Puheenaihe

Matinkylään nousee Suomen suurin lukio

OPETUS Lukiopaikkojen tarve kasvaa lähivuosina rajusti.

Matinkylän keskustaan Suomenlahdentien varrelle nousee lähivuosina Suomen suurin lukio. Meri-Matin lukioon tulee noin 1 350 lukiolaista ja noin 130 opettajaa.

Länsimetron varrella sijaitseva Meri-Matti paikkaa Espoon rajusti kasvavaa lukiopaikkojen tarvetta. Lukion aloituspaikkojen tarve kasvaa kaupungissa noin 400:lla vuoteen 2024 mennessä.

Yksin Meri-Matin jättilukio ei riitä tarpeeseen vastaamaan.

– Etelä-Espooseen syntyy länsimetroon varautuva koulutuskäytävä. Sen varrelle saadaan lisää aloituspaikkoja myös jo olemassa olevia lukioita laajentamalla, selvittää Espoon sivistystoimen hankesuunnittelija Vera Schulman.

Shculmanin mukaan on vielä avoinna, mitä kaikkea Meri-Matin lukio tulee opiskelijoille tarjoamaan. Toimintaa ryhdytään suunnittelemaan samalla kun rakennusta piirretään paperille.

– Alkuvaiheessa rakennukseen tulee todennäköisesti sijoittumaan myös väistötiloja.

Nykyinen Olarin lukio ja sen matemaattis-luonnontieteellinen linja muuttavat Meri-Mattiin sen valmistuttua. Matemaattis-luonnontieteellisen lukion aloituspaikkojen määrä ei kuitenkaan välttämättä kasva, vaikka kysyntää sille olisikin. Lopullisesti asia selviää, kun lukion toimintaa päästään suunnittelemaan.

– Tärkeämpää on saada lisättyä lukion aloituspaikkoja jo lähivuosina, Schulman sanoo.

Matemaattis-luonnontieteellisen lukion sijoittuminen Meri-Mattiin helpottaa kuitenkin esimerkiksi yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa. Metromatka Meri-Matista Otaniemeen tulee kestämään vain seitsemän minuuttia.

Meri-Matin koulukeskuksen hankesuunnitelma on tarkoitus saada valtuuston päätettäväksi jo ensi keväänä. Sivistystoimi haluaa Schulmanin mukaan kiirehtiä hanketta, sillä lukiopaikat tarvittaisiin käyttöön jo 2019–2020.

Hankkeen rahoitus on vielä avoinna. Todennäköisin vaihtoehto on tällä hetkellä kiinteistöleasing, jossa rahoitusyhtiö tarjoaa rahoituksen ja omistaa rakennuksen sopimuskauden ajan.

Espoon lukiopainetta tulee helpottamaan myös Viherlaakson koulun ja lukion laajennus, jonka on määrä valmistua 2019–2020. Seuraavan kymmenen vuoden sisällä myös Leppävaaraan tarvitaan lisää lukiopaikkoja.

Lukiopaikkapula johtuu oppilasmäärien kasvusta. Vuodesta 2008 lähtien syntyvyys on Schulmanin mukaan pysytellyt korkealla Espoossa.

Suurenevat ikäluokat ovat täyttäneet myös peruskoulut. Tänä vuonna koulun aloittaneen ikäluokan koko on suurempi kuin koskaan aiemmin Espoossa.

Meri-Matti

Noin 1 350 oppilaan lukiosta tulee toteutuessaan Suomen suurin.

Tällä hetkellä Suomen oppilasmäärältään suurin päivälukio on Tikkurilan lukio Vantaalla.

Rakennukseen tulee tilat myös Keinumäen sairaalakoulun sivupisteelle.

Kustannusarvio 40– 45 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on, että lukio olisi valmis 2019 tai 2020.

Samaan kokonaisuuteen sisältyy uimahalli, joka valmistuisi aikaisintaan 2019.

Uimahallin kustannusarvio on noin 35 miljoonaa euroa.

Espoossa on 11 suomenkielistä päivälukiota ja yksi ruotsinkielinen lukio.

Lisää aiheesta: 

Meri-Mattiin ei tulekaan peruskoulua – tilalle 450-paikkainen lukio19.11.2015 10.47
Matinkylään tulee koulu- ja kulttuurikeskus Meri-Matti23.2.2015 18.26
Lautakunta palautti Olarin lukion siirron valmisteluun22.10.2015 10.56
Espoo aikoo siirtää Olarin lukion Matinkylään20.10.2015 21.10

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu