Paikalliset

Varainhankinta juurtuu yliopistoihin – tutkinto pitää hakea vielä ulkomailta

Heidi Lehmuskumpu valmistui keväällä New Yorkin yliopiston Fundraising and Grantmaking -maisteriohjelmasta.

Ari Mäkelä

Heidi Lehmuskumpu taitaa olla ensimmäinen suomalainen, joka on suorittanut maisterintutkinnon varainhankinnassa – hän valmistui keväällä New Yorkin yliopiston Fundraising and Grantmaking -maisteriohjelmasta, jossa hän opiskeli Fullbright-stipendiaattina.

Helsinkiläinen Lehmuskumpu työskenteli sijoittajasuhteiden parissa elektroniikka- ja metalliteollisuudessa kun tajusi, ettei hän ollut omalla alallaan ja päätti vaihtaa ammattia.

– Taide on kiinnostanut minua aina suuresti. Halusin työskennellä sen parissa, auttaa taiteilijoita ja organisaatioita.

Jazzia ja brasilialaista musiikkia laulava Lehmuskumpu löysi pian tavan auttaa niin taide- kuin tiedeyhteisöjä.

Kolmen maisteritutkinnon jälkeen hänet valittiin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan yhteiskuntasuhteiden ja varainhankinnan suunnittelijaksi. Pesti on uusi tiedekunnalle, muttei yliopistolle.

Sivutoimisesti Lehmuskumpu konsultoi myös taideorganisaatioita varainhankinnan saralla.

– Olen sitä mieltä, että lahjoitus on sijoitus yhtälailla kuin osakkeenkin osto. Et saa sijoituksesta suoraa rahallista hyötyä, mutta sijoitat toimintaan, jota haluat tukea, Lehmuskumpu pohtii.

Yliopistot joutuvat panostamaan aikaisempaa laajemmin omaan varainhankintaan vuoden 2010 yliopistouudistuksen jälkeen. Tämä tarkoittaa pitkäjänteistä yhteistyötä lahjoittajien ja yrityskumppanien kanssa.

Toisessa maisterintyössään Lehmuskumpu vertaili suomalaisen ja yhdysvaltalaisen yliopistomaailman varainhankinnan eroavaisuuksia.

– Yhdysvalloissa varainhankinnalla on liki 400 vuoden perinteet. Tämä johtuu erilaisesta historiasta. Valtio on myös ottanut erilaisen roolin kuin Suomessa, Lehmuskumpu katsoo.

Toisaalta Yhdysvalloissa varainhankintaa – erityisesti yksityishenkilöiden lahjoittamista – on tuettu konkreettisesti lainsäädännöllä. Noin sata vuotta sitten kaikki yksityishenkilöiden lahjoitukset yleishyödyllisille organisaatioille tehtiin verovähennyskelpoisiksi.

– Suomessa tätä kokeiltiin yliopistouudistuksen aikana, ja tällä haluttiin kannustaa yliopistoja uudessa varainhankinnan velvollisuudessaan. Yksityishenkilöiden verovähennysoikeudesta kuitenkin luovuttiin tämän vuoden alussa, Lehmuskumpu ihmettelee.

Suomenkin varainhankinnan juuret yltävät pitkälle, mutta lahjoitukset ovat pieniä suhteutettuna Yhdysvaltoihin.

Myös Lehmuskummun oma ura on saanut tuulta purjeisiin lahjoitusten ja stipendien avulla. Nikkarin lukiossa Keravalla opiskellessaan paikallinen Rotariklubi mahdollisti hänen vaihto-oppilasvuotensa Kanadassa. Myös New Yorkin -opintoja varten hän sai säätiöiden kautta rahoitusta ja onnistui rahoittamaan kalliin opiskelun ja asumisen.

Maailmalla vallitsee tällä hetkellä joukkorahoitusbuumi, mikä näkyy parhaiten Yhdysvaltojen yritysmaailmassa. Suomessa joukkorahoitukseen liittyy lainsäädännöllisiä ongelmia – lahjoitukselle on aina oltava jokin vastike.

Lehmuskumpu katsoo, että Suomessa varainhankintaa koskeva lainsäädäntö kaipaa uudistuksia.

– Lainsäädäntö on perustunut pitkälti lipaskeräyksiin, eikä se ole juurikaan huomioinut suurempia organisaatioita, esimerkiksi yliopistoja.

Varainhankinnan lainsäädäntö aiheutti ongelmia yliopistouudistuksen jälkeen. Esimerkiksi Aalto-yliopisto on odottanut jo pidemmän aikaa uusittua rahankeräyslupaa. Ongelmia on tuottanut lain pykälä, joka sallii lahjoitukset vain yleishyödyllisille organisaatioille, joita yliopistot eivät tulkinnan mukaan edustaneet.

Heidi Lehmuskummusta kertoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu