Paikalliset

Konkari ja untuvikko jättävät valtuuston

Kokoomuksen Ritva Erkama jättää valtuuston heikentyneen terveytensä takia 35 vuoden jälkeen.

Toni Tervo

Valtuustopaikastaan vapaaehtoisesti luopuvia on Espoossa tähän mennessä tiedossa vajaa tusina.

Yksi luopumisestaan päättänyt on viimeksi tarkastuslautakuntaa luotsannut pitkän päivätyön kuntapolitiikassa tehnyt Ritva Erkama (kok).

– Heikentynyt terveys pakotti tekemään tällaisen ratkaisun, vuodesta 1977 kaupunginvaltuustossa vaikuttanut Erkama huokaa.

 

Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.”

Toisessa äärilaidassa luopujien joukossa on yhteen kauteen kuntapolitiikan ainakin toistaiseksi jättävä vihreiden Tiina Pursula.

 

– Olisi ollut mukava yrittää jatkoa, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Työni on vaativaa, ja nuorin lapsista on yksivuotias, Pursula perustelee kolmen lapsen äitinä ratkaisuaan.

Pursula on ympäristölautakunnan puheenjohtaja.

Aikapulaan vedoten paikkansa jättää yhden kauden jälkeen myös Elli Perklén (kok).

Lähes kaikki espoolaisen politiikan ykkösketjulaiset ovat jo ilmoittautuneet mukaan syksyn kuntavaaleihin.

Kantaansa miettii vielä kaupunginhallitusta kolme vuotta johtanut kokoomuksen Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä.

– Mietin asiaa vielä lomallani, Äikäs-Idänpää-Heikkilä kertoo.

Harkintaa jatkaa myös valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, ensimmäisen kauden valtuutettu Markus Torkki (kok).

Aiemmin ehdokkuuttaan empineet valtuuston puheenjohtaja Jyrki Kasvi (vihr) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Martti Merra (kok) lähtevät ehdolle.

Päätöksensä on tehnyt myös vihreiden vahvoihin naisiin lukeutuva Sirpa Hertell.

– Espoo tarvitsee nyt kaikki konkarit mukaan taisteluun tulevaisuutensa puolesta, Hertell perustelee ehdokkuuttaan.

Kahden vaiheilla sanoo olevansa Köyhien asialla-puolueen puheenjohtaja ja ainut valtuutettu Terttu Savola.

– Kun ei ole puoluetukea apuna, niin kaikki kulut menisivät omasta pussista. Tosin meillä on aina ollut ehdokkaita kuntavaaleissa, Savola pohdiskelee.

Empijöihin kuuluu myös vasemmistoliiton Kalevi Kivistö.

Perussuomalaisista Seppo Sonkeri on empimisen jälkeen lähdössä mukaan vaaleihin.

Galluppien viestit perussuomalaisten hiipuvasta kannatuksesta eivät puolueen vaaliveturia pelota.

– Uskomme Espoossa edelleen 15 prosentin kannatukseen, vaalivastaava Jarno Eerola linjaa.

Jaossa 75 paikkaa

Syksyn vaaleissa Espoon valtuustoon valitaan 75 valtuutettua.

Kukin puolue voi Espoossa asettaa syksyn vaaleihin enintään 112 ehdokasta.

Kokoomuksella vahvistettuja nimiä on tällä hetkellä 75.

Demarit ovat lyöneet lukkoon jo sadan nimen listan.

Vihreät saavat kesäkuun aikana 80 vahvistettua ehdokasta täyteen.

Perussuomalaisilla on kasassa 40 nimeä

Rkp:n listoilla on jo 41 ehdokasta ja kristillisdemokraateilla 30.

Keskusta tavoittelee täyttä listaa. Kasassa nimistä on kolmannes.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu