Puheenaihe

Kaupunkipyöriä halutaan nopeasti myös Espooseen – aloitteen takana valtuuston enemmistö

Helsinkiin rantautuneet kaupunkipyörät halutaan nyt myös Espooseen.

Jussi Vehkasalo

Kaupunkipyörät saattavat levittäytyä lähivuosina Helsingista kuntarajan yli Espooseen.

Ainakin Espoon kaupunginvaltuuston enemmistö suhtautuu asiaan myönteisesti, sillä valtuutettu Saara Hyrkön (vihr.) aloite kaupunkipyörien hankkimisesta Espooseen on saanut taakseen 46 valtuutettua poliittisen kentän eri laidoilta.

Aloitteessa esitetään, että Espoo selvittää kaupunkipyörien toimintamahdollisuuksia ja käynnistää neuvottelut HSL:n ja Helsingin kaupungin kanssa Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmän laajentamisesta ensi vaiheessa esimerkiksi Otaniemeen.

Helsingissä on käytössä tänä kesänä 500 kaupunkipyörää. Muutaman seuraavan vuoden aikana niiden määrä kasvaa ja toiminta-alue laajenee.

Alustavia selvityksiä kaupunkipyöräjärjestelmän laajentamisesta Espooseen on jo tehty, mutta viralliset päätökset puuttuvat.

Kaupunkipyöräjärjestelmän tarkoituksena on lainata tai vuokrata yhteiskäyttöpolkupyöriä niin asukkaille, turisteille kuin muillekin alueen kävijöille. Pääperiaate on, että kaupunkipyörää käytetään lyhyisiin matkoihin kaupunkialueella. Esimerkiksi Helsingin järjestelmän kustannuksista merkittävä osa katetaan mainosrahoituksella ja sponsoroinnilla.

Pitäisikö kaupunkipyörät saada myös Espooseen?

Kyllä
72% (121 ääntä)
Ei
28% (46 ääntä)
Ääniä yhteensä: 167

Lisää aiheesta: 

Kaupunkipyörät käyttöön tänään Helsingissä – kuka tahansa saa testata2.5.2016 10.05
Moottori testasi kaupunkipyörät: Katu-uskottava ja vaivaton25.4.2016 15.18
Kaupunkipyöräasemat julkistettiin – täällä ne ovat 15.3.2016 18.04

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu