Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Länsiväylä ja muut Suomen Lehtiyhtymän lehdet keräsivät kesän aikana lukijoilta Turku-aiheisia kuvia. Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 ja täynnä toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, näyttelyitä, musiikki- ja teatteriesityksiä sekä kaikkea muuta mitä rikas kulttuurikaupunki voikaan tarjota. Monipuolinen tarjonta näkyi myös lukijoiden ikuistamisessa kuvissa.
Hair-musikaalin lähes 200 esiintyjää on kerätty tavallisista keski-ikäisistä Turun seudun asukkaista. Taiteellisten tavoitteiden lisäksi Keski-ikäisten hiukset on prosessi, joka lisää keski-ikäisten turkulaisten hyvinvointia ja osallistumista. Esitykset ovat helmikuussa Logomossa.
–Vaikka nimenomaan vuosi 2011 on se hetki, jolloin voimme houkutella muun maailman katseet Turkuun ja Turun kautta Suomeen, lähtökohtana on alusta lähtien ollut synnyttää pitkäaikaisia vaikutuksia – kyse on ennen kaikkea laaja-alaisesta ja pitkäaikaisesta kehittämisprosessista, toteaa Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja Suvi Innilä.
Tämä vuosi on turkulaisten, mutta Turku on jo alkanut pärisytellä juhlatorvia. Kun Turku on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista 2011, se haluaa, että kaikki suomalaiset tietävät sen ja käyvät tsekkaamassa, millaista kulttuuria maan entinen pääkaupunki saa aikaiseksi juhlavuotenaan.
Tuli on irti! on kulttuuripääkaupunkivuoden nimikkonäyttely. Näyttelyn osiot kertovat tulen monista merkityksitä. Yhtenä teemoista on tuhoisa Turun palo 1827. Näyttelyssä esitellään yleisemminkin kaupunkipaloja. Kävijä saa myös mahdollisuuden rakentaa oman Turkunsa.
...Ja sitten kotimaan uutisia. Turun Pallivahalta on löydetty tiettävästi maailmansuurin TyrninMarja...
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoossa kiirehditään Espoonkartanon alueeseen kuuluvan Mynttilän alueen asemakaavoitusta. Koko alueen rakennusoikeus on noin 120 000 kerrosneliötä eli valmiilla alueella asuisi noin 2 400 uutta asukasta.
Näin suven kynnyksellä tulee joskus mieleen, että ihmisen elämä on loppujen lopuksi lyhyt kuin kesäperhosen lento. Varmaankin totta, mutta toisinkin voisi olla. Ajatelkaahan, jos ihmisen tavanomainen elinikä olisikin 80 vuoden sijasta vaikka...
Haaste-sanan ja siitä johdettujen haastavan ja haasteellisen käyttö tekstissä ja puheessa ylitti ärsytyskynnykseni jo vuosia sitten. Ilmeisesti bisnesmaailmasta arkikieleen tullut kaiken ”haasteellisuus” on pesiytynyt kielelliseen ilmaisuun yhtä...
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Piskuinen Porvoo on päässyt omalla reiluutta kuvastavalla mittayksiköllä historian kirjoihin – ja Wikipediaan.Porvoon mitta on ilmaisu, jolla ilmaistaan runsautta tai reilua määrää. Jos jotain tehdään tai annetaan "Porvoon mitalla", tehdään se...
Perheen auto rullaa vuodessa noin 15 000 kilometriä. Kerran kymmenessä vuodessa tulee eteen tämä kevät, jolloin auton katsastus hirvittää. Korjaaja lupaa pistää 98-vuosimallin vanhuksen kuntoon tonnilla. Ei kannata, kun autolla on vain tunnearvoa.
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Eduskunnan eräkerhon tuore johtaja Pentti Oinonen (ps) tekee heti historiaa ja vie kansanedustajat ensi syksynä karhujahtiin Lieksaan. Hirviä, peuroja, jäniksiä, lintuja ja pienriistaa on tähtäilty ennenkin, mutta nyt luvassa on todella uutta ja...
(PÄÄKIRJOITUS) Espooseen on suunnitteilla parikymmentä uutta tornitaloa. Niitä on jo 12, eli korkeiden rakennusten määrä on kolminkertaistumassa lähivuosina.Tornitaloksi luetaan rakennus, jossa on vähintään 12 kerrosta. Suunnittelupöydillä on...
Klikkaa tästä.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!