Puheenaihe

Tulostavoite hiostaa parkkipirkkoa: Sakkoja kirjoitettava aiempaa enemmän

PARKKISAKOT Espoon pysäköinninvalvojien odotetaan kirjoittavan aiempaa enemmän pysäköintisakkoja. Kaupungin mukaan ”lapputavoitteesta on keskusteltu”.

Espoon kaupunki haluaa lisää tehoa pysäköinvalvontaan ja suunnittelee kiristävänsä pysäköinnintarkastajien päiväkohtaisia "sakkokiintiöitä. Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Johanna Erjonsalo

Espoo vaatii lisää tuottavuutta – ja euroja pysäköinninvalvonnaltaan.

Länsiväylän tietojen mukaan pysäköintisakkoja kirjoittavien kaupungin pysäköinnintarkastajien odotetaan jatkossa kirjoittavan työvuoronsa aikana nykyistä enemmän pysäköintisakkoja tai -huomautuksia.

Nykyisin parkkiliisojen ja -niilojen työajan tehokkaan seurannan mukaan sakkoja tai huomautuksia kirjoitetaan keskimäärin 17 työvuoron aikana.

Pysäköinninvalvojien palkkaan kirjoitettujen sakkojen määrällä ei ole merkitystä, koska kaikki 12 vakinaista kentällä kiertävää tarkastajaa työskentelevät kiinteällä kuukausipalkalla johon lisätään ainoastaan lakisääteiset vuorolisät.

Lisääntyvillä maksuilla kootut eurot kilahtavatkin täysmääräisesti talouttaan tasapainottavan Espoon kaupungin isoon rahakirstuun.

Työntekijäkohtaisten päivittäisten suoritteiden nostaminen uhkaa siirtää pysäköinnintarkastajien työn entistä enemmän myös "varmoihin sakkopaikkoihin", jotta päiväkohtaiset kiintiöt saadaan täyteen.

Kaupungin pysäköinninvalvontaa johtavan kaupunkitekniikan keskuksen johtaja Harri Tanska ei kiistä suunnitelmaa.

– Tällä hetkellä "lapputavoitetta" ei ole, mutta sen asettamisesta on keskusteltu. Työajan käytön seuranta erilaisilla mittareilla on arkipäivää kaikkialla, myös pysäköinninvalvonnassa, Tanska huomauttaa.

Tavoite päivittäisten suoritteiden lisäämisestä on Tanskan mukaan työnjohdollinen toimenpide, jolla halutaan varmistaa, että jokainen käyttää työajan tehokkaasti.

– Hajonta on hyvin suuri.

Kaupunkitekniikan keskuksen, ja koko kaupungin talouteen kohdistuu Tanskan mukaan kovia tasapainotusvaatimuksia.

– Parkkisakkojen kirjoittamisen lisäyksellä kaupungin taloutta ei kuitenkaan olla tasapainottamassa, eivätkä ne (parkkisakot) siihen juuri vaikutakaan, Tanska hymähtää viitaten kaupungin tämän vuoden budjettiin, jossa pysäköinninvalvonnan tuloiksi arvioidaan 2 180 000 euroa.

Odotukset parkkisakkokertymästä ovat Tanskan mukaan tälle vuodelle jopa noin 100 000 euroa pienemmät kuin viime vuonna.

– Tehokkaan valvonnan ansiosta ihmiset ovat oppineet pysäköimään oikein, ja se näkyy tuottoarvioissa.

Tanska ei allekirjoita myöskään Länsiväylän tietoa, jonka mukaan pysäköinninvalvojia oltaisiin ohjeistamassa aiempaan tiukempaan linjaan huomautusten antamisessa virheellisestä pysäköinnistä.

– Päinvastoin, annettujen huomautusten määrä on lisääntynyt.

Vuonna 2014 huomautuksia jaettiin 1 914 kappaletta ja viime vuonna 2 373. Tänä vuonna määrä oli 18. toukokuuta mennessä 832.

Keskimäärin 17 lappua vuorossa

Työaikaseurannan mukaan yksi pysäköinninvalvoja kirjoittaa tällä hetkellä keskimäärin 17 pysäköintisakkoa tai huomautusta työvuoronsa aikana. Työaikaseuranta on päivittäistä.

Parkkisakkoja kirjoitettiin viime vuonna 38 216 kappaletta, kun määrä vuotta aiemmin oli 39 107. Huippuvuosi oli 2013, jolloin parkkisakkoja kirjoitettiin 40 471.

Tänä vuonna parkkisakon on tuulilasistaan löytänyt 18.5. mennessä 15 708 väärin pysäköinyttä.

Lisää aiheesta: 

Hoitajan aika kuluu Espoossa parkkipaikan etsintään – "Jos saa sakot ne maksetaan itse"9.4.2016 08.15
Kotipalvelun entinen ohjaaja: "Miksi työntekijät suostuvat maksamaan sakot itse?"9.4.2016 18.22
Saako parkkipirkko sakot jos pysäköi väärin? Näin sanoo laki24.4.2016 12.15
Länsiväylä selvitti Espoon sakkorysät – täällä parkkipirkoille riittää hommia15.7.2015 13.27
Vuosien parkkisakkoriitaan päätös Espoossa – KHO:lta linjaus20.8.2015 10.56

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu