Puheenaihe

Suurpellon asukkaat saavat oman supermarketin 2017 – ravintolakin luvassa

Suurpellon kauppakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen tulee liiketilaa vajaat 6 000 kerrosneliötä.

Arkkitehti/Hannu Tikka

Suurpellon kauppapalvelut moninkertaistuvat nykyisestä loppuvuodesta 2017. Silloin on tarkoitus avata ensimmäinen osa Suurpellon puistokadun, Lukukadun ja Kynäkadun väliin tulevasta liikekeskuksesta.

– Keskukseen on tulossa noin 3 000 neliön suuruinen supermarket-tasoinen päivittäistavarakauppa, NCC:n kauppapaikkajohtaja Petri Anttalainen vahvistaa.

Hän ei vielä tässä vaiheessa paljasta, mikä ketju kaupan tulee avaamaan.

– Se julkistetaan samalla kun lopullinen rakentamispäätös kevään aikana tehdään.

Kaavoituksen puolesta rakentaminen voi käynnistyä vaikka heti. Anttalainen sanoo tavoitteena olevan rakennustöiden käynnistäminen viimeistään kesälomien jälkeen.

– Valmista pitäisi olla viimeistään joulumyyntiin 2017.

Päivittäistavarakaupan lisäksi varmoja tulijoita on jo yksi ravintola.

– Lisäksi tavoitteena on saada tiloihin kahvila, kuntosali, kukkakauppa ja joitain muita pienliikkeitä, Anttalainen luettelee.

Neliöitä vielä nimettömään liikekeskukseen on ensimmäisessä vaiheessa tulossa vajaat 6 000. Kaikkiaan rakennusoikeutta alueella on 15 000 kerrosneliötä.

– Liikekeskuksen toisen vaiheen toteuttamisen aikataulu riippuu siitä, miten alueen asukasmäärä ja palvelujen tarve tulevat kehittymään.

Suurpellossa asuu tällä hetkellä noin 3 000 ihmistä. Tämän vuoden aikana alueelle valmistuu useita satoja uusia pääosin asumisoikeus-ja vuokra-asuntoja.

Tällä hetkellä alueella toimii vain yksi Siwan myymälä.

Liikekeskuksen naapurissa sijaitsevaan keskustakortteliin on tulossa muun muassa 20-kerroksinen tornitalo, johon tulee paitsi asuntoja myös huoneistohotelli. Sen jalustaosaan on tulossa tiloja myös päivittäistavarakaupalle ja pienliikkeille.

Lisää aiheesta: 

Suurpeltoon "veistoksellinen tornirakennus" – 20 kerrosta25.2.2016 15.10
Suurpellon kylkeen tuhansien asukkaiden kerrostaloalue – katso karttakaavio15.5.2015 13.28
Suurpeltoon autolla kylään? – ”Sakot saa varttitunnissa”18.4.2015 06.00
Yhdistykset puhaltavat yhteishenkeä rajusti kasvavaan Suurpeltoon1.4.2014 12.34
Uusi täky kokeilussa: Vuokraa asunto – saat kylkiäisenä siivun autosta2.3.2016 12.21

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu