan. Saapuvat bussit kerääntyivät jonoksi Ruoholahteen asti.Espoon terminaali on ruuhkautunut lyhyellä aikaa kahdesti...
(PÄÄKIRJOITUS) Otaniemeen nousee muutaman vuoden kuluessa kuusikerroksinen puutalo. Mikä tahansa puutalo se ei ole, vaan toimitila, joka kokoaa saman katon alle yritysten keskeiset rahoitus- ja asiantuntijapalvelut.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!