Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Salainen valtakunta on animaatioseikkailu, jossa intohimoisesti luontoa tutkivan biologi-isän teinityttö joutuu hurjaan taikapyörteeseen ja tupsahtaa kutistuneena keskelle metsän salaista valtakuntaa. Eikä valtakunnassa suinkaan ole kaikki hyvin, vaan siellä käydään armotonta taistelua hyvän ja pahan välillä. Hyvikset näkevät luonnon kauneuden ja arvon, ja pyrkivät säilyttämään sen.
Diandra Floresilla pyyhkii paremmin kuin hyvin. Vuoden takaisen Idols-voiton jälkeen laulajattaren elämä on ollut aikamoista pyöritystä eikä kiire ole helpottamassa edes kesän kynnyksellä. Parhaillaan Diandra valmistelee uutta pitkäsoittoaan.
Fast & Furious -elokuvasarjan kuudetta osaa tähdittävät tuttuun tapaan muun muassa Vin Diesel, Paul Walker ja Dwayne Johnson.
Näyttelijä Matti Ristinen on valittu Suomen Luontokeskus Haltian retkitohtoriksi. Retkitohtori kutsuu ihmisiä Haltiaan voimistumaan Suomen luonnon ihmeistä, ja jatkamaan siitä retkelle Suomen kauniiseen luontoon. Tänä viikonloppuna retkitohtorin voi tavata Kampin Narinkkatorilla, kun Haltia tuo leirinuotion ja palan aitoa metsää kaupungin ytimeen.
1980-luvulla maailmalle lähti Hanoi Rocksin vanavedessä useampia suomalaisia rockbändejä. Lähimpänä suurta kansainvälistä läpimurtoa oli kuitenkin laulaja Hannu Leidenin, 52, luotsaama hard rock -yhtye Havana Black, jonka Guns N’Rosesin maailman huipulle luotsannut amerikkalainen manageri Alan Niven otti siipiensä suojiin.
Huippusuosion saavuttaneella poplaulaja Robinilla on kiireinen kevät. Koulut päättyvät kesäkuun ensimmäinen päivä, jolloin nuori artisti pääsee juoksemaan suoraan todistustenjaosta keikkalavalle Poriin.
Kirpputoritapahtuma Siivouspäivä oli menestys jo syntyessään. Suomen kaupungit jättimäisiksi kirpputoreiksi muuttava tapahtuma on nostanut tasaisesti suosiotaan. Tuleva Siivouspäivä on järjestyksessään kolmas Kätevä perinteisiin kirpputoreihin verrattuna.”
Suurempi, näyttävämpi, visuaalisempi... Lava ei ole stadionbändeille yhdentekevä soittoalusta. Sunnuntaina Tampereelle tulevan Bon Jovin Because We Can -kiertueen lava ei tee poikkeusta.
Antti Tuisku on tyytyväinen. Toisenlainen tie -albumin parin viikon takaisen julkaisun jälkeen hän on ehtinyt ottaa pari viikkoa hieman rauhallisemmin. – Tässä on tullut henkinen tyhjiö levyn lähdettyä ihmisten soittimiin elämään omaa elämäänsä. Toisaalta en ole koskaan ollut näin varma mistään aikaisemmasta tuotoksestani, Tuisku painottaa.
Toyota RAV4 on siirtynyt jo neljänteen mallisukupolveen. Edeltävään malliin verrattuna auto on venynyt pituutta ja kasvanut leveyttä. Samalla uutuus on kuitenkin aiempaa matalampi. RAV4 näyttääkin nyt entistä virtaviivaisemmalta, vaikka muodoissa on myös terävyyttä. Kun edeltävä RAV4 omasi vielä selvät maasturin muodot, muistuttaa uutuus ehkä enemmän crossover-malleja.
Varsinainen sirkus, sillä nimikkeellä kai voi sanoa eilistä julkkisrallia. Lukuisilla julkimoilla ja ehkä varakkaammalla väellä ryyditetty Gumball 3 000 Rally piipahti Suomessa. Tämä tapahtuma innosti superautofaneja sen verran paljon, että muun muassa Porvoon Öljytie ruuhkautui pahasti. Premier Parkin ajoharjoitteluradalle kokoontunut autoletka sai sadat innokkaat katsojat liikkeelle.
Toyota Auris on saanut aivan uuden ulkomuodon. Äkkiseltään autoa ei edes tunnista Aurikseksi. Uusi, kiilamainen muoto saa auton näyttämään entistä pienemmältä, vaikka todellisuudessa auton pituus on kasvanut.
Sirkka ja Matti Vesterisen nukkekotiharrastus alkoi viisi vuotta sitten ja vei heidät samantien mennessään. – Yhtenä päivänä Sirkka kysäisi, että teetkö näille talon, Matti Vesterinen kertoo ja kattaa kädenheilautuksella kymmenittäin pieniä esineitä vielä pienempine yksityiskohtineen. – Ja minä tein, hän jatkaa.
Esa Elorannan laulajantien 50-vuotiskonsertti kokoaa joukon konkareita lavalle. Konsertissa kuullaan myös harvoin isoilla estradeilla viihtyvää samettisen käheä-äänistä Harri Marstiota sekä toista raspikurkkua Babloa. Ilta hoidetaan lähes kokonaan miesten voimin.
Puolitoistatuntinen Dark Skies ammentaa kauhua ja jännitystä yliluonnollisista asioista, joita tuiki tavalliselle Barrettin perheelle alkaa heidän omakotitalossa tapahtua.
Hetken aikaa näyttää pahalta. Kristaa väsyttää. Kaksi viikkoa kestänyt jatkuva pyöritys on vaatinut veronsa. Viikko sitten Kristan viisutiedottaja, Yleisradion tiedotuspäällikkö Aila Havia-Venäläinen toimitti medialle hälyttävän sähköpostiviestin.
Vaikka omaperäisistä elokuvista tunnetun nelikymppisen ohjaaja Harmony Korinen uutuus Spring Brakers on määritelty komediaksi ja draamaksi, ei elokuva istu kumpaankaan lajityyppiin täysin vaivatta.
Suomen liput liehuvat. Kristan morsiushunnuilla varustettuja päänahkoja näkyy tämän tästä. Yleisö riemuitsee. Suomen euroviisuedustaja Krista Siegfrids on liekeissä. Suudelma taustalaulajattaren Reetta Korhosen kanssa kruunaa esityksen.
Suomalainen Olut ry valitsee pian vuoden parhaan oluen. Parhaillaan kootaan tuomaristoa oluita maistelemaan. Mukaan kelpaavat myös aivan tavalliset oluenkuluttajat. Suomen Paras Olut -kilpailu järjestetään jo kolmannen kerran.
Eltaantuneen kananmunan löyhkä iskee vasten kasvoja Malmön Arenan ulkopuolella. Tästä ei tunnelma voi muuta kuin parantua. Opasteet tapahtuma-alueen ympärillä johtavat minut ja valokuvaajani harhaan. Ruotsalaiset poliisit opastavat meidät ystävällisesti oikeaan osoitteeseen. Virkavallan määrä on silmiinpistävä – poliiseja päivystää joka kulmassa.
Laittomia maahantulijoita jää kiinni viikoittain Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja muissa seudun rajatarkastuspisteissä. Laittomasti Suomeen yrittävät lentävät Helsinki-Vantaalle tavallisesti Turkista, Italiasta, Kreikasta ja Espanjasta. He ovat...
Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan kielenkäytössä SAK oli pelkkä kolme kirjainta ja toimisto. Vallantäyteisen teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alangon arvoasteikoissa Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta on konttorin lisäksi...
Eläkeläisiä ja käytettyjä tuontiautoja kohdellaan Suomessa yhtä huonosti. Kummatkaan eivät saa oikeutta kuin pitkien valitusten kautta.
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon ympäristön tila 2013 -raportin mukaan ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Espoossa yleisesti ottaen alhaisia ja ilmanlaatu on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvä niin. Ilmanlaatua heikentävien epäpuhtauksien...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseudun kaupungit hiovat parhaillaan vuoden alussa alkaneen uuden nelivuotisen valtuustokauden suuria linjauksiaan, strategioitaan.Tällä hetkellä kaikki huomio kiinnittyy hallintoon: Millaiset uudet metropolihallinnon mallit...
Yhteisvastuu on mennyt överiksi. Tämä koskee niin ylivelkaantuneiden maiden auttamista heittämällä uutta rahaa hukatun perään kuin seikkailijoiden tempausten maksamista.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!