Paikalliset

Miksi koululaiset eivät saa pyöräillä kouluun?

Pienten koululaisten pyöräilykieltoa suositellaan kouluissa niin Helsingissä, Vantaalla kuin Espoossakin.

Armi Suojanen

Nuorten fyysinen kunto on heikompi kuin koskaan. Nuorista 7–18-vuotiaista 11–25 prosenttia on ylipainoisia. Samaan aikaan lähes joka koulussa on suositus, että eka- ja toka luokkalaiset eivät pyöräilisi kouluun.

– Koulut saavat itse tehdä niin kuin haluavat, mutta lähtökohta on ollut, että jalan on turvallisempaa pienimmille koululaisille, sanoo Helsingin opetustoimen johtaja Rauno Jarnila.

Vaikka yleistä sääntöä ei ole, käytännössä pienten pyöräilykieltoa suositellaan kouluissa niin Helsingissä, Vantaalla kuin Espoossakin. Suositusta myös noudatetaan.

– Harva vanhempi haluaa aloittaa lapsen koulutien asettumalla heti vastahankaan koulun kanssa, toteaa Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit -hankkeen projektipäällikkö Petteri Nisula.

Asiaa perustellaan turvallisuudella.

– Koulumme on niin vilkasliikenteisessä paikassa, että pyöräilyä ei suositella lainkaan, sanoo Helsingin Eläintarhan ala-asteen rehtori Leena Andonov.

– Olen nähnyt tutkimuksen, jonka mukaan lapsi on kypsä tarkkailemaan liikennettä pyöräillessä vasta 12-vuotiaana, sanoo Vantaan Mikkolan koulun rehtori Merja Kuokka.

Nisulan mielestä turvallisuuteen vetoaminen on kyseenalaista.

– Lapset käyttävät nykyisin kypärää, nopeusrajoituksia on alennettu ja pyöräteitä on lisätty. Kannattaisi miettiä, onko koulumatka todella niin vaarallinen kuin ajatellaan.

Nisulan mielestä pyöräilyrajoitusten asettamisessa ollaan jääty 70-luvulle.

– Aiemmin liikennekasvatus oli pelottelua ja varoittelua, tämä on sen peruja.

Nisulan mielestä paras tapa oppia varovaisuutta on mennä liikenteeseen mukaan.

– On karhunpalvelus lapselle suojella tätä liikaa. Ei ole hyvä, jos ensimmäinen kokemus itsenäisestä liikkumisesta tulee vasta kun ajaa mopo- tai ajokortin.

Osa kouluista kieltää pienten pyöräilyn tilanpuutteen vuoksi.

– Usein se on järjestelykysymys. Yhteen parkkiruutuun mahtuu aika monta lasten pyörää, toteaa Nisula.

Päiväkotilapsilta pyöräilyä ei ole kielletty.

– On tietysti hassua, että lapsi saa pyöräillä tarhaan, mutta ei kouluun, sanoo Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo.

– Mutta päiväkodissa mukana on aina saattaja, koululaisella ei välttämättä ole, jatkaa Kalo.

Nisulan mielestä katkos pyöräilyssä on huono asia.

– Etenkin, jos lapsi tottuu siihen, että hänet viedään autolla kouluun.

Lisäksi koulun ympärillä pyörivä autoralli lisää juuri sitä, mitä halutaan välttää: autoliikennettä.

Pyöräilevä bussi

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit -hankkeen tavoite on lisätä koulumatkojen liikkumista.

Vanhemmat sopivat etukäteen reitin ja aikataulun, jonka mukaan polkupyörä- tai kävelyletka kulkee. Mukaan voi tulla ennalta sovituilta pysäkeiltä.

Koululaisten mukana on aina joku lasten vanhemmista.

Mukana on parikymmentä koulua ympäri Suomen.

Helsingissä kokeilussa on mukana Käpylän koulu.

Hankkeen ideoija on Pyöräilykuntien verkosto ry.

Hanke on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Liikkuva koulu -ohjelmaa.

Lähde: Pyöräilykuntien verkosto ry.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu