Espoolaisnuorten perustamassa seurassa urheillaan rennosti

Elias Nousiainen, Rasmus Halme ja Miko Virtapuro lopettelevat KJH:n sählykerhon peliä. Kerho kokoontuu kerran viikossa Westendinpuiston koululla.

Juho Mäki-Lohiluoma

Espoolaisnuoret perustivat itse oman urheiluseuran. KJH-rakkaudesta urheiluun ry:n toimintaan voi osallistua, vaikka ei tähtäisi huipulle tai olisi valmis uhraamaan harjoittelulle montaa iltaa viikosta. KJH:n sählykerho pelaa Westendinpuiston koululla.

Juho Mäki-Lohiluoma

Nuorten liikkumisen vähentyminen on ollut tapetilla tasaisin väliajoin. Erityisesti 13–20-vuotiaista nuorista vain pieni osa liikkuu tervey-tensä kannalta tarpeeksi. Teinivuosina loppuvat usein myös pitkäaikaiset urheiluharrastukset, eikä tilalle ole aina helppo löytää itselle sopivaa korviketta.

– Tilastojen mukaan nuoret lopettavat lapsena aloittamansa tutun lajin harrastamisen usein teini-iässä. Näin kävi myös oman jalkapalloharrastukseni kanssa. Se alkoi yksinkertaisesti viedä liikaa aikaa, eikä sopivaa vaihtoehtoa ollut tarjolla, kertoo Elias Nousiainen, 18.

Nousiainen toimii espoolaisen KJH-rakkaudesta urheiluun ry:n kerho- ja urheilutoimenjohtajana. Seura syntyi viime keväänä, kun joukko kaveriporukalla pelanneita nuoria päätti perustaa oman seuran. Seura pyrkii tarjoamaan ikätovereilleen helposti lähestyttävän vaihtoehdon lähteä mukaan urheiluseuratoimintaan.

– Varsinkin joukkuelajien kohdalla nuoret eivät aina koe mielekkääksi pitkäaikaista sitoutumista toimintaan. Harjoittelu monta kertaa viikossa ei välttämättä kiinnosta, jos lajissa ei kuitenkaan tähtää huipulle. Näille nuorille seuroilla on tarjolla valitettavan vähän vaihtoehtoja.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jääkin liian usein harrastuksen lopettaminen. Urheiluseurojen pitäisi Nousiaisen mukaan hakea uusia toimintamalleja, jotta haasteeseen pystytään vastaamaan paremmin.

Nousiainen patistaa myös nuoria ottamaan suurempaa vastuuta. KJH:n toimintaa pyöritetään nuorten voimin.

– Kaikki johtokuntamme jäsenet ovat alle 20-vuotiaita ja osallistuvat seuran urheilutoimintaan. Meillä on säännöllistä kerhotoimintaa ja osallistumme erilaisiin turnauksiin ja sarjoihin melkein lajista riippumatta.

Seuran tavoitteena on toistaa nykyisten aktiivien toteuttama malli eri puolella Espoota ja eri ikäryhmissä.

– Tämä malli voisi toimia myös muualla, kunhan siihen vain annetaan nuorille mahdollisuus. Aivan kaikki eivät kuitenkaan pysty omaa urheiluseuraa perustamaan.

Seuran puheenjohtaja, 19-vuotias Eemil Nuuttila tukee Nousiaisen väitettä siitä, että heidän ikäluokalleen on tarjolla vain vähän mahdollisuuksia satunnaiseen harrastamiseen.

– Yritämme löytää eri puolilta pääkaupunkiseutua nuoria, jotka pystyvät yhdessä meidän kanssamme järjestämään esimerkiksi kaveriporukalleen sählyvuoron kerran viikossa. Ei urheiluseuratoiminnan tarvitse aina olla tämän ihmeellisempää, jos tavoitteena on vain hauska harrastus ja omasta kunnosta huolehtiminen, hän kertoo.

Sekä Nuuttila että Nousiainen kertovat seuran toiminnan olevan vielä erittäin pientä, mutta toivovat, että toimintamalli leviää myös muualle.

– Meille ei ole niin väliä kasvaako seuran jäsenmäärä. Hienoa olisi nähdä ennen kaikkea nuorisovetoisen toimintamallin leviävän. Sille on mielestämme kysyntää, Nuuttila päättää.

KJH-rakkaudestaurheiluun ry

Perustettu virallisesti keväällä 2013. Jäseniä vajaa 70.

Toiminut rekisteröimättömänä yhdistyksenä välillä 2010–2013.

Järjestää kerho- ja kilpailutoimintaa useassa eri lajissa.

Täysin nuorisovetoinen seura. Pyörii vapaaehtoisvoimin.

Pyrkii pitämään kerhotoimintansa maksuttomana.

Nimeää joukkueensa lajin mukaan: HC KJH, FC KJH.

Kommentit

Todella toivon että tällaiseen toimintaan lähtee mukaan espoolaisia nuoria! Urheilun ja liikunnan merkitystä nuorisolle(eikä muillekaan) ei koskaan voi väheksyä.

Ylpeästi espoolainen

Mahtava homma, että tällaista toimintaa jaksetaan järjestää. Itse lopetin jalkapallon harrastamisen aikanaan juuri sen takia, etten jaksanut panostaa siihen kilpatasolla vaadittavaa määrää aikaa ja vaivaa. KJH:n toimintamalli on loistava vastaus tähän ongelmaan! Toivottavasti seuran idea kantaa pitkälle ja mahdolliset sponsoritkin lähtevät liikkeelle tukemaan nuorten urheiluharrastuksia, ei vain ammattitasolla!

Pääsääntöisesti penkkiurheilija

Hienoa että nuoret eivät ole jääneet tuleen makaamaan vaan aktiivisesti itse perustaneet klubin! Tälläiseen pitäisi kaupungin kannustaa enemmänkin esim tuilla tai muilla muodoilla.

Tuomo Korhonen

Mainio homma. Kaikki harrastustoiminta on niin kilpailukeskeistä, että harrastus loppuu joko peruskoulun jälkeen tai viimeistään toisen asteen koulutuksen yhteydessä, harrastusten vaatimaan liiallisen harjoitusvuorojen takia. Ymmärrän hyvin jos opiskelevalla teini-ikäisellä ei riitä innostusta harjoitella perjantai ja lauantai iltaisin klo 20.-22. välisenä aikana. Kokemusta on, lapsen jättämästä harrastuksesta.

Verner

Tällaisia uutisia on ilo lukea! Esimerkillistä toimintaa näiltä aktiivisilta nuorilta, joilla selvästi on vain taivas rajana. KJHlla on kuulemani mukaan myös aktiivinen ja nenestyksekäs lenkkeilyjaosto Itä-Uudellamalla!

EmmaL