Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Suomea cheerleadingin MM-kisoissa edustanut Funky Team Gorillaz voitti pronssia Orlandossa. Se on suomalaisen sekajoukkueen ensimmäinen mitali MM-kisoissa. Naisten joukkue, HAC Elite, puolusti menestyksellä viime vuoden pronssiaan. Naisten tanssisarjassa Suomi sijoittui neljänneksi ja oli Euroopan paras.
Jos harjoitus tekee mestarin, on Eevi Huuskosella edessään loistava tulevaisuus. Kahdestatoista ikävuodestaan huolimatta Espoon Hwarang Teamin neitokainen on taekwondo-konkari. Lajin harrastamisen tyttö aloitti jo 5-vuotiaana. Ensimmäiseen kilpailuunsa hän osallistui seitsemäntenä syntymäpäivänään. Nuorten taitokisoista tuli heti voitto.
Maksuton kevään liikuntapäivä järjestetään Oittaalla perjantaina 3. toukokuuta kello 10.30–14. Tarjolla on lystiä liikuntaa eri ikäisille. Ohjelmassa on muun muassa temppu- ja tasapainorata, toimintakykytestejä senioreille, ulkojumppaa ja 1–6-vuotiaille lapsilleen perheineen vartin kestävää jumppaa.Saunat ovat lämpiminä.
Espoon Keskuspuiston ympäristössä järjestetään lauantaina 25. toukokuuta Maastomittelöt liikuntatapahtuma. Se on kahden lajin yhdistelmä.Ensin pyöräillään ja sen jälkeen juostaan.Pyöräilyosuudesta suurin osa on ulkoilureittejä, vähän metsätietä, hyväkuntoisia polkuja ja asvalttia. Sen jälkeen on maastojuoksu eli polkujuoksu ennen maaliintuloa.
Tapiolan Hongan miehet ovat niin lähellä, mutta yhä kuitenkin tuskaisen kaukana. Nousu Korisliigaan on yhden voiton päässä. Honka voitti vieraissa I divisioonan loppuotteluissa maanantai-iltana Porvoon Tarmon lukemin 79–87. Tämä oli runkosarja mukaan lukien Hongan ensimmäinen otteluvoitto Porvoossa.
Suomen Jääkiekkoliiton eteläisen alueen uudeksi puheenjohtajaksi on yksimielisesti valittu Jari Kurri.Pitkään puheenjohtajan nuijaa heiluttanut Harry Bogomoloff oli jo aikaisemmin ilmoittanut luopuvansa tehtävästä.Eilen tiistai-iltana Vantaalla pidetyssä kokouksessa Kurri oli ainoa ehdokas.
GrIFK taipui HIFK:lle naisten käsipallon finaaleissa. Helsinkiläisseura vei loppuottelut voitoin 3–1. Kauniaisten joukkue oli voittanut runkosarjan. Tosin se oli päätynyt tasapisteisiin HIFK:n kanssa.
Espoolaisen Golden Futsal Teamin nimi ei ollut enne tällä kaudella. Läheltä kuitenkin liippasi loppuunmyydyssä Leppävaaran urheiluhallissa, jossa tunnelmaa ja ääntä riitti. GFT:n päävalmentaja Ville Sihvonen näytti viidennen finaaliottelun päätyttyä tyyneltä, mutta sisällä myllersi. Purkan jauhaminen keskeytyi.
Cetuksessa taitouintia harjoittelee runsaat 40 eritasoista taitouimaria, aina aloittelijoista kahteen kilparyhmään asti. Espoolaisseuran taiturit osallistuivat kahdella joukkueella alle 15-vuotiaiden taitouinnin ikäkausimestaruuskisoihin Oulussa. Cetus vei aloittelijoissa kaksoisvoiton: ykkönen oli Mustat ja kakkonen Pinkit.
Sunnuntaina 21. huhtikuuta pääsee testaamaan keväistä kuntoaan Länsiväyläjuoksuun ja Länsiväyläkävelyyn. Juoksussa on valittavana noin 6,5 kilometrin mittainen lenkki tai reilun 17 kilometrin lenkki. Kummankin lähtöpaikka on Otaniemen urheilukentällä. Samasta paikasta lähtee myös 6,2 kilometrin mittainen kävelylenkki.
Paikalliskamppailu parhaimmillaan on luvassa, kun FC Honka saa ensimmäisessä kotiottelussa vieraakseen Veikkausliigan suurimman ennakkosuosikin HJK:n Tapiolan urheilupuistoon maanantaina 22. huhtikuuta kello 18.30.
Tiistain Espoorastit ovat käynnistyneet runsaslumisesta keväästä huolimatta.Espoon Akilleksen ja Leppävaaran Sisun järjestämä kuntosuunnistussarja sisältää tuttuun tapaan 31 tapahtumaa huhti-lokakuun aikana.
Tapiolan Honka tai Porvoon Tarmo pelaa ensi kaudella miesten Korisliigassa.Joukkueet kohtaavat I divisioonan loppuottelusarjassa, joka käynnistyi runkosarjan voittajan Tarmon kentällä maanantaina.Toinen finaali on Hongan kotikentällä Tapiolan urheiluhallissa perjantaina kello 18.30.Paras viidestä -sarjan voittaja nousee ensi kaudeksi Korisliigaan.
Futsalin Suomen mestaruus ratkeaa Leppävaaran urheiluhallissa lauantai-iltapäivänä. Espoolainen Golden Futsal Team ja tamperelaisen Ilves FS:n otteluvoitot ovat finaalisarjassa tasan 2–2
Konetekniikan diplomi-insinööri Sami Wahlman, 40, on uinnin näköalapaikalla. Vantaalaisseura Poseidonin pitkäaikainen vaikuttaja on toiminut runsaat kolme kuukautta Suomen Uimaliiton puheenjohtajana.
Veikkausliigan maalikuninkuuden kahdesti FC Hongan riveissä voittanut Hermanni Vuorinen, 28 on päättänyt lopettaa peliuransa. Hyökkääjä on ollut viime vuodet enemmän tai vähemmän loukkaantuneena, joten nyt oli aika jättää hyvästit jalkapallokentille. Viimeinen niitti oli akillesjännevamma, joka ei parantunut toivotulla tavalla.
Miesten I divisioonan runkosarjan nimiinsä vienyt Porvoon Tarmo otti ensimmäisen kiinnityksen paikkaan Korisliigassa Se voitti finaaliavauksessa Tapiolan Hongan kotonaan 76–69 (39–27). Ensimmäinen kymmenminuuttinen pelattiin tasatahtia, mutta sen jälkeen porvoolaiset hallitsivat ottelua. Kolmannen jakson loppupuolella numerot olivat jo 51–36 Tarmolle.
Maajoukkueessa maaleja latonut hyökkääjä Roni Porokara on viimeisin huippunimi, joka liittyy FC Hongan vahvuuteen ennen Veikkausliigakauden alkua.
Grankulla IFK ja HIFK ratkaisevat käsipallon naisten Suomen mestaruuden. Samat joukkueet olivat runkosarjan ykkönen ja kakkonen.Kauniainen hakee nyt revanssia, sillä vuosi sitten HIFK kukisti Granin otteluvoitoin 3–1.Naisten loppuottelut pelataan paras viidestä -systeemillä.
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon ympäristön tila 2013 -raportin mukaan ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Espoossa yleisesti ottaen alhaisia ja ilmanlaatu on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvä niin. Ilmanlaatua heikentävien epäpuhtauksien...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseudun kaupungit hiovat parhaillaan vuoden alussa alkaneen uuden nelivuotisen valtuustokauden suuria linjauksiaan, strategioitaan.Tällä hetkellä kaikki huomio kiinnittyy hallintoon: Millaiset uudet metropolihallinnon mallit...
Yhteisvastuu on mennyt överiksi. Tämä koskee niin ylivelkaantuneiden maiden auttamista heittämällä uutta rahaa hukatun perään kuin seikkailijoiden tempausten maksamista.
(PÄÄKIRJOITUS) Nyt se on todistettu ilman äitienpäivän juhlapuheita: Suomi on maailman paras maa äideille. Pelastakaa lapset -järjestön raportissa asetettiin 176 maata paremmuusjärjestykseen sen mukaan miten ne ovat onnistuneet äitien tukemisessa....
Ehdotan, että peruskoulu luopuu luokkatasoista, tai ainakin lisää merkittävästi eri-ikäisten lasten yhteisopetusta. Uudistus lisäisi koulurauhaa ja opiskelun mielekkyyttä. Läpi tunnetun historian ovat lapset kasvaneet sisarusten ja muiden eri-...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoota hämmästyttävän pitkään vaivannutta lääkäripulaa, ja sen aiheuttamia kuukausien jonoja kiireettömään hoitoon on vihdoin alettu purkaa toden teolla.Viimeisin, maanantaina käynnistynyt vaihe jononpurkukamppailussa on Mediverkon...
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!