Paikalliset

Kauma ei pyydä vaunukohua anteeksi – ”Sosiaalityöntekijät kertoneet epätasa-arvosta”

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) ei koe tarpeelliseksi pyytää anteeksi lastenvaunu-lausuntoaan.

Seppo Korkman


Maahanmuuttajien lastenvaunulausunnollaan valtakunnallisen kohun nostattanut espoolaiskansanedustaja Pia Kauma (kok.) ei koe tarpeelliseksi pyytää sanomisiaan anteeksi.

Länsiväylän haastattelussa (LV 29.8.) Kauma kyseenalaisti harkinnanvaraisten sosiaalitukien myöntämisperiaatteet Espoossa. ”Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja?” hän kysyi Länsiväylän haastattelussa.

– Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään tai mitään väestöryhmää. Lähtökohtana oli se, että kaikkia ihmisiä pitää Suomessa kohdella tasavertaisesti myös sosiaalitukien jaossa, Kauma sanoo nyt, kun lausunnosta on kulunut kaksi viikkoa.

Muun muassa valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) syytti viime viikonloppuna Kaumaa maahanmuuttajien loukkaamisesta, ennakkoluulojen luomisesta ja vihan lietsonnasta.

Espoolaiskansanedustaja sanoo olevansa huolestunut siitä, että Suomesta on tullut hyssyttely-yhteiskunta.

– Tuntuu siltä, että vaikeista asioista ei täällä saisi tai voisi keskustella avoimesti ja suoraan, Kauma hämmästelee.

Hän ei halua yksilöidä lähteitään, mutta väittää edelleen, että esimerkiksi sosiaalitoimen luukulla kantasuomalainen ja maahanmuuttaja eivät tukia hakiessaan ole aina samalla viivalla.

– Vaikka laki ja määräykset ovat kaikille samat, on olemassa aina porsaanreikiä, joiden kautta asioita voi tulkita.

Vaikka määräykset ovat kaikille samat, on olemassa porsaanreikiä, joiden kautta asioita voi tulkita.”

Julkisuusmylläkän nostattaneesta lausunnostaan Kauma kertoo saaneensa satoja sähköposteja ja tekstiviestejä.

– Arviolta 80 prosenttia niistä ovat olleet myönteisiä.

Kauma sanoo saaneensa paljon palautetta myös eri puolilla Suomea sosiaalitoimessa työskenteleviltä, jotka myöntävät, että tasavertaisuus ei välttämättä toteudu.

Virallisissa lausunnoissa sosiaalitoimen viranhaltijat niin Espoossa kuin Helsingissäkin ovat vakuutelleet, että sosiaalitukien jaossa kaikkia kohdellaan samojen sääntöjen ja määräysten mukaan.

Kauma heittää hymähtäen vertauksen.

– Jos sinulta kysytään jossain julkisesti, että ”oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi”, niin mitä vastaat? Tietysti sanot, että olet lakannut tai et ole koskaan hakannutkaan. Vaikka totuus olisikin aivan toinen.

Kauma painottaa, että pelisäännöistä on tehtävä selvät ja niiden on oltava kaikille samat.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Antti Rinne jyrähti Kaumalle – lastenvaunupuheet luovat vihaa6.9.2014 12.57
Somalipoliitikko lastenvaunukohusta: ”Ihmisiä haukutaan ja kuvataan nyt julkisesti”2.9.2014 12.07
Lastenvaunulausunto nostatti kohun – näin Pia Kaumaa tylytetään1.9.2014 11.13
Espoolainen kokoomuspomo: ”Miksi maahanmuuttajaperheen pitää hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella?"29.8.2014 12.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu