Paikallisurheilu

Bluesin Eetu Pöysti on välillä liiankin vauhdikas

Sirpa Repo

– Riistän ja raastan, kuvaa hyökkääjä Eetu Pöysti, 24, rooliaan Bluesissa.

Pöysti on kuulunut tänä syksynä espoolaisseuran parhaisiin pistenikkareihin. Erityisesti hän on kunnostautunut syöttelijänä.

Ikiliikkujan valtteja ovat energisyys, yritteliäisyys, työmoraali, laukaus, taklaus ja kiekollinen peli.

Ajatukset eivät ole aina tosin samoilla linjoilla ketjukavereiden kanssa, kun vauhtia on hetkittäin jopa liikaa.

Luen paljon kirjoja. Katson leffoja ja dokumentteja.”
– Kaikessa on parannettavaa, arvioi Pöysti omia kehityskohteitaan.

Edistystä on tapahtunut, sillä viime kaudella Bluesissa hän sai kokoon 52 ottelussa 2+4 tehopistettä.

Neljä vuotta Helsingin Kalliossa asunutta Pöystiä viehättää jääkiekossa lajin nopeus. Nykyistä Bluesin joukkuetta hän luonnehtii ”yhtenäiseksi nipuksi.”

Merkittävimpinä saavutuksinaan peliurallaan hyökkääjä pitää Norjan B-junioreiden mestaruutta 2005 ja SM-liigan kultaa Helsingin IFK:n paidassa 2011.

Mitä tavoitteita sinulla on pelaajana, muu SM-liigajoukkue, NHL tai KHL?

– Elän päivän kerrallaan, kuittaa Pöysti, joka kehuu espoolaisten pelikuria.

Päävalmentaja Jyrki Aho ”vaatii kaikilta päivittäisen tekemisen.”

Mukavimpina liigajoukkueina Pöysti pitää HIFK:ta ja Jokereita.

– Aina on paljon tunnetta pelissä ja katsomoissa.

Mitä Bluesin kotiyleisön kannustus merkitsee sinulle?

– Kuudes kenttäpelaaja, pelkistää hyvässä kunnossa oleva hyökkääjä.

Pöysti on välttynyt hyvin vammoilta. Suuria loukkaantumisia ei ole toistaiseksi ollut.

Kiekkoilijalla todettiin imusolmukesyöpä eli lymfooma alkuvuodesta 2009. Hän toipui nopeasti ja jo samana syksynä laituri pääsi palaamaan liigakaukaloon.

Liigauran avausmaali syntyi 2. helmikuuta 2008 paikallisottelussa Jokereita vastaan.

Elän päivän kerrallaan.”
Jääkiekon lisäksi Pöystin muihin urheiluharrastuksiin kuuluu salibandy, frisbee-golf ja surffaus.

Hän harrastaa myös kulttuuria.

– Luen paljon kirjoja. Katson leffoja ja dokumentteja.

Lempiruoka on hot wings.

SM-liiga: Blues – Jokerit Barona-areenalla sunnuntaina 8. joulukuuta kello 16.

Vauhtiveikko

Syntymäaika ja -paikka: 16.1.1989 Säkylä.

Pituus ja paino: 185 cm ja 89 kg.

Nykyinen asuinpaikka: Helsinki, Kallio.

Perhesuhteet: avoliitossa.

Kasvattajaseura: Roihu HT.

Merkittävimmät kiekko-opit: Norjassa, Vålerangassa 2004-2006.

Nykyinen pelinumero: 79 .

Maajoukkue: alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuosina 2008 ja 2009 sekä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa 2007, jolloin hän oli tehoilla 3+3=6 Suomen paras pistemies, maalintekijä ja syöttäjä.

Isosisko Essi Pöysti, Miss Suomi 2009.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu