Puheenaihe

Axl Smith iski lukiotytön koulukonsertissa – IS: Unicef-lähettiläs kaatoi sänkyyn viikko tapaamisen jälkeen

Seksivideoskandaalissa ryvettynyttä Axl Smithiä epäillään kymmenien naisten salakuvaamisesta ja videoiden levittämisestä.

Arkistokuva

Juontaja Axl Smithin ympärille kietoutuvasta seksivideoskandaalista paljastuu päivä päivältä uusia tietoja.

Ilta-Sanomat kertoi torstaina, että yksi Smithin kymmenistä epäillyistä uhreista on pääkaupunkiseudulla lukiota käynyt tyttö, johon Smith tutustui juontaessaan Unicefin hyväntekeväisyyskonserttia tytön lukiossa.

Konsertti järjestettiin vuonna 2014.

Tyttö on nykyisin 19-vuotias. Hän sanoo Ilta-Sanomille, että Unicefin hyväntahdon lähettiläänä paikalla ollut Smith vinkkaili hänelle silmää useaan otteeseen illan aikana.

Sänkyynsä Smith sai tytön reilun viikon päästä pyydettyään tyttöä dj-keikalleen.

Nainen kertoo, että päätyi keikan jälkeen Smithin luokse jatkoille.

– Sinä yönä harrastimme seksiä ensimmäistä kertaa.

Naisen mukaan tapaamiset jatkuivat tämän jälkeen muutaman kuukauden ajan.

Vasta myöhemmin hänelle selvisi, että hänestä on olemassa hänen tietämättään kuvattua seksimateriaalia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Näin paljon Axl Smithiä uhkaava tuomio voi koventua – IS: epäily myös seksivideoiden levityksestä6.4.2016 10.15
Voiko Axl Smith vielä pelastaa maineensa? Asiantuntija arvioi kohun käänteet ja Smithin virheet14.3.2016 11.19

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu