Paikalliset

Jeesus-bussi herättää huomiota pääkaupunkiseudulla

Joosua mission Suomi Jeesukselle -bussi kääntyili tien tukkeena torstaina Kirkkonummen Vanhalla rantatiellä.

Minna Rajainmäki

Joosua mission Jeesus-bussi päättää joka vuotisen Suomen kierroksensa pääkaupunkiseudulle sunnuntaina.

”Jeesus on herra”, ”Suomi kuuluu Jeesukselle” ja ”Jeesus pelastaa” -iskulausein varusteltu linja-auto on osa helluntalaisen Joosua Mission projektia.

Nuoret ovat kiertäneet kolme viikkoa Operaatio Joosua -nimellä kulkevan ryhmän mukana eri puolilla maata keskustelemassa uskostaan ja järjestämässä tapahtumia.

Juhannuksen jälkeen startanneen kierroksen aikana bussin saattoi bongata myös Tuska-festivaaleilla Helsingissä. Tällä viikolla se kurvaili Kirkkonummella ja sunnuntaina 13. heinäkuuta se päättää kierroksensa Korsoon.

Ryhmänjohtaja Timo Valtosen verkkopäiväkirjamerkinnän mukaan Tuskafestivaaleilla bussissa kävi ”paljon nuoria saatananpalvojia”.

– Mukana oli aktiolaisia, jotka eivät olleet olleet sen kaltaisessa tilaisuudessa mukana aikaisemmin. Eräs aktiolainen kertoi, että hyökkäyksiä evankeliumia kohtaan ilmeni. Oli paljon nuoria, joille evankeliumi ei ollut tuttu. Tosin monet aktiolaiset kokivat, että rohkea evankeliumin julistaminen murtaa jään ankaraltakin vastustukselta, hän kirjoittaa.

Kirkkonummella ryhmä kokoontui muun muassa Gesterbyssä ja majoittui Karmelin rukoushuoneelle. Siellä kokemukset olivat positiivisempia.

–Ihmisten kanssa oli hyviä keskusteluja, ja kolme halusi tulla uskoon.

Lähiössä myös musisoitiin.

– Muun muassa kahdelle muslimille kerrottiin evankeliumi, ja varsinkin toinen oli hyvin vastaanottavainen, Valtonen kertoo.

Joosua Missio

Evankelioimisjärjestö, joka järjestää yhdessä seurakuntien kanssa aktioita ympäri vuoden erilaisten tapahtumien kuten festarien ja markkinoiden yhteydessä eri puolilla Suomea.

Operaatio Joosua kiertää teetupabusseilla ympäri Suomea.

Järjestää säännöllistä nuorisokahvilatoimintaa pääkaupunkiseudulla sekä ulkomaanaktioita muutaman kerran vuodessa.

Lähde: www.joosuamissio.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Islamiin kääntynyt rikkoo paaston kaurapuurolla30.6.2014 15.19
Uskonnollinen räppiduo nousi listoilla Petri Nygårdin ohi19.12.2013 14.10
Seurakuntavaalit syksyllä8.4.2014 10.52

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu