Hohtavat citykanit ja neulegraffi tulivat kesäksi Tapiolaan

Kuvataiteilija Laura Lilja on saanut Tapiolanaukion ramppituunausta varten tapiolalaisilta neulepaitoja ja osan hän on hankkinut paikallisilta kirpputoreilta.

Anneli Tuominen-Halomo

William Dennisuk ja Heikki Portaankorva kahlasivat Keskusaltaaseen asentamaan Flux 1 ja Flux 2 -veistokset. Ne käyvät vuoropuhelua veden kanssa ja näyttävät muuttavan jatkuvasti muotoaan.

Anneli Tuominen-Halomo

Enni Kömmistön viisiosaisen Citykanit-teoksen osat hohtavat pimeässä.

Anneli Tuominen-Halomo

Noora Ylipieti on iloinen, että ympäristötaide piristää Tapiolan ilmettä koko kesän. Tapionaukiolla Ainoan edessä on Jenni Tieahon teos Yövieras, jonka materiaaleina ovat teräs, paju ja maitohorsma.

Anneli Tuominen-Halomo

KULTTUURI Taide tuli kesäksi ulos osaksi Tapiolan arkea, sinne missä ihmiset elävät, työskentelevät ja vapaa-ajallaan liikkuvat.

Espoon Askelmerkit – ympäristötaidenäyttely toi taiteen ulos gallerioista, sinne missä ihmiset kulkevat. Näyttelyn on organisoinut Espoon Kuvataiteilijat ry, EKT. Näyttelyalue käsittää kuusi lähekkäin olevaa aluetta Tapiolassa.

– Taide kuuluu kaikille ja sen tulee kohdata ihmiset myös arkisissa yhteyksissä matkalla kauppaan, pyöräreitin varrella tai SUP-lautailun yhteydessä, projektikoordinaattori Noora Ylipieti sanoo.

Valtakunnallinen haku näyttelyyn oli suunnattu ammattitaiteilijoille. Teosehdotuksia tuli yli 40 eri puolilta Suomea.

– Hakemusten laatu yllätti. Valinta ei ollut helppo.

EKT:n ulkopuolinen, kuvataiteen ammattilaisista koostuva jury valitsi näyttelyyn yhdeksän teosta.

– Jury painotti teosten taiteellista tasoa ja mietti teosten toteutettavuutta. Valinnoilla haluttiin luoda kokonaisuus, joka kiinnostaa kaiken ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä.

EKT:ssa lähdettiin siitä, että nyt on hyvä hetki toteuttaa ympäristötaidenäyttely, kun Tapiola on muutosten kourissa.

– Tuntui tärkeältä tulla ulos galleriasta. Taide tulee ikään kuin vastapainoksi Tapiolan myllerryksille.

Taiteilijapoliittiset kysymykset on myös nostettu esiin Espoon Askelmerkit -näyttelyn yhteydessä. Kaikille mukaan valituille taiteilijoille on maksettu pieni tuotantokorvaus.

Teoksia on Tapion aukion ja Heikki Von Hertzenin aukion läheisyydessä, Keskusaltaalla, Aurinkoterassilla ja Kulttuuriaukiolla. Kulttuurikeskuksessa on installaatio, jonka läpi katsotaan kohti Keskusallasta.

Näyttelyn taiteilijat ovat Jenni Tieaho, Laura Lilja, Lotta Esko yhteistyökumppaninaan Rudus Oy, Enni Kömmistö, Päivi Maunu yhteistyökumppaneina Nihtisillan kierrätyskeskus ja Tapiolan Kilta ry, William Dennisuk, Jaakko Leeve ja Margarita Roselló Ramón sekä työryhmä Saara Kanerva Tamminen ja Janne Karjalainen.

Teokset nostavat esiin monipuolisia merkityksiä ympäröivästä, esittävät kysymyksiä kenelle kaupunkitila kuuluu, pehmentävät urbaania maisemaa ja haastavat leikkivään yhteistyöhön.

Suomen 3M Oy lahjoittaa yleisön valitsemalle taiteilijalle tuhat euroa. Valinnasta ilmoitetaan elokuussa Espoo-päivänä.

Kuvataiteilija Laura Liljan neulegraffiti, Tapionaukion ramppituunaus on isomman kokonaisuuden aloitus. Taiteilija haluaa tuunata ramppeja muissakin kaupungeissa.

– Tapiolalaiset ovat osallistuneet tämän teoksen tekemiseen lahjoittamalla vanhoja neulepaitojaan, Lilja kertoo.

– Minulle on tärkeää, että neuleet ovat täältä ja ihmiset voivat tunnistaa omansa taideteoksesta. Teoksen neuleet ovat yhtä värikkäitä kuin tapiolalaiset itse.

Lilja haluaa kiinnittää huomiota ympäristön esteettömyyteen. Taidemuseot ovat esteettömiä, mutta kaikki galleriat eivät.

– Haluan yhdistää käytännöllisyyden ja taiteen.

Keskusaltaassa ovat William Dennisukin teokset Flux 1 ja Flux 2.

– Haluan, että teoksessani on jokin elävä, muuttuva elementti. Pidän erityisti vedestä, Dennisuk kertoo.

Häntä kiehtoo Keskusaltaan ympäristö, koska teokset näyttävät eri vuorokaudenaikoina erilaisilta. Teokset melkein sulautuvat aamuhämärään, mutta ilta-auringossa teokset erottuvat hyvin.

Von Herzenin aukiolla on kuvataiteilija Enni Kömmistön 5-osainen veistossarja Citykaneja.

Taiteilija on täyttänyt keramiikkaveistokset betonilla ja käsitellyt pinnan fosforoidulla, pimeässä hohtavalla maalilla.

Teos liittyy ihmisiä paljon puhuttaneeseen citykani-ilmiöön. Hän on aiemmin tehnyt kaneihin liittyvän puureliefisarjan.

– Haluan tällä teoksellani kysyä, kenelle kaupunkitila kuuluu.

Espoon Askelmerkit–näyttelyllä halutaan kommentoida ja nostaa esille muuttuvan Tapiolan ominaispiirteitä. Kokonaisuus on monipuolinen ja vaikuttava.

Ympäristötaidetta

Juryn jäseninä oli ympäristötaiteen läänintaiteilija Anu Miettinen, Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila, Emman kokoelmaintendentti Henna Paunu sekä mm. Brains on Art –taiteilijakollektiivissa vaikuttava Kasperi Mäki-Reinikka.

Ympäristötaide on mielletty laajasti ja mukana on mm. veistoksia, installaatioita, biotaidetta ja yhteisötaidetta.

Näyttelyä sponsoroi Suomen 3M Oy.

Espoon kaupunki on tukenut näyttelyä kohdeapurahalla.

Lisätietoa teoksista ja taiteilijoista: http://www.espoonkuvataiteilijat.fi/askelmerkit

Written by:

Anneli Tuominen-Halomo

Ota yhteyttä