Paikalliset

Viilattu Lommilan kaava läpi valtuustossa

Vuosia valmisteltu Lommilan alueen kehittäminen nytkähti piirun eteenpäin maanantaina valtuuston hyväksyessä aluetta koskevan kaavan.

Äänin 57–16 hyväksytty kaava mahdollistaa 110 000 kerrosneliön kauppakeskuksen sekä hotellin, toimistotilojen ja liikuntatilojen rakentamisen Turunväylän ja Kehä III:n väliin.

Päivittäistavarakaupan osuus neliöistä saa olla enintään 4 000.

Kaavan hylkäämistä vastustaneet vihreät kritisoivat suunnitelman uhkaavan Espoon keskuksen palveluja ja perustuvan liikaa yksityisautoiluun.

Alueen kehittämisen kannattajat taas uskoivat hankeen osaltaan tukevan koko Espoon keskuksen tulevaa kehittymistä.

Esitys asemakaavaehdotuksen palauttamisesta toistamiseen uudelleen valmisteltavaksi kaatui äänin 54–17.

Kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa 2012 tiukan äänestyksen jälkeen palauttaa kaavan uuteen valmisteluun siten, että päivittäistavarakaupan neliöt piti puolittaa nyt esitettyyn 4 000 kerrosneliöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu