Puheenaihe

Niipperin koulu suljetaan – oppilaat bussiin

Niipperin koulun sisäilmaongelmat ovat huolettaneet espoolaisia siinä määrin, että Facebookiin on perustettu Niipperin koulun sisäilmaongelmat -niminen suljettu ryhmä, jossa on liki 200 jäsentä.

Kuvakaappaus / Niipperin koulun sisäilmaongelmat -Facebook-ryhmä

Niipperin koulu suljetaan opetuskäytöstä ja opetus järjestetään muualla 29. helmikuuta alkaen.

Sulkeminen tarkoittaa sitä, että opetus järjestetään alustavan suunnitelman mukaan Lintuvaaran koulussa (luokat 3A, 3B ja 4A) sekä Lintumetsän koulun pihassa olevissa siirtokelpoisissa koulutiloissa (muut opetusryhmät).

Oppilaiden kuljetus Lintumetsään ja Lintuvaaraan järjestetään tilausbusseilla.

Niipperin koulun henkilökunta, oppilaat ja oppilaiden vanhemmat ovat viestineet sisäilmaongelmista. Sisäilmaa on tutkittu sekä tehty sisäilmaa parantavia korjauksia, mutta valitettavasti ne eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

Espoon seudun ympäristöterveys teki koulussa 21. tammikuuta ja 28. tammikuuta tarkastuksen ja totesi, että tarkastusten, saatujen tietojen ja asiakirjojen perusteella olosuhteet koulurakennuksessa ovat sellaiset, että niistä voi aiheutua terveydensuojelulain tarkoittamaa terveyshaittaa käyttäjille.

Asia valmistellaan opetusjärjestelyiden osalta päätettäväksi 17. helmikuuta pidettävään opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokoukseen.

Tämän vuoden aikana selvitettäisiin myös Niipperin koulutilojen vaihtoehtoja mahdollisen peruskorjauksen tai purkamisen kannalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu