Matias Lehdon taide on monien asioiden fuusio

Onko tämä maalaus ylösalaisin? Vai onko kyse rinnakkaisesta todellisuudesta? Matias Lehdon kiinnostuksen kohteet päätyvät hänen taiteeseensa.

Anneli Tuominen-Halomo

Taidemaalari Matias Lehto on kiinnostunut rytmistä ja muodoista. Musiikilla ja kuvataiteella on paljon yhteistä; rytmi ja muoto, soinnut ja värit, harmonia.

– Innostun musiikista ja abstraktista taiteesta. Niihin voi suhtautua samalla tavalla. Jazz-muusikon improvisoinnissa tapahtuu samaa kuin piirtämisessä – molemmat lähtevät tekemään tyhjästä, Matias Lehto sanoo.

Vaikka musiikki innostaakin Lehtoa, hän ei työskennellessään kuuntele musiikkia, mutta muulloin hän tekee musiikkia ja soittaa.

– Työskennellessäni kuuntelen radiota, etenkin Ylen puheohjelmia, Lehto naurahtaa.

Myös tiede inspiroi Matias Lehtoa.

– Tässä ajassa keksitään koko ajan uutta. Tieteen kulta-aika on nyt.

Koska Lehto on kiinnostunut vähän kaikesta, hän yhdistää maalauksiinsa monenlaisia elementtejä. Ehkä juuri siksi hänen Galleria Aarnissa olevan näyttelynsä nimi on Heraldry and Chiropractic.

Lapsena Lehto oli hyvin kiinnostunut heraldiikasta ja hän jäljensi vaakunoita. Vaakunaopissa on hänen mielestään outoja sääntöjä. Nikamat puolestaan ilmestyivät hänen piirustuksiinsa, kun kiropraktikko tilasi häneltä piirustussarjan.

– Maalaukseni ovat fuusioita. Käsittelen niissä erilaisia teemoja.

Lehdon maalauksessa onkin jotain kiusallisen tuttua. Katsoja alkaa miettiä, mitkä taidehistoriasta tunnetut maalaukset ovat antaneet Lehdolle virikkeitä. Lehdon teoksissa on häivähdyksiä keskiaikaisista maalauksista ja vanhoista kiinalaisista ja japanilaisista piirustuksista. Ne voivat olla myös kuvia toisesta todellisuudesta, sillä Lehto on vakuuttunut siitä, että meidän todellisuutemme lisäksi on olemassa lukuisia rinnakkaistodellisuuksia.

– Tämä on ensimmäinen näyttelyni, jossa kaikki ovat esittäviä töitä, Lehto sanoo.

Monta vuotta Lehto maalasi öljyväreillä, mutta uusimmissä töissään hän on käyttänyt tussia.

– Tykkään tussista välineenä. Se on käytännöllinen. Työhuonekin pysyy siistimpänä.

Matias Lehto on kirkkonummelainen, Vapaasta Taidekoulusta valmistunut taidemaalari. Hän työskentelee Pohjois-Kirkkonummella, Sjökullan kartanossa. Hän on työskennellyt myös residensseissä Keuruulla, Salzburgissa ja Budapestissa.

Yksityisnäyttelyissä Galleria Rantakasarmissa (2011) ja Taidekeskus Ahjossa (2013) oli esillä abstrakteja, primitiivissävytteisiä öljymaalauksia.

Galleria Aarni sijaitsee Heikintorilla Tapiolassa (Kauppamiehentie 1) ja se on avoinna keskiviikosta perjantaihin kello 11-18 sekä lauantaina ja sunnuntaina kello 12-16.

Matias Lehdon näyttelyyn ehtii tutustua vielä tämän viikon ajan.

Käyttäjän Anneli Tuominen-Halomo kuva

Anneli Tuominen-Halomo