Suomalaisilla yleinen geenimuoto voi altistaa vakavalle koronalle, kertoo tuore tutkimus 27.12.2021 11:27
Koronarokotus suojaa lapsia tehokkaasti tartunnoilta, kertoo tuore selvitys – Rakennustöissä rokottamattomilla yhä suurin riski saada korona 23.12.2021 15:30
Miehet pidentävät työuraansa naisia useammin, kertoo tuore tutkimus – Nämä asiat selittävät eroa 22.12.2021 15:49
Tiede | Suomalainen merentutkimus on ollut kansainvälistä jo 120 vuotta, mutta moni asia on muuttunut –"Vaarana on, että tutkimuksesta tulee vähemmän syvällistä", sanoo professori emerita Eeva-Liisa Poutanen 22.12.2021 7:00
Uraa uurtava väitöstutkimus – Tämä asia tiedetään nyt taudista, joka kiusaa 50 000:ta suomalaista 13.12.2021 15:32 | Päivitetty 14.12.2021 16:50
Tutkimus: Lähes joka toinen korkeakoulussa opiskeleva nainen kertoo ahdistuksen ja masennuksen oireista – "Etäopiskelu on vähentänyt yhteisöllisyyttä" 13.12.2021 9:05 | Päivitetty 13.12.2021 11:43
Tiede | Läheiset ihmissuhteet ja vapaaehtoistyö lisäävät elämän merkityksellisyyttä – "Tärkeintä on tulla nähdyksi ja kuulluksi", aihetta tutkinut Kaarina Mönkkönen sanoo 8.12.2021 7:00
Muinaiset etunimet ovat tulleet Suomessa muotiin – Espoolainen kielentutkija kertoo, minkälaisia muutoksia nimet ovat kokeneet: "Englanninkielisen kulttuurin vaikutus näkyy myös etunimistössä" 29.11.2021 6:00
Väärä tieto koronasta leviää Twitterissä 3,5 kertaa tehokkaammin kuin oikea tieto, kertoo tutkimus – Se myös elää kauemmin 24.11.2021 11:45 | Päivitetty 24.11.2021 12:16
Espoolainen tekniikan tohtori pettyi kestovaippoihin ja päätti kehittää itse paremmat – "Pitää olla niin helppoja, että niitä voi käyttää kuka tahansa" 11.11.2021 15:00
Lintukonsertit aiempaa hiljaisempia ja yksipuolisempia, kertoo tuore tutkimus 11.11.2021 10:02 | Päivitetty 11.11.2021 13:44
Yle: Korona tarttuu herkimmin 10 asteessa – eroaa tässä influenssasta, kertoo tuore tutkimus 8.11.2021 12:39
Tutkimus: Lihomisriski näkyy aivoista – "Häiriintyminen voidaan siis havaita jo ennen lihomista" 3.11.2021 14:18
Tiede | Google uskoi voivansa ennustaa influenssa-aallot tarkasti mutta epäonnistui – data kertoo paljon, vaikka ei tiedäkään kaikkea 3.11.2021 6:45
Rasismikohu räjäytti Afrikan tähti -pelin myynnin: ostajille voidaan tarjota jopa ei-oota – "Pelille on Suomen tuki” 20.10.2021 19:10
Katastrofaaliset terveysmenot 102 000 kotitaloudella – Nämä ihmisryhmät eniten pulassa 19.10.2021 9:49 | Päivitetty 19.10.2021 10:21
Tässäkö on syy koronarokotuslukujen laahaamiseen? – Soste: Suomalaisten lukutaidon puutteet ovat aliarvioitu ongelma 18.10.2021 16:36
Voiko liian tiukka koronan ehkäisy olla terveydelle haitallista? – Apulaisprofessori: "Olen sitä mieltä, että nyt on myös aika ryhtyä elämään" 5.10.2021 14:54
Tutkimus: Muistisairautta voi ennustaa jopa 10 vuotta etukäteen hyvin yleisellä terveydenhuollon kokeella 14.9.2021 12:28
Vesilinnut hupenevat vanhoilta laskentapaikoilta – "Kehitys ollut 30 vuodessa monen lajin osalta surkea" 24.8.2021 15:48
Nämä valinnat ratkaisevat, mitä suomalainen laittaa ostoskärryyn ruokakaupassa – yksi kriteeri korostuu kaikissa kotitalouksissa 18.8.2021 10:40
Miten korona-aika on vaikuttanut elämäsi merkityksellisyyteen? – tutkimus hakee osallistujia 17.8.2021 11:26
Kuvitteletko tenavasi ruokavalion olevan ravitsemuksellisesti laadukas? Tämä tutkimus saattaa yllättää suuren joukon suomalaisvanhempia 16.8.2021 14:52
Tutkimus löysi 15 uutta tekijää, jotka voivat ennustaa muistisairauden kehittymistä jo 20 vuotta etukäteen 3.8.2021 10:25
Oletko aamun virkku vai illan torkku? Sisäisen kellon samatahtisuus arkirytmin kanssa tärkeää – vaikuttaa sairauksien ehkäisyyn ja tunteiden säätelyyn 22.7.2021 16:42 | Päivitetty 22.7.2021 17:00
Väitös: Valtio voitti valtataistelun raveista – "Hevostalous moninaisine ilmiöineen ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke" 9.7.2021 7:00 | Päivitetty 9.7.2021 11:20
Miten korona-aika on muuttanut elämääsi? Suomalaisten kokemuksia kerätään nyt uuteen tutkimukseen 2.7.2021 8:40
Punkkiliven suosio yllätti, parissa kuukaudessa tullut jo 30 000 havaintoa – "Huoli puutiaisten leviämisestä yhdistää kansaa" 28.6.2021 11:43 | Päivitetty 28.6.2021 12:10
Kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista 62 prosentilla psykiatrinen tai neurokehityksellinen häiriö – tutkimuksen kohteena vuonna 1997 syntyneet 21.6.2021 11:46
Tutkimus: Koronarokotteet suojaavat myös rokottamattomia perheenjäseniä ja estävät jatkotartuntoja 1.6.2021 12:21 | Päivitetty 1.6.2021 12:57
Parisuhteessa elämisellä on luultua suurempi yhteys tuloeroihin – sinkkuuden yleistyminen jäänyt vähälle huomiolle 1.6.2021 11:13
Helsingin yliopistossa kehitetty pikatesti tunnistaa koronavirustartunnan 10 minuutissa – sopii esimerkiksi matkustajien testaamiseen 19.5.2021 11:45
Kulttuurintutkimus | Harmittomalta vaikuttava stereotypia elokuvassa ei olekaan niin harmiton – Tutkija ja elokuvakäsikirjoittaja Mika Rantonen toivoo, että katsojat olisivat valppaina 13.5.2021 19:35
Tutkijat kehittivät luotettavan koiran persoonallisuuskyselyn – Peruspiirteitä löytyi 7 10.5.2021 9:33 | Päivitetty 10.5.2021 17:09
Laaja tutkimus osoittaa lihavuuden geneettisen yhteyden uniapneaan ja tyypin 2 diabetekseen – "Syytä suhtautua vakavasti" 7.5.2021 10:54 | Päivitetty 7.5.2021 11:11
Nyt tulee Punkkilive! Kanna kortesi kekoon ja ilmoita puutiaishavaintosi tuoreeltaan uuteen palveluun 6.5.2021 11:49
Jumitutko loputtomasti selaamaan suoratoistopalvelua? Se et ole sinä, se on algoritmi – Tutkijat antoivat ilmiölle nimen 5.5.2021 13:47 | Päivitetty 5.5.2021 14:15
Pienikokoiset koirat ovat aggressiivisempia kuin isot – murinan, näykkimisen ja puremisen taustalla on usein pelkoa, kertoo tuore tutkimus 4.5.2021 11:03 | Päivitetty 5.5.2021 10:13
Teekkarit järjestävät jo toista poikkeusvappua, tänä vuonna Äpy kulkee myös Woltin matkassa – ”Tuhahduksia nenäkanavista suoraan maskiin” 14.4.2021 10:00
Uusi raportti paljastaa erityisen suuren riskin ammattialat, joissa voi saada koronavirustaudin 1.4.2021 11:42 | Päivitetty 1.4.2021 12:35
Korkeat siitepölypitoisuudet voivat lisätä koronaviruksen tartuntatiheyttä kymmeniä prosentteja – viime kevään rajoituksista oli apua 9.3.2021 10:03 | Päivitetty 9.3.2021 11:59