Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Nice Run -liikuntatapahtuma palaa tänä vuonna juurilleen. Se järjestetään taas vuoden tauon jälkeen Espoossa. Sen lisäksi tapahtuma on seitsemällä muulla paikkakunnalla eri puolilla maatamme.
SVS Espoon Inessa Rif paikkailee SM-pistepettymystään ulkomailla. SM-mitalien ulkopuolelle pisteytetty Rif saavutti Bulgariassa hyvän tuloksen samaan tapaan kuin aiemmin keväällä Ukrainassa.Rif sijoittui maailmancupin yhteydessä käydyssä Dundee-cupissa sijalle 11. vanteella ja sijalle 12. ottelussa. Seuraavaksi Rif kilpailee Amsterdamissa.
Suomen 17-vuotiaiden joukkue saavutti pronssia squashin EM-kotikisoissa Tapiolan Esport Centerissä. 15-vuotiaiden joukkue luopui mitalista vasta välierissä.
Nimi David Brickhill-Jones, 31, on loistanut viime vuosina suomalaisten juoksukilpailujen tuloksissa ja monet ovat myös nähneet miehen viilettävän kärjessä. Eksoottinen haagalaisravuri on kotoisin Australian eteläpuolella sijaitsevalta Tasmanian saarelta.– Minulla on Australian passi ja brittipassi, vahvistaa Brickhill-Jones.
Extremerunista tuli kerta heitolla supersuosittu – osin radiomainonnan ansiosta. Saksalaisen Strongman runin suomalaisversio järjestetään lauantaina kolmatta kertaa Hakunilassa kesän kynnyksellä, eikä mediamainontaa enää tarvita.– Osallistujaennuste on kolmetuhatta juoksijaa tai vähän yli, heittää Mika Hirvinen.
Squashpelaaja Emilia Soinilla, 16, riittää vientiä. Sunnuntaina Soini palasi Saksasta aikuisten EM-joukkuekisasta ja oli saman tien valmis haastatteluun sekä kuvaukseen kotihallillaan Tapiolan Esport Centerissä.– Olen pelannut tänä vuonna jo Ruotsissa, Sveitsissä, Englannissa, Ranskassa, Saksassa ja Portugalissa, muistelee Euroopan 17-vuotiaiden ranking-ykkönen.
Juoksemiseen omistautunut suomen-australialainen David Brickhill-Jones ei ole suinkaan unohtanut nuoruuden harrastustaan suunnistusta. Paluu metsien lajiin on tapahtunut Rasti-Kurikassa, puotinharjulaislähtöisen RasKu-suunnistajan Sami Siirilän törmättyä Brickhill-Jonesiin Aussie Barissa.
Espoolainen Bounce nousi viime viikonlopun SM-kisoissa trampoliinivoimisteluun SM-kisojen parhaaksi seuraksi.Bouncelaiset osallistuivat 10 voimistelijan joukolla neljään eri luokkaan. Viime vuonna Bouncesta osallistujia oli vain kaksi.
Retkeilykauden avajaisia vietettiin 6. toukokuuta aurinkoisessa säässä Vaakkoilla Nuuksiossa. Helsingin Ladun järjestämään tapahtumaan saapui toistasataa luontoliikunnan ystävää.
Joukkuevoimistelun SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Helsingissä. Mitalistit ratkotaan Kisahallissa tulevana viikonloppuna.
Espoolainen Eerika Lipsanen oli Nevas juoksun nopein nainen sunnuntaina. Jo 36. kerran juostu hölkkätapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa kuntoilijoiden keskuudessa. Tälläkin kertaa Nevaksen maisemissa juoksi satakunta kuntonsa testaajaa.
Blues on saanut parhaan seuran palkinnon toisena vuotena peräkkäin. Aaro Kivilinna -palkinto tuli seuralle jo neljännen kerran kuuden vuoden sisään.
Viime lauantaina juostu Helsinki City Run saavutti taas osanottajanennätyksen. Puolikkaalle maratonille eli vähän reilun 21 kilometrin matkalle oli ilmoittautunut yli 15 000 omasta kunnostaan huolehtijaa. Nopeimmillaan matka taittui noin 71 minuutissa. Järjestäjät lupasivat ennakkoon, että siihen saisi luvan käyttää kolme tuntia.
Espoon liikuntapalvelut tarjoaa mahdollisuutta hioa omia uinnin perustaitojaan kevään aikana. Pelkällä uimahallin pääsymaksulla opastusta annetaan uimataitoisille aikuisille kahdessa uimahallissa.
Liikkuva Espoo -lehti ilmestyy näihin aikoihin.Lehdestä selviää, mitä kaikkea Espoossa on tarjolla kesällä. Liikkuva Espoo -lehdestä löytyy monia liikuntavinkkejä kesän ratoksi. Siinä on muun muassa saaristoveneen aikataulut, puistojumpat sekä muut liikuntakurssit ja tapahtumat. Kesälehti piti jakaman koteihin 5. toukokuuta. Se on luettavissa myös verkossa.
Ellet suunnista Jukolan viestissä ja vaikka suunnistaisitkin, Vantaan Valio-Jukola toivottaa sinut tervetulleeksi tekemään Suomen suurinta aikuisliikuntatapahtumaa 16.–17. kesäkuuta.Jukolassa suunnistaa arviolta 17 000 ihmistä ja yleisöä saattaa saapua pääkaupunkiseudun jättitapahtumaan kymmeniä tuhansia. Niinpä myös talkoolaisia tarvitaan yli 1500.
Voimisteluseura Bounce Espoo järjestää trampoliinivoimistelun Suomen mestaruuskilpailut lauantaina 5. toukokuuta Leppävaarassa.Kisat alkavat Ruusutorpan koululla kello 15 ja vapaa harjoittelu alkaa kahta tuntia aikaisemmin.
Helsinki City Runin juoksijamassa täyttää tulevana lauantaina pääkaupunkia. Matkaan lähdetään Olympiastadionilta kello 15 alkaen. Aikatavoitteensa mukaan juoksijat on ryhmitelty lähtemään 10 minuutin välein.
Espoon Bluesin tulevan kauden joukkueen rakentaminen on pitkällä. Siitä tulee espoolaisempi kuin koskaan ennen SM-liigassa. Joukkueessa on seuran A-junioritaustaisia pelaajia 17.Omien junioreiden lisäksi Bluesin tulevaa menestystä rakennetaan täsmähankintojen ja paluumuuttajien varaan.Bluesin maalilla jatkavat Antti Ore ja Lars Volden.
Talin frisbeegolfpuistossa järjestetään tulevana viikonloppuna PDGA Euro Tour -osakilpailu. EuroTour on Euroopan yhteinen, korkein sarjataso, jonka kahdeksan osakilpailua pelataan eri maissa. Sarjassa pelataan rahapalkinnoista. Jo kahdeksannen kerran järjestettävään Tali Open -kilpailuun osallistuu Suomen parhaimmiston lisäksi frisbeegolfaajia eri puolilta Eurooppaa.
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoossa kiirehditään Espoonkartanon alueeseen kuuluvan Mynttilän alueen asemakaavoitusta. Koko alueen rakennusoikeus on noin 120 000 kerrosneliötä eli valmiilla alueella asuisi noin 2 400 uutta asukasta.
Näin suven kynnyksellä tulee joskus mieleen, että ihmisen elämä on loppujen lopuksi lyhyt kuin kesäperhosen lento. Varmaankin totta, mutta toisinkin voisi olla. Ajatelkaahan, jos ihmisen tavanomainen elinikä olisikin 80 vuoden sijasta vaikka...
Haaste-sanan ja siitä johdettujen haastavan ja haasteellisen käyttö tekstissä ja puheessa ylitti ärsytyskynnykseni jo vuosia sitten. Ilmeisesti bisnesmaailmasta arkikieleen tullut kaiken ”haasteellisuus” on pesiytynyt kielelliseen ilmaisuun yhtä...
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Piskuinen Porvoo on päässyt omalla reiluutta kuvastavalla mittayksiköllä historian kirjoihin – ja Wikipediaan.Porvoon mitta on ilmaisu, jolla ilmaistaan runsautta tai reilua määrää. Jos jotain tehdään tai annetaan "Porvoon mitalla", tehdään se...
Perheen auto rullaa vuodessa noin 15 000 kilometriä. Kerran kymmenessä vuodessa tulee eteen tämä kevät, jolloin auton katsastus hirvittää. Korjaaja lupaa pistää 98-vuosimallin vanhuksen kuntoon tonnilla. Ei kannata, kun autolla on vain tunnearvoa.
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Eduskunnan eräkerhon tuore johtaja Pentti Oinonen (ps) tekee heti historiaa ja vie kansanedustajat ensi syksynä karhujahtiin Lieksaan. Hirviä, peuroja, jäniksiä, lintuja ja pienriistaa on tähtäilty ennenkin, mutta nyt luvassa on todella uutta ja...
(PÄÄKIRJOITUS) Espooseen on suunnitteilla parikymmentä uutta tornitaloa. Niitä on jo 12, eli korkeiden rakennusten määrä on kolminkertaistumassa lähivuosina.Tornitaloksi luetaan rakennus, jossa on vähintään 12 kerrosta. Suunnittelupöydillä on...
Klikkaa tästä.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!