Jasu Vehtarista Espoon matikkamestari

Kuluvan vuoden Espoon matikkamestari -kilpailun voittaja on ratkennut. Yli tuhannen kisaan osallistuneen espoolaisen kuudesluokkalaisen joukosta voittajaksi selvitti tiensä Jasu Vehtari Aarnivalkean koulusta.

Toiseksi taituroi Olli Lukkarinen Martinkallion koulusta ja kolmanneksi Valtter Reims Mikkelän koulusta.

Mankkaan koulussa pidettyyn loppukilpailuun otti osaa alkukilpailun 36 parasta oppilasta.

Alakoululaiset ovat perinteisesti kilpailleet liikunnassa, mutta vastaavaa matematiikkakilpailua alakoulun oppilaille ei muualla Suomessa ole. Kilpailun tavoitteena on kehittää matematiikkakulttuuria ja innostaa koululaisia jo varhaisessa vaiheessa matemaattisen ajattelun pariin.

Oppilaat ovat olleet pääosassa tässä kilpailussa, jonka tehtävien tekemiseen ovat osallistuneet Mankkaan Koulun matemaattis-luonnontieteellisen linjan ja Etelä-Tapiolan lukion oppilaat.

Alku- ja loppukilpailutehtävät ratkaisuineen löytyvät osoitteesta www.mankkaaya.fi.