Paikalliset

Vihreät aikoo vahtia pyöräilyohjelman toteutumista

Espoon tavoitteena on tuplata pyöräilyn osuus liikkumismuodoista seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Päivi Tuovinen

Espoon vihreät iloitsee pyöräilyn edistämisohjelman hyväksymisestä. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi torstaina ohjelman, jolla tavoitellaan pyöräilyn osuuden kasvattamista 8:sta prosentista 15:een prosenttiin seuraavan vuosikymmenen aikana.

Lautakunnan päätöksen mukaan ohjelmaa on noudatettava jatkossa maankäytön ja liikenteen suunnittelussa.

Lautakunta päätti samalla esittää kaupunginhallitukselle, että Espoo liittyy ns. Brysselin sopimukseen, jota sitoo kaupunkeja edistämään pyöräilyä.

Lautakunta teki ohjelman toimenpiteisiin myös muutamia lisäyksiä.

– Lisäyksistä tärkeimpiä olivat Espoon käyttämien tyyppipiirustusten päivittäminen vastaamaan HSL:n määritelmiä ja muuttuvia valtakunnallisia ohjeita. Tämä tarkoittaa muun muassa reunakivistä luopumista, turvallisten ja houkuttelevien pyöräilyreittien rakentamista ja pysäköintiä myös kaupunkikeskusten ja kylien sisällä, sanoo lautakunnan varapuheenjohtaja Kirsi Louhelainen (vihr).

Kunnianhimoisen pyöräilyohjelman toteutumista aiotaan seurata kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Helsingissä pyöräilyn edistämiseen tarkoitetuista varoista nousi vastikään poru, kun kävi ilmi, että apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri oli hyväksynyt pyöräteihin tarkoitettujen varojen käytön autoiluun.

Espoossa suurin haaste on Kirsi Louhelaisen mukaan turvata pyöräilylle riittävät määrärahat.

– Lautakunta päätti, että määrärahat kohdennetaan toimenpiteisiin ja tarvittavat henkilöresurssit hoidetaan olemassa olevien tehtävien uudelleenjärjestelyllä. Taloustilanteen parantuessa pyöräilyn edistämiseen on saatava lisäresursseja, Louhelainen vaatii.

Vihreät antavat pyöräilyn edistämisohjelmasta avointa kiitosta kokoomukselle.

– Erityiskiitokset kuuluvat lautakunnan puheenjohtajalle Markku Markkulalle (kok.), jonka kanssa paimensimme asiaa eteenpäin viimeiset neljä vuotta. Maailma ja Espookin muuttuu, kun sitä muutetaan, ja muutosten läpiviemistä edesauttaa rakentava yhteistyö, sanoo kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Elo (vihr).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu