Paikalliset

Mitä sanot autoilija: Osa Länsiväylästä kaupunkibulevardiksi?

Länsiväylän liikenne muuttuisi melkoisesti, jos helsinkiläisten visio kaupunkibulevardista toteutuisi.

Päivi Tuovinen

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto aikoo tutkia mahdollisuudet muuttaa ankean näköisiä ja leveitä moottoriteitä tiiviimmiksi ja viihtyisimmiksi kaupunkibulevardeiksi. Muutos koski Kehä I:n sisäpuolella olevia väyliä, ja sillä olisi vaikutuksia monen espoolaisenkin työmatkaliikenteeseen.

Yksi tutkittaviksi ehdotetuista kohteista on Länsiväylä.

– Yleensä kaupunkibulevardeilla saadaan aikaan hienoja ja viihtyisän näköisiä ympäristöjä, mutta samalla liikenteen näkökulmasta on hyvä kuitenkin muistaa, että kadun pitää välittää maankäytöstä syntyvää liikennettä riittävän sujuvasti, sanoo liikennesuunnittelija Samuel Tuovinen.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on laatinut mahtipontiset visiot moottoriteiden muuttamisesta kaupunkibulevardeiksi. Muutosten toteutuminen on tosin vuosien päässä.

Helsingin niemen sisääntuloteillä kuten juuri Länsiväylällä haasteena ovat suuret liikennemäärät, kun kaupunkibulevardit lähtökohtaisesti vetävät pienempiä liikennemääriä.

Länsiväylän ohella bulevardia on väläytelty Laajasalontielle.

– Laajasalontie kuulostaisi liikenneinsinöörin näkökulmasta paremmalta visiolta, koska liikennemäärät ovat paljon pienemmät kuin Länsiväylällä. Tosin Laajasalontiellä on otettava huomioon uudet asuinalueet, jotta tien välityskyky riittää. Asiaa voidaan tutkia liikenteen simulointimallien avulla.

Visio Länsiväylästä kaupunkibulevardina liittyy kaavoitukseen, jossa on hahmoteltu väylän kattamista Lauttasaaren Katajaharjun kohdalla.

– Selvityksessä tullaan myös pohtimaan, voitaisiinko Länsiväylää kaventaa esimerkiksi Lemissaarentien liittymän kohdalla. Kyse on kuitenkin vasta alustavasta visiosta, mitään yksityiskohtia ei ole suunniteltu, Tuovinen painottaa.

Yleensä kaupunkibulevardi tarkoittaa eritasoliittymien muuttamista tasoliittymiksi ja nopeusrajoitusten tiukentamista, mikä ruuhkauttaisi liikennettä.

– Länsiväylää pitkin Helsingin niemelle autoilevissa kaupunkibulevardi ei varmaan riemun kiljahduksia herätä, Tuovinen myöntää.

– Liikenne-ennusteiden mukaan Länsiväylän automäärät eivät pienene asukas- ja työpaikkamäärien kasvaessa, vaikka metro rakennetaan viereen. Kaikille matkoille joukkoliikenne ei ole vaihtoehto, Tuovinen päättelee.

Selvitys 2012

Vuoden 2012 loppuun mennessä tehtävässä selvityksessä tutkitaan kaupunkibulevardin plussat ja miinukset.

Liikenteen sujuvuuden lisäksi tutkitaan, parantaisiko vai heikentäisikö kaupunkibulevardi asumisen olosuhteita kadun lähiympäristössä melun ja ilmanlaadun suhteen.

Lisäksi tien muuttaminen bulevardiksi saattaa siirtää liikennettä pienemmille lähikaduille lähemmäksi asutusta.

Selvityksen valmistuttua kaupunkisuunnitteluvirastossa katsotaan, kannattaako visiota kaupunkibulevardeista viedä eteenpäin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu