Paikallisurheilu

Tim Väyrynen osaa haistaa maalipaikat

Hyökkääjä Tim Väyrynen saa onnittelut Mika Lehkosuolta Tapiolan urheilupuistossa. Sunnuntaina espoolaiset yrittävät kaataa kotonaan kärkikamppailussa HJK:n.

Tanja Kalliosaari

– Maalinteko, suojaaminen ja ensimmäiset, terävät askeleet ovat vahvuuksiani, arvioi FC Hongan hyökkääjä Tim Väyrynen, 20.

Yli kymmenen vuotta Mankkaalla asuneen Väyrysen mielestä Hongalla on yhtenäinen joukkue, jossa kaikki haluavat kehittyä.

Hän pelaa kasvattajaseurassaan Hongassa ja teki sen riveissä liigadebyyttinsä kaudella 2010.

– Tavoitteeni on tehdä ja syöttää mahdollisimman monta maalia.

– Olen Hongan kasvatti, aina, korostaa espoolaissyntyinen 191-senttinen ja 87-kiloinen hyökkääjä.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Etelä-Tapiolan lukiosta viime vuonna.

Keneltä olet saanut urasi merkittävimmät jalkapallo-opit?

– Tommi Lingmanilla, Robert O’Shaugnessylla ja Raimo Konkolalla on ollut suuri rooli kehityksessäni.

Hän on kuulunut Suomen ikäkausimaajoukkueiden vakiomiehistöön.

Hongan alkukausi oli vaikea, mutta sen jälkeen pisteiden ryöppyä ei ole voinut estää. Tuloksellisesti Mika Lehkosuon valmentama joukkue on harpponut pohjalta kohti kärkeä.

Väyrynen teki kymmenen osumaa viime kaudella. Tärkeimpänä saavutuksenaan hän pitää Suomen Cupin voittoa 2012.

Vammat pitivät Tim Väyrysen poissa tositoimista liigan alkuvaiheessa.

– Olin juuri talvikauden eri loukkaantumisten takia sivussa melkein kokonaan.

Kesän puhjettua kukkaan hän pääsi hyvään kuntoon.

– Tilanne paranee koko ajan.

Väyrystä oltiin talvella viemässä Hollannin liigan Heraclesin joukkueeseen. Pelaaja ja Hongan johto eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä tarjottuun pakettiin.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu