Puheenaihe

Kymmenet saaneet oireita Niipperissä – koulu käyttökieltoon

HOMEKOULUT Vanhemmat haluavat uuden koulurakennuksen nykyisen tilalle.

Minna Airamaa

Sisäilmaongelmista kärsivässä Niipperin koulussa ollaan helpottuneita koulun sulkemisesta. Remontin kourissa olleesta koulusta on sisäilmaongelmien vuoksi vaihtanut muualle 15 oppilasta. Oireista on ilmoittanut joko työterveyshuoltoon tai terveydenhuoltajalle kahdeksan opettajaa ja lähes 50 oppilasta.

Koulussa on 241 oppilasta.

– Tilanne oli ja on vakava, ja on hyvä, että päätös väistöstä tuli ja pääsemme pois täältä terveelliseen ympäristöön, sanoo koulun rehtori Anu Ruottinen.

Omat siirtotilat alueella olisivat paras ratkaisu.”

Niipperin koulun osin 50-luvulta peräisin olevan koulurakennuksen kohtalo selvinnee kevään aikana, kun Espoon sivistystoimi ja tilakeskus käyvät vaihtoehtoja läpi.

Niipperin koulun vanhempainyhdistys toivoo, että nykyinen koulurakennus puretaan.

– Ilmanvaihto on tehoton eikä koulua ole suunniteltu noin isolle oppilasmäärälle. Tilat ovat jo nyt liian pienet, eivätkä vastaa nykykäsitystä oppimista palvelevista tiloista, sanoo vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Henna Antila.

Vanhempainyhdistys toivoo myös, että Niipperin alueelle saataisiin omat siirtotilat.

– Välitön väistöratkaisu Lintuvaaraan on tietysti hyvä, kun oireilevia oppilaita on ollut entistä enemmän. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin monivuotinen väistö, joten omat siirtotilat alueella olisivat paras ratkaisu, Antila sanoo.

Sivistystoimen mukaan Niipperin alueelle ei välttämättä tarvita isompaa koulua.

– Oppilasmäärät eivät väestöennusteiden perusteella näytä sellaista kasvua, että kapasiteettia tarvittaisiin lisää, arvioi kehittämispäällikkö Juha Nurmi.

Uuden koulun rakentamisesta päättää viime kädessä kaupungin tilapalvelut-liikelaitos.

– Sivistystoimen tavoitteena ovat riittävät, terveelliset ja turvalliset tilat, Nurmi toteaa.

Niipperin oppilaiden siirto Lintuvaaran ja Lintumetsän kouluihin eiNurmen mukaan tuota ongelmia.

– Lintuvaaran peruskorjaus ja laajennus on juuri valmistunut ja siellä on vapaata tilaa. Lintumetsän koululla puolestaan vapautui siirtotiloja, kun Lintuvaaran koululaiset pääsivät palaamaan omaan kouluunsa, Nurmi selvittää.

Ensi syksyksi Niipperin koululaisille on etsittävä uudet tilat. Koulussa oli määrä aloittaa kattokorjauksia, joiden ajaksi väistötilaksi oli jo ehditty miettiä Järvenperän koulun pihassa olevia tiloja. Nämä tilat vapautuvat kesällä, kun Auroran koulun uusi rakennus valmistuu.

– Järvenperä on edelleen yksi vaihtoehto, mutta muitakin mietitään. Toki haluamme, että alakoulu voisi toimia mahdollisimman lähellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu