Puheenaihe

Raidejokeri maksaakin 460 miljoonaa – hinta-arvio nousi rajusti

Tällaiselta näyttäisi raidejokerin pysäkki havainnekuvan mukaan Käskynhaltijantiellä Oulunkylässä. Radalle tulee kaikkiaan 33 pysäkkiparia. Pysäkit sijoitetaan paikoille, jotka ovat nyt tai tulevaisuudessa asumisen, työpaikkojen ja palvelujen keskittymiä.

WSP

Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen kulkevaksi suunniteltu raidejokeri-pikaraitiotie maksaa uudistetun hinta-arvion mukaan 459 miljoonaa euroa. Arvio on jopa kaksi kertaa suurempi kuin raidejokerista aiemmin esitetyt arviot.

Helsingin ja Espoon kaupunginhallitukset käsittelevät raidejokerin hankesuunnitelmaa maanantaina. Helsingissä pohjaesityksenä on, että hanketta viedään eteenpäin valtuuston päätettäväksi.

Helsingille raidejokerista on tulossa nykyarvion mukaan noin 278 miljoonan euron kulut. Arviossa on mukana ratarakentamisen lisäksi myös varikoiden ja muiden väylien rakentamisesta tulevat kustannukset. 

Vielä helmikuussa Helsingissä arvioitiin, että veronmaksajien kulut raidejokerista olisivat 164 miljoonaa.

Espoossa raidejokerin hintalappu on päivitetty 96,5 miljoonaan euroon. Espoon maksuosuus on kasvanut aiemmasta arviosta noin 30 miljoonaa euroa. Vihreiden espoolainen kunnallisvaltuutettu Kirsi Louhelainen arvioi blogissaan 2013, että Espoon maksuosuus voisi olla 70 miljoonaa ja hankkeen kokonaishinta 210 miljoonaa euroa.

Halpaa kuin saippua, Louhelainen arvioi raidejokerin hintaa verraten sitä tieliikenteen kalliisiin eritasoliittymiin.

Vertailukohdaksi hän nosti kymmeniä miljoonia maksavat kehätieden uudet liittymät.

Vuosi sitten tammikuussa konsulttiyhtiön esittämä hinta-arvio oli puolestaan 280 mijoonaa.

Espoon ja Helsingin ohella raidejokerin maksajaksi ilmoittautui keväällä hieman yllättäen Juha Sipilän (kesk.) hallitus. 

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) esitti pikaraitiotielle rahaa valtion asuntorahastosta. 

Uuden arvion mukaan valtio maksaisi raidejokerista 84 miljoonaa euroa.

Raidejokerin kunnossapidon arvioidaan maksavan vuodessa 1,6–2 miljoonaa euroa. Liikennöintikustannuksiksi arvioidaan noin 18 miljoonaa.

Kunnossapito- ja liikennöintikustannukset ovat kalliimpia kuin jokerilinjan liikennöiminen busseilla. Nykyisin seudun poikittaisliikenne hoituu busseilla.

Raidejokerin taloudellinen hyötykustannussuhde jää 0,7:ään eli hanke on aluksi tappiollinen. Ratahanketta perustellaankin sillä, että joukkoliikenteen täsmällisyys paranisi ja matkustajakapasiteetti kasvaisi.

Hyötyjä odotetaan syntyvän pitkällä aikavälillä tonttien arvonnoususta. Helsinki on arvioinut aiemmin, että raidejokeri lisää Helsingin kaupungin maan myynti- ja vuokratuottoja 341 miljoonaa euroa 30 vuoden aikana.

– Raidejokerin hyödyt kaupungin kannalta perustuvat poikittaisen joukkoliikenneyhteyden kapasiteetin ja palvelutason paranemiseen sekä maankäytöllisiin hyötyihin, Helsingin kaupunginhallituksen esityksessä perustellaan.

Lue myös: Uusi tunneli ja siltoja, näin raidejokeri mullistaisi matkustamisen

Uskotko, että raidejokerin uusi hinta-arvio pitää paikkansa?

En
75% (383 ääntä)
Kyllä
26% (132 ääntä)
Ääniä yhteensä: 513

30 000 matkustajaa päivässä

Raidejokeri on määrä liikennöidä nykyaikaisella vaunukalustolla, joka kulkee pääosin omalla ajourallaan.

Uusi poikittaisyhteys korvaa osittain Helsingin vilkkaimmin liikennöidyn runkobussilinjan 550 eli vanhat jokeribussit.

Runkolinjoilla kulkee noin 30 000 ihmistä vuorokaudessa.

Pikaraitiotiestä noin 16 kilometriä sijoittuu Helsingin alueelle ja 9 kilometriä Espooseen.

Radalle on tulossa noin 33 pysäkkiparia. Suunnittelussa varaudutaan seudun pikaraitioverkon laajenemiseen.

Lähde: Konsulttiyhtiö Rambollin selvitys

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Raidejokerille kunnon potti – "Raiteet ovat kuin magneetti"6.4.2016 12.01
Raidejokeri nostaisi rajusti maan ja kiinteistöjen arvoa – jopa satojen miljoonien hyöty22.1.2016 10.00
Jopa 100 000 ihmistä Espoosta Helsinkiin päivässä – tätä olisi Raidejokeri9.1.2015 11.14

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu