Puheenaihe

Matinkylässä paukkuu taas – uimahallikorttelin rakentaminen käyntiin

Matinkylässä alkavat Tynnyripuiston alueen louhinnat. Alueelle sijoittuu mysö uimahalli. Arkkitehtien näkemys siitä, miltä uimahalli voisi näyttää.

www Havainnekuva/ Arkkitehtitoimisto JKMM Oy

Matinkylässä aloitetaan louhinnat Tynnyripuiston alueen rakentamiseksi. Työmaa-alue sijaitsee Suomenlahdentien ja Tiistiläntien risteyksen itäpuolella, osoitteessa Suomenlahdentie 5.

Työt alkavat huhti-toukokuun aikana kaivanto- ja maansiirtotöillä ja kestävät syksyyn 2016. Louhintatöitä saa meluluvan mukaan tehdä arkisin kello 7–18. Varsinaisia räjäytyksiä saa tehdä 14. elokuuta saakka arkisin klo 8–18 ja metron aloitettua liikennöinnin klo 19 saakka.

150 metrin säteellä louhinnoista sijaitsevissa kiinteistöissä tehdään alkukatselmus ennen louhintojen alkamista.

Maan alle louhitaan kaksikerroksinen pysäköintihalli, jonka päälle tulee myöhemmin hotelli ja asuinrakennuksia. Kortteliin tulee myös metron läntinen sisäänkäynti.

Tynnyripuistoon sijoittuvat myös Matinkylän uimahalli sekä Meri-Matin lukio. Uimahallin ja lukion on määrä valmistua vuonna 2020.

Alue on Matinkylän keskustan viimeinen suuri rakennushanke.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Valtuusto vahvisti Tynnyripuiston uimahallikaavan15.3.2016 09.00
Espoon uimahallipula helpottuu – tämä keskus rakenteille 20189.3.2016 06.15
Leppävaaran uimahallissa jo yli 10 000 kävijää – "Jonoja syntyy väkisinkin"14.1.2016 10.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu