Epidemia kiihtyy Kanta-Espoossa, koronakartan kärkisijoille nousivat nyt Laajalahti ja Espoonlahti – Katso oman alueesi tartuntatilanne 9.9.2021 11:43
Asukkaat hiiltyivät Espoossa, kun kadunvarteen ilmestyi yllättäen Paku Ovelle -auto – yhtiön toimitusjohtaja lupaa 500 euroa toimivasta parkkipaikkavinkistä ja esittää toiveen kaupungille 8.9.2021 5:35
Lukijalta: | Liikuntarajoitteisen on vaikea päästä Espoonlahdesta terveysasemalle Matinkylään – miksei Espoo perustaisi liikkuvaa laboratoriota? 5.9.2021 11:45
Martin Saarikangas arvosteli tiukin sanoin Espoon rakentamista – näin hänelle vastaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, joka kertoo myös kuvaavan tarinan vuorineuvoksesta 29.8.2021 6:00
Koronatilanne ryöpsähti nyt pahimmaksi Kanta-Espoossa – Katso kuinka paljon tartuntoja on omalla alueellasi 26.8.2021 10:51
Eri puolilla Espoota voi nyt istahtaa värikkäille Pride-penkeille, joista yksi ehti jo kokea ilkivaltaa – moninaisuus- ja osallisuusasioiden päällikkö Kaarina Salonen haluaa esittää penkkien arvostelijoille kaksi kysymystä 25.8.2021 6:00
Ulosteperäiset bakteerit estävät uimisen Matinkylässä jo toistamiseen elokuussa – "Bakteereita niin runsaasti, että on epätodennäköistä, että tilanne olisi yksittäisen veneilijän aiheuttama" 19.8.2021 15:06
Länsimetron Kivenlahden osuuden koeajot käynnissä "päivälleen aikataulun mukaisesti" – liikennöinnin määrä alkaa suunnitellusti 2023 18.8.2021 12:49
Espoonlahden terveysasema muuttaa lokakuussa Matinkylään – palvelut hajautettuna useaan eri paikkaan myös remonttiväistön ajan 16.8.2021 8:00
Rokotukset laajennettiin koululaisiin – Ison Omenan rokotuspiste ruuhkaantui, kun moni halusi rokotteen ennen koulujen alkua 13.8.2021 9:01
Tunnettu keittiöpäällikkö Sami Rekola lähtee murtamaan käsitystä siipiravintoloista: "Nyt on siipien vuoro" – Espoon Matinkylään avattu Suomen ensimmäinen Pretty Boy Wingery haki vauhtia Töölöstä 15.7.2021 16:24 | Päivitetty 16.7.2021 8:29
Jääkahvia robottibaristalta, premium-tason siipiravintola, 3D viihdekeskus – Iso Omena houkuttelee helteeseen kyllästyneitä kaupunkilaisia liudalla uusia elämyksiä 15.7.2021 14:49
Matinkylän Iso Omena nousi myynniltään Espoon suurimmaksi ja Suomen toiseksi suurimmaksi kauppakeskukseksi 6.7.2021 14:24
Matinkylässä on 15 tunnelia, jotka halutaan nyt palvelemaan asukkaiden aisteja – julkiset taideteokset voisivat säästää jopa tuhansia euroja, arvioi asukasaktiivi 30.6.2021 7:40
Matinkylässä voi yöpyä nyt sviitissä, Espoon tuorein hotellitulokas avasi vihdoin koko hotellin – kattoterassia saadaan odotella ensi kesään 27.6.2021 9:00
Länsiväylä selvitti: Tapiolalla kova yliedustus tulevassa kaupunginvaltuustossa – jäävätkö vauhdilla kasvavat Leppävaara ja Espoonlahti jalkoihin? 23.6.2021 5:45 | Päivitetty 27.6.2021 20:09
Asukas ihmettelee: Miksi iso kauriinraato sai mädäntyä ulkoilureitillä kolme viikkoa? – Espoon kaupungin varikko vain kivenheiton päässä 23.6.2021 4:25
Matinkylän jääurheilukeskus sai uuden tukijan – espoolaistaustainen jääkiekkolegenda Jere Lehtinen tyytyväinen kehitysnäkymiin: "Seurojen ja harrastustoiminnan tukeminen erityisen tärkeää näinä aikoina" 21.6.2021 13:24
Nyt on erikoinen varoitus Prisman katolla – "Saimme asiakkailta palautetta siitä, että syöksyilevät kohti" 15.6.2021 13:10
Matinkylän parkkikiistassa pikaratkaisu: Urheilupuiston pysäköintialue palasi maksuttomaksi – lopullinen päätös tehdään ennen syyskauden alkua 25.5.2021 9:44 | Päivitetty 25.5.2021 13:40
Kauan odotettu jääurheilukeskus nousee Matinkylään – "Tosi upea loikka jääurheilulle pitkän taistelun jälkeen" 25.5.2021 7:00
Pysäköinnin maksullisuus kuohuttaa Matinkylässä – ”Kaupunki riistäisi lapsilta 210 000 euroa ylimääräistä” 22.5.2021 7:00
"Kaupunki riistäisi lapsilta 210 000 euroa" – jäähallin parkkialueen maksullisuus kuohuttaa Matinkylässä 19.5.2021 11:37
Timpurit rakentavat jo trendilajin uutta harrastuspaikkaa – Espoo saa neljännet kuntoportaat 18.5.2021 8:00
Keskuspuiston viitat rapistuneet pahasti – kaupunki lupaa käydä läpi kaikki opasteet ja lisätä uusiakin 17.5.2021 8:00
Matinkylän seniorit soittivat liki 300 puhelua ja kysyivät kuulumisia – "Ihmiset voivat koronasta huolimatta hämmästyttävän hyvin" 8.5.2021 12:00
Kävitkö näinä aikoina Ikeassa tai Isossa Omenassa? Olet saattanut altistua koronavirukselle 3.5.2021 14:31
Vaaliareena: | Olarin uimahalli on säilytettävä Olarissa 24.4.2021 10:20 | Päivitetty 28.4.2021 15:13